"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

torstai 28. heinäkuuta 2016

Valkoista pizzaa

Tällä kertaa ei ollakaan maalaushommissa vaan kokeillaan valkoiseksi tuunattua pizzaa.


Piti sitten veneillä Maarianhaminaan saakka tajutakseni, että valkoinen pizza on rantautunut Suomeen:D 

Venereissuillamme tyypillisin ateria on salaatti, uudet perunat ja kala jossain muodossa. Meillä on ollut tapana, että Mariksesta lähtiessämme haemme omien kokkailujemme sijaan noutopizzat paattiin ja lähdemme ajelemaan pikku hiljaa niitä matkalla mutustellen. Menimme tällä kertaa uuteen paikkaan, jossa suositeltiin tilaamaan valkoista pizzaa. Sillä kertaa päädyimme vielä tavalliseen tomaattipohjaiseen herkkuun, mutta tuosta suosituksesta innostuneena tänään sitten testailimme valkoisen pizzan tekoa kotioloissa.  


Vilkaisin nopsasti kauppareissulla netistä, mitä se valkoinen sitten oikein on ja nappasin pari purkkia creme fraichea kärryihin. Muuten en innostuksen vallassa taaskaan reseptejä ehtinyt selailla, vaan levittelin tomaattisoseen sijaan kermaisen pohjan pizzataikinan päälle. Teimme jokaiselle perheenjäsenelle oman pizzapohjan, jonka sitten kukin täytteli oman mieltymyksensa mukaan. Toinen uutuus täytteissä oli nyhtökalkkuna, joka tuntuikin sopivan tosi hyvin makumieltymyksiimme. 


Poika teki puolet valkoista ja puolet perinteistä tomaattipohjaista pizzaa. 


Valkoinen lohipizza oli mieheni luomus.


Tyttären pizzassa tietenkin jalopenoa.


Omaan pizzaani laitoin myös mm. valkoista fetaa, joten sävyt olivat aika vaaleita.

Jälkeenpäin luimme netin resepteistä, että valkoisesta pizzasta voi jättää juustoraasteen pois ja että cremen fraichen voi myös maustaa. Nauratti kovasti tämä nurinkurinen järjestys - ensin tehdään ja sitten luetaan reseptit. No mehän kokeilimme omia versioitamme ja hyviähän niistä tuli. Maku tuntui jotenkin tutulta, kunnes tytär sanoi, että valkoinen pizza maistuu aika tavalla piirakalta, sillä siihen olen laittanut  usein täytteeksi kermaa ja juustoraastetta. 

Herkulliselta maistui - kylläkin rasvaisemmalta kuin tomaattipohjainen pizza. Kokeillaan varmasti uudestaankin, vaikka valkoinen ei ehkä sittenkään syrjäytä punaista tässä asiassa vaikka niin monessa muussa asiassa sen tekeekin. 
  
 Kesän herkkuhetkiä teille kaikille ♥


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Unelmien venereissu


Suurin haaveeni loman suhteen täyttyi, kun saimme toteutettua venereissumme koko perheen voimin. 


Saatiin kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen, ja lasten kesätöistäkin vapaapäivät järjestyivät.  




Pysähdyspaikkoina vanhat tutut Lappoo, 


Bomarsund 





ja Maarianhamina,


Uutena tuttavuutena suurimman vaikutuksen teki Ahvenanmaan pohjoisosassa oleva Geta. Emme pikku kommelluksien takia ehtineet Getan luolille, mutta Havsviddenillä yövyimme ja vietimme luksushetkiä kauniin luonnon ympäröimänä.


  Sileää punaista kallion pintaa,


meren sileäksi hiomia kiviä.

Me tietenkin yövyimme veneessämme, mutta venesataman lisäksi Havsviddenissä on upea hotelliravintola, jonka sisustusyksityiskohtia en malttanut olla kuvaamatta. 


Paljon harmaantunutta puuta 


ja tyylikästä sisustamista. 


 Meidän veneilijöiden käytössä ulkoporeallas, saunat, suihkut uima-allasosastoineen. Tulipa vietettyä hellesäässä aurinkotuoleissa etelänreissu samalla kertaa :)





Nappasimme muuten pojan ylioppilaskuvat näillä Getan kallioilla - toivottavasti onnistuivat. Tässä poseeraa kuitenkin laivakoiramme Hugo.






 Kivi- ja kalliofanina tuli kuvattua aika tavalla kivisiä maisemia - näin upeilta ne näyttivät ilta-auringossa.


Taas on merensuolaisia muistoja painuneena mielen maisemiin ♥

onnellisena 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Mökkikaapin maalausta


Mökkikeittiössämme alkaa pikku hiljaa olla sävymaailma kohdillaan. 

Vielä kuitenkin sitä ikävää sinapin sävyä on ollut näkyvissä vanhassa kaaapissa.  Siispä maalipesuaine esiin ja ihan ensimmäisenä pintojen puhdistusta.

Tämä "ennen"-kuva on otettu viime kesän alkupuolella. Huomasin sen siitä, että lattia loistaa vielä sinisenä - loppukesästähän maalasin sen harmaaksi. Lattianmaalausprojektia voit käydä katsomassa täältä, KLIK!


Olen nyt käyttänyt kaikissa projekteissani Teknoksen BIOkleen maalarinpesua, sillä on tosi kätevää, kun sitä ei tarvitse pestä pois ennen maalausta. 


Aloitin pesun ja maalauksen ulkopinnoista. Innostuksen pyörteissä en ensimmäisillä maalauskerroilla edes tyhjentänyt kaapin sisältöjä, vaan annoin sudin vaan heilua. Kaappi on kuitenkin maalattava myös sisäpuolelta, sillä edellinen kotimaalari on 1970-luvun pyörteissä käyttänyt sisäosiin keltaista.... 


...ja vielä kirkkaampaa keltaista.


Kaapissa on pieni klaffiosa, jota voisi pitää vaikka välillä auki, joten halusin sävyn muutosta varsinkin sen osalta. 


Toisen oven takaa on löytynyt roskissanko. Halusin tämän systeemin kokonaan pois, ja tuntui mukavalta pesun lisäksi raikastaa se maalilla uuteen käyttöön. Siispä maalattavaa tulee aika paljon yhden kaapin osalta.


Alkuperäiset pinnat olivat niin voimakkaan värisiä, että jouduin vetämään pintaan kolme maalikerrosta. Tähän vaikutti myös se, etten käyttänyt lainaan pohjamaalia, vaan homma hoitui yhden maalin taktiikalla.



Tässä ulkopinnat ovat jo valmiina, mutta sisäosat vaativat vielä yhden kerroksen maalia, mutta heti siellä ollaan jo kaapin päälle asettelemassa jotain:)


Sain mahdollisuuden testailla Teknoksen Futura Aqua 20 puolihimmeää kalustemaalia tähän kesäprojektiini. Se sopii hyvin tälläisten huonekalujen maalaukseen, sillä sen kanssa voi samalla maalata myös huonekalun mahdolliset metalliosat. Tämä laadukas maali levittyy hyvin, ja sen kanssa saa helposti kaunista jälkeä. Aion käyttää maalia myös mökin jalkalistojen ja ovipielin maalaukseen ja keksin sille varmasti käyttöä muissakin tuunausprojekteissani. Kiitos tästä mukavasta mahdollisuudesta!

En huomannut ottaa kuvaa maalipurkista ennen projektin alkamista, joten siinä onkin näköjään jo työn jälkiä pinnassa:)

Vesiliukoisuus on maalissa mukava ominaisuus maalissa  - mahdollisten roiskeiden ja tahrojen sekä välineiden ja  pesu käy niin näppärästi. Itse olen kylläkin ottanut tavaksi laittaa pensselit tiukasti muovipussiin odottelemaan seuraavaa maalaushetkeä, sillä pensseli kyllä pysyy siellä kuivumatta muutaman päivän. En siis liottele niitä vesipurkeissa kesken urakan, ellei tiedossa ole pidempi maalausväli.


Kaapissa oli aikaisemminollut osa vetimistä messinkisiä ja osa tällaisia kuttaperkkanuppeja. Olin kyllä niin onnellinen, kun sattumalta löysin kaksi mustaa nuppia lisää jostain sekametelilaatikosta. Vaihdoin siis kaikkiin oviin ja laatikoihin samanlaiset vetimet. Ne eivät ole alkuperäiset, mutta kuitenkin vanhat - ehkäpä edellisen maalarin jäljiltä. En ihan tiedä, milloin kuttaperkka on ollut käytössä materiaalina.


Tämän näköistä tällä hetkellä - ensi mökkireissullamme ovet voi jo sulkea ja asetella tavaratkin omille paikoilleen. Laitan ihan valmiista kaapista tänne kuvia myöhemmin.

Sitä odotellessa...


Aurinkoista ja leppoisaa kesäoloa ♥ 

halauksin

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kesäkässää ja blogiarvonnan voittaja


Kesäkässänä kudoin uuden bambuliinan loppuun asti käytetyn tilalle. 
  
Kokeilin tällä kertaa tehdä sydämen muotoisen kuvion. Ohjeta ei ollut, vaan kerros kerrokselta vaan päätin, milloin on aika tehdä silmukoita nurin tai oikein.



Eipä tuo kuvio ihan putkeen mennyt, mutta keittiöliinaksi kelpaa ihan hyvin. Ehkäpä jatkossa keskityn enemmän maalaushommiin :D


Sitten vielä blogiarvontaan. Tässä voittajan kommentti:

Kahdella arvalla mukana :) Luen Bloggerin kautta nimimerkillä Netteriina ja Facebookissa tykkään ja jaoin nimelläni Elise H.. Pidän paljon esim. kaulakorusta renkaalla ja swarowskilla. Jos olen onnettaren suosiossa, haluaisin vielä kaikessa rauhassa pohtia tuon palkintorannekorun tekstiä :) Mukavaa juhannusta! netteri@gmail.com

Laitatko minulle sähköpostilla (osoite sivupalkissa) yhteystietosi, valitsemasi tekstityypin (mallit arvontapostauksessa) sekä tietenkin haluamasi tekstin, jonka haluaisit koruusi. 

Ne, joita arvontaonni ei nyt potkaissut, voivat tilata omat persoonalliset korunsa Bambi Designs-verkkokaupasta. Itselläni olisi vielä monta haavetta  nimenomaan noiden omalla tekstillä saataviin koruihin.

Onnittelut Netteriinalle ja kiitos kaikille osallistujille ja isot kiitokset vielä Bambi Designs-verkkokaupalle arvonnan järjestämisen mahdollisuudesta♥