"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Iloisia yllätyksiä


Muutama iloinen yllätys on osunut viime viikoille - ensinnäkin sain kutsun blogitapaamiseen tekstiilien ja sisustustuotteiden putiikkiin Mamma Roosaan

Innoissani otin kutsun vastaan, sillä on mukava tavata muita bloggaajia ja tietenkin aina ihanaa pistäytyä sisustusliikkeissä.


Kutsuilla oli heti alkajaisiksi odottamassa herkulliset coctail-tarjoilut, joista tuli räpsittyä ensimmäiset kuvat. Putiikin nimen mukaisesti roosaa ja ruusua oli tietenkin myös kattauksessa.


Olen heikkona tällaisiin pikkuherkkuihin ja nappasin tietenki kivoja ideoita kesän mukana tuleviin juhla- ja piknik- herkkuhetkiin.


Mamma Roosa on entuudestaan tuttu putiikki, sillä olen saanut useampia täällä tehtyjä tekstillä brodeerattuja tekstiilejä lahjaksi ja itsekin tilannut jokunen vuosi sitten ylioppilaslahjapyyhkeet täältä. 

Näissä uusissa tiloissa en ollut kuitenkaan ennen käynyt, ja tuotevalikoima olikin laajentunut viime käyntini jälkeen brodeeraustekstiilien lisäksi monipuolisiin sisustustuotteisiin.


Putiikin tuotteissa on paljon ruusua ja roosaa, mutta kamerani etsiytyi kummasti kuvissani näkyviin sävymaailmoihin.








Oli kyllä mukavaa tavata tuttujen blogien takana olevia henkilöitä. 

Kiitoshalit tästä iloisesta mahdollisuudesesta ja vieraanvaraisuudesta Mamma Roosan Terhille ja järjestelyissä mukana olleelle Paulasmarias-blogin Paulalle ♥


Toinen iloinen ylläri tuli  postipaketin muodossa voitettuani Ruusumäki-blogin arvonnassa. Paketista kuoriutui kaunis lahjapakkaus, jossa oli Bowties juhlarusetti. Kiitos vielä Heidille näin bloginkin välityksellä ♥

Suunnitelmissa on seuraavaksi vappuherkkujen valmistelua - saapa nähdä saanko pitkäaikaisen haaveeni toteutettua:)

iloisissa vapunalustunnelmissa

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Huippumalli HAUssa


Täällä on naurua riittänyt, sillä sain vähän aikaa sitten tilauslinkin näihin postauksessa näkyviin vedoskuviin.

Meillä töissä järjestettiin valokuvaus, jossa henkilökunnasta otettiin yksittäis- ja ryhmäkuvia. Olin ajatellut neuvotella perheeni samalla perhekuvaukseen. Pojalta tuli lyhyt viesti whatsapin kautta: "ei pysty". No onneksi otatimme juuri viime vuonna onnistuneen perhekuvan. 

Hmmm...no Hugosta olisi kyllä myös kiva saada ammattilaisen ottamia kuvia. Varovasti tiedustelin mahdollisuutta kuvaajaltamme Jarno Teuvolta, ja ihan huippua - Hugo pääsisi kuvattavaksi ♥ :D


Kyllä oli hauska keikka. Tallustelimme kuvaustilanteeseen taskut koiranherkkuja täynnä, ja Hugo poseerasi niin mallikelpoisesti katsoen kameraan kuin huippumalli. Katsokaas myös noita tassun asentoja - ovat niin hienosti pikkuisen eri asennoissa eri kuvissa:D

Olin ajatellut pitää tämän tempauksen salaisuutena ja yllättää perheeni kuvat tilattuani, mutta en malttanut, sillä halusin jakaa sisälläni kuplivan naurun, joka väkisinkin pulputteli ulos.


En kyllä ikinä olisi uskonut ennen Hugon tuloa joskus puuhailevani tällaista:D Olen tainnut aika tavalla mennä pörröturkistamme sekaisin - tosin tämän tempauksen myötä olen kyllä aika tavalla hymyillyt itselleni:) Joka tapauksessa olen niin onnellinen näistä onnistuneista kuvista. Kiitokset mahtavalle kuvaaja-Jarnolle vielä näin bloginkin välityksellä.

Nyt on ihana positiivinen ongelma näiden kuvien suhteen: mitä näitä huippumalli- kuvista tilataan.

Tätä postausta yritin julkaista jo aiemmin, mutta kuvien kanssa oli ongelmia. Edelleen kuvien laatu ei ole tänne siirrettynä paras mahdollinen, mutta näillä mennään. Nyt julkaisu onkin ehkä vielä ajankohtaisempi, sillä 24.4. Hugo täyttää kolme vuotta<3

Hymyillen huhtikuun loppuun :)

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Täytetyt suklaamunan puolikkaat


Yhdessäolo ja herkuttelu ovat olleet pääsiäisemme keskiössä: illanviettoa ystävien seurassa,  pääsiäisateriointia suvun ja oman rakkaan perheen kesken <3

Tytär teki meille pääsiäisaterian kivaksi jälkkäriyllätykseksi täytettyjä suklaamunan puolikkaita.

 

Yritimme miettiä, onko myytävänä onttoja suklaamunia, joissa ei olisi sisällä yllätystä. Sellaisia ei ainakaan lähikaupasta löytynyt, joten kindermunat saivat kelvata. 

Munia kannattaa hankkia vähän tarpeen yli, sillä hävikkiä eli halkaisuvaiheessa rikki menneitä munia tytär ilmoitti olevan muutaman munan verran - ne hävisivät kuitenkin nopeasti  tekijän suihin.


Suklaamunan kuoret täytettiin vaniljarahkalla - täytteeksi tosin käy muukin maustettu rahka tai vaikkapa liivatteella hyydytetty juustokakkumassa. 


Rahkan päälle lusikoitiin vielä mangososetta keltuaiseksi, ja tuloksena hauska pääsiäisherkku.



Täytetty suklaamuna oli helppo syödä ihan haukkaamalla, sillä rahka oli juuri sopivan jäykkää. Myös mangosose pysyi hyvin muodossaan, ja sopi hyvin makumaailmaan. Nämä olivat tosi herkullisia<3


Tässä taisikin olla meidän tämän pääsiäisen ainoat keltaiset sävyt - ja nekin jo syöty :D


Tietämättä tyttäreni kivasta yllätyksestä olin itsekin tehnyt täytettyjä kananmunan puolikkaita, mutta ihan vaan tällaista perinteisempää mallia.



Vielä on jäljellä vähän pieniä suklaamunia, mutta eivätköhän nekin katoa huomiseen mennessä.



Laittakaahan vinkkiä kommentteihin, jos tiedätte tyhjiä suklaamunia olevan myytävänä, sillä suunnittelen kokeilevani itsekin noita tyttären tekemiä pääsiäisherkkuja, mutta en välittäisi tavaraylläreistä.

Ihanaa pääsiäisen jatkoa kaikille teille täällä piipahtaville♥

Pääsiäishalauksin

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Shoppailupohdintoja ja veneenkunnostushaaveita



Käväisimme tyttären kanssa pienellä shoppailureissulla Turun seudulla. Tarkoituksena oli tällä kertaa keskittyä kankaiden katsastamiseen, mutta ainahan sitä vilkuillaan kaikkea mahdollista eteentulevaa. Tytär etsi takkikangasta ja minulla hankintalistalla kangasta venepatjojen päällystämiseen.


Sinkoilimme ensin Turun keskustassa ja astelimme tietenkin myös sisustusliikkeiden ovista sisään. Tämä Granit on jostain syystä jäänyt aikaisemmin bongaamatta, joten napsin kuvia mukavan oloisesta putiikista. 



Ostoksia en kylläkään tehnyt, vaan keskityin silmänruokaan. Yritän monen muun tavoin vähentää tavaraa ja pyrin olemaan harkitseva uuden ostamissa, sillä aika tavalla kaikenlaista on meidänkin nurkkiin kertynyt. Nautin siitä huolimatta kivoissa putiikeissa käymisestä.


Uuden hankkimiselle on mielestäni helpompaa laittaa stoppeja, mutta vanhan tavaran kohdalla tilanne on toinen, sillä tunnepuoli on vahvasti esillä kaikessa elämässäni jopa esineissä. 

Oma sisustusmaku ja tavaroiden arvostus on muuttunut vuosien varrella yllättävän paljon. Niin onnellisena olen saanut penkoa omia ja vanhempieni aarreaittoja, ja ihan yllättävät esineet ovat tuoneet iloa ja päässeet vuosien säilyttämisen jälkeen kotimme sisustukseen. Jotenkin toivoisin omille lapsille samanlaisia kokemuksia: onnentunnetta siitä lapsuuden lelusta, huonekalusta tai vaatteesta - tuulahdus muistoja, joita muuten ei olisi saavuttanut. 

Varastoista ja vinteiltä on löytynyt myös paljon kivaa tuunattavaa. 


Tämä näkökulma on haasteellinen yhdistellä omaan haluuni vähentää tavaraa. Paljon on kirppiksille viety, mutta paljon edelleen varastoin ja tasapainoilen asian kanssa. Luovuus on myös vanhasta tavarasta luopumista hankaloittava ominaisuus, sillä tuunausvimma ja uuden luominen vanhasta nostaa helposti päätään - niin ja oikeastaan pidänkin sitä ihan hyvänä asiana. Mutta hyvä, että edes tulevaa tavaravirtaa pystyn pikkuisen jarruttamaan.


No tulipa reissulla kuitenkin jotain pientä hankittua, nimittäin 6,5 metriä siniharmaata verhoilukangasta veneen patjoihin Raision liepeiltä venekankaiden erikoisliikkeestä sopivasti Ikean ja Myllyn vierestä.  Ikeasta ostin vetimiä, joita on tarkoitus ruuvailla teaklautaan kiinni ja saada naulakoita veneeseen. Niistä puuhista tulee varmaankin laitettua kuvia naulakoiden valmistuttua.


Meillähän kävi niin surkeasti, että menetimme vanhan rakkaan paattimme venesuulipalossa. Viime keväänä vaihdoimme lattiamatot palon jälkeen hankittuun veneeseemme, ja nyt on tarkoitus pikku hiljaa jatkaa kunnostusta. Vanhat patjat ovat alkuperäisessä kuosissaan ja päällystetty tummanvihreällä kankaalla, jossa on kullan värisiä kuvioita. 


No ei ihan perheemme makuun, joten tämä uudistaminen on kyllä ihan paikallaan.


Hidasta hommaa tämä päällystäminen tuntuu olevan. Patjat ovat hankalan mallisia ja Hugo tulee paikalle heti, kun kuulee niittipyssyn napsahduksen - se on muutenkin aina innolla mukana kaikessa. Se on tosi mukava ominaisuus, mutta kankaan leikkaamiset ja niittipyssyhommat tekisin mielummin ilman apulaista.  Saa nähdä tuleeko tänä viikonloppuna valmista vai meneekö rapsutusten ja palloleikkien puolelle.

Kevähaleja ja hymyjä huhtikuuhun ♥

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Ups, anteeksi


Täällä on vaikeuksia kuvien näkyvyyden kanssa - olen pahoillani, että tuo juuri julkaisemani postaus ei näy. 


Yritän uudestaan myöhemmin.


Viikonloppuhalauksin