"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

torstai 30. kesäkuuta 2016

Juhannuskämmejä ja arvontamuistutus


Ihanaihana kesä jatkuu. 

Juhannus sujui mallikkaasti - vain kolme kämmiä sattui seurueellemme: 
yksi Hugolle, joka putosi mereen paattiin yrittäessään (voi pientä♥), 
toinen ystävällemme Antille, joka sai tiiran kakat päällensä 
(osumat: päälaki ja paita, johon taisi jäädä ikuiset tahrat) 
ja kolmas minulle, jonka kännykkä putosi Hugon vesikuppiin 
(laite toipui kylläkin kotona kuivatuksen jälkeen, näytössä vetinen tunnelma edelleen).



Tytär sai pientä sivutyötä Muurlan pop up kesämyymälässä. Sieltä hän osti minulle hyvässä alennuksessa olevia ihan jymyihania kastelupalloja. 

Veneily ja mökkeily tuovat kasvien kasteluun pieniä breikkejä, mutta nyt kasvit saavat kastelupallosta ensiapua mahdollisee kuivuuteen. Kuistin lankaköynnös voi todella hyvin kastelupallon ansiosta. 



Kastelupallot on varmaankin suunniteltu sisäkasveille, mutta laitoin muutaman myös kasvihuoneeseen. Kyllä kai mikä tahansa pullokin ajaisi saman asian, muttanämä ovat niin kauniita - muutaman voisin käydä ostamassa lisää, onhan siellä nyt niin söpö myyjäkin <3


Mökillä olen taas jatkanut maalaushommia. Eilen jäi harmillisesti kamera kotiin ja kännykässäni on niin huono kamera, etten kelpuutanut kuvia tänne, joten siitä tarkemmin sitten tulevissa postauksissa.



HuomHuomHuom!

Vielä viimeiset hetket osallistua blogiarvontaan - palkintona ihana rannerengas itse valitulla tekstillä♥

Kesähalauksin

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Ihanaa juhannusoloa ja iloa ♥


Näiden suloisten juhannusruusujen myötä toivottelen kaikille ihania yhdessäolon hetkiä - nautitaan keskikesän yön valoisuudesta ja taianomaisuudesta! Meillä pakataan tavarat paattiin ja suunnataan keula kohti saaristoa. Mahtavaa, kun vene on vihdoinkin saatu laskettua vesille kaikkien takapakkien jälkeen. 

Muistuttelen myös edellisen postauksen kivasta arvonnasta:)

Hyvää juhannusta kaikille täällä piipahtaville♥

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Bambi designs -arvonta


Sain mukavan mahdollisuuden tehdä blogiyhteistyötä ihastuttavan suomalaisen  Bambi Designs -nettiputiikin kanssa. Se valmistaa rakaudella käsintehtyjä koruja♥ Koruihin saa omia tekstejä ja sen voi tilata vaikka suoraan lahjan saajalle - tämä onkin tosi kiva lahjaidea.

Bambi Designs on vuonna 2012 perustettu yhden naisen koruyritys, jonka taustajoukoissa häärää kaksi ihanaa prinsessaa. Valikoimaan kuuluu persoonallisia, yksilöllisiä sekä ihanilla yksityiskohdilla maustettuja koruja. Kaikki korut tehdään käsityönä Oulussa, rakkaudella sinulle♥


Täältähän tilasin poikani ylioppilaslahjaksi avaimenperän mietelauseella, joka oli esillä hänen valmistautuessaan kirjoituksiin. 


Nyt saan itselleni rannekorun, jossa on tuo sama mietelause. Innolla siis odotan pakettiani saapuvaksi, ja yhtä innolla odotan, että joku lukijoistani saa samanlaisen rannekorun omalla tekstillään. 

On siis blogiarvonnan aika:)


*Yhden arvan saa, kun olet kirjautunut SisustEllenin lukijaksi 
tai olet tykkääjänä SisustEllenin facebook-sivuilla.
*Kaksi arpaa saa linkittämällä arvonnan blogiisi käyttäen alla olevaa kuvaa 
tai jakamalla kavereillesi facebook-sivullasi.

Kirjoita kommenttiisi, mikä on ihanin  Bambi Designs-tuote ja mitä omaan ihanaan rannekoruusi haluaisit tekstiksi, jos arpaonni suosii. Mainitse myös oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla.


Arvonnan voittaja saa valita fontin ja haluamansa tekstin koruun.

Arvontaan voi osallistua 1.7. saakka. Voittajan ilmoitan blogissani, joten tulkaahan piipahtamaan tänne osallistumisajan jälkeen! Mikäli voittajaa ei löydy viikon sisällä, suoritan arvonnan uudestaan.

Kiitos tästä mahdollisuudesta ihanalle Bambi Designs -putiikille<3

Onnea arvontaan ♥
kesähalein

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Meren ja auringon harmaannuttamaa tunnelmaa



 Aloitin tekemään postausta yo-juhliemme valmisteluista, mutta sehän jäi kiireiden keskellä julkaisematta, ja tekstiäkin olin ehtinyt kirjoittaa vain tämän verran:


"Ylioppilasjuhlien valmistelut ovat täällä kiihkeimmillään. Herkut ovat vielä vaiheissa, mutta kiviä on kannettu meren rannasta ja juhlapaikalle on myös raahattu hyvä ajopuu. Heh, eiköhän tässä ne oleellisemmat jo olekin kasassa :D"

Halusimme siis ripauksen merellistä tunnelmaa juhlakattaukseen. Emme kuitenkaan valinneet sinisiä sävyjä vaan pikemminkin meren ja auringon aikaansaamaa  harmaata.


Ensimmäisiä konkreettisia hankintoja yo-juhlaamme olikin löytää harmaantunut ajopuu juhlapöydän somisteeksi. Sellainen löytyikin mökkisaaremme rannasta. Laiturilla sovittelimme sopivia kiviä sen alle, ja siis myös kivet kannoimme saaresta juhlapaikalle.



Pöytäliinaksi ostin harmaata pellavakangasta ja valkoinen kaitaliina kevensi harmaata tunnelmaa ja sai ajopuumme erottumaan kattauksesta.


Pöydälle sommiteltiin kiviä. Näitä samoja meren sileäksi hiomia kiviä olenkin tainnut käyttää lähes kaikissa isommissa juhlissamme


Olisi ollut mukavinta pitää juhlat kotona, mutta vanhassa talossamme huoneet ovat aika pieniä, joten suuremman vierasmäärän kutsuminen on haastavaa. Poikani toivoi juhlia mummulaan, joten pidimme juhlat lapsuuden kodissani vieden tarjottavat ja kaiken muun rekvisiitan mukanamme.


Tässä vaiheessa oli aikaa kuvailla, mutta varsinaisista kattauksista tuli otettua aika vähän kuvia - niistä suurin osa taitaakin olla tyttäreni ottamia.


Hopeat tietenkin piti myös puhdistaa. Foliota kattilan pohjalle, suolaa ja lämmintä vettä ja lusikat likoamaan.



Kahvikupit sain lainattua työpaikalta.


Näihin itse tehtyihin liitutauluihin kirjoitin yo-menun...


..ja yo- juoma menun.

Samalla liitutaulutussilla kirjoitin myös boolimaljan kylkeen.





Kuohuviini pysyi viileänä sinkkisoikossa kertismukeihin jäädytettyjen jääpalojen ansiosta.



Tex-mex-kakusta pitävät yleensä myös ne, jotka eivät muuten ole voileipäkakkujen ystäviä.

 


Vihersmoothiehin keksin reseptin tutkimalla kaupan pakastimesta löytyneitä smoothieainespusseja eli  soseutin mangoa, ananasta, pakastepinaattia ja ohensin hieman sitrustuoremehulla.


Koristeena ja makua antamassa vielä sitruunamelissan lehti.  


Hlloumi-mansikkasalaattiin asetelin paistetut halloumipalat erilliseen kulhoon allergisten vuoksi. Tässä salaatissa minttukastike on ihan parasta.


Kinuski-vanilja pnnacottaa.


Lapsille sisareni toi tullessaan hauskoja vaahtokarkki-mustikkavartaita.


Etualalla ananaskirsikka-brownies ja mojitokakku.


Pikkusisaren perheen kortti sisälsi ihanan ajatuksen kasvutarinasta: pienestä simpukasta, sen avautumisesta täysin purjein viilettävään nuoruuteen.

Nytpä on näitä tunnelmia tallennettu tännekin.

Seuraavaksi täällä onkin suunnitteilla blogi-arvontaa, joten olkaahan kuulolla:)

kesäisin halauksin

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ajattele tiesi läpi haasteiden...


  "Ajattele tiesi läpi haasteiden... 
...ja mene itse perässä." 

Tuo mietelause on liittynyt poikani ylioppilaskirjoituksiin valmistautumiseen, ja ilmeisesti tuo ajatus on hänen kohdallaan toiminut, koska saimme juhlia lauantaina uutta ylioppilasta. 


Halusin, että ajatus jää pojalleni muistoksi ja elämänohjeeksi myöhemminkin. Löysin netistä kivan tuntuisen suomalaisen putiikin Bambi Designin, josta saa tilata koruja omilla teksteillä. Löysin sivuilta avaimenperän, joka mielestäni oli ihan nappivalinta. 

Tiedustelin putiikista, saisiko avaimenperään laitettua näin pitkää mietelausetta - suunnitelmissa oli sommitella teksti kahdelle laatalle. No onnistuihan se ihan helposti, ja kuvista näette tuloksen.


 Oli kiva antaa henkilökohtainen lahja, jolla oli merkitystä sekä lahjan antajalle ja saajalle. Laitan tähän linkin Bambi Designin sivuille KLIK, mikäli lukijoillani on tarvetta tilata persoonallisia kivoja koruja lahjaksi tai iloksi itselleen. Itselleni putiikki oli uusi tuttavuus ja ihastuin siihen kovin <3


Annoimme pojallemme avaimenperän lisäksi ylioppilaslahjaksi Leatherman monitoimityökalun sekä  lahjakortin, jonka avulla hän voi toteuttaa jonkin kivan elämyksen. Lahjakortti rullattiin meren sileäksi hiomaan kiveen. 


Samoja sileitä kiviä sommittelin myös korttimme somisteeksi ja korttiin alla oleva teksti:


SINUN ON MÄÄRÄ ONNISTUA

Sinulla on kyky saavuttaa haluamasi;
olemuksessasi on kaikki kuviteltavissa olevat mahdollisuudet.
Tähtää aina korkeammalle kuin mihin luulet pääseväsi.
Tulet hyvin usein huomaamaan,
että kun mielikuvituksesi päästää kykysi irti,
voit saavuttaa minkä tahansa päämäärän.
Jos ihmiset tarjoavat sinulle elämäsi varrella apuaan tai viisauttaan,
ota se kiitollisena vastaan. Opit paljon niiltä, jotka ovat käyneet edelläsi.
Älä silti koskaan pelkää tai epäröi
poiketa tavanomaiselta reitiltä ja suunnistaa omille teillesi,
jos sydämesi ilmoittaa, että se on oikea suunta sinulle.
Säilytä aina usko siihen, että lopulta onnistut kaikissa tekemisissäsi,
äläkä milloinkaan unohda sinnikkyyden ja päättäväisyyden arvoa.
Sinun on määrä olla sellainen,
miksi olet unelmoinut tulevasi.   -Edmund O´Neill

…Ja ennen kaikkea muista, että olemme sinusta niin onnellisia ja ylpeitä ja
että rakkautemme on mukanasi aina, minne ikinä menetkin.

Ylioppilaspäivänäsi
4.6.2016 onnitellen

äiti, iskä, sisko ja Hugo


Tämän postauksen myötä kaikkia koulunsa päättäneitä onnitellen ♥

halauksin