"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Komeroremppaa


Näiden lumien aikaan eli talvilomapäivinä aloittelimme pientä komeroremppaa.


Nythän tästä valkoisuudesta on muisto vain jäljellä.


Mutta siis remonttiin:
uudistusta kaipaava vaatekomero sijaitsee rappusten alla, ja se on ollut pimeä ja tursunnut vaatetta ja tavaraa niin, että sieltä ei oikein ole löytänyt mitään. Tästä tilanteesta en pystynyt ottamaan kuvia - tiukkaa tekivät nämä "ennen remppaa"- kuvatkin:D


Seinät ja katto ovat olleet maalaamatonta mäntyä ja lattialla vaaleanpunainen muovimatto - huh, kyllä oli jo aika tehdä jotain.

Varasto tyhjennettiin ja tehtiin ensimmäinen inventaario, jonka myötä pari säkillistä vaatteita, kenkiä ja kasseja lähti kierrätykseen. Toinen blokkaus tulee tehtäväksi remontin valmistuttua.



Mökkirempasta jääneet  maalinloput tulivat nyt hyötykäyttöön eli valkoista kalkkimaalia kattoon ja harmaata seiniin. 


Muovimaton alta löytyi puulattia, joka kaipasi vain maalia ja laudanpätkää kynnyslistaksi peittämään vähän liian leveää lattianrakoa.



Kynnys listoineen maalattiin valkoiseksi ja lattia harmaaksi. Sävyjä en juurikaan miettinyt, vaan ideana oli käyttää maalipurkkien loppuja.


Ensin ajattelin vetää lattiamaalia myös hyllyihin ja vaatetankoon, mutta vaalea puu alkoikin näyttää ihan kivalta harmaata seinää vasten.


Samaa sävyä valitsin myös uusiin kenkätelineisiin. Oikeastaan vähän hämmästyin tuota mieltymystäni vaalean puun tunnelmaan.


Uusien säilytyskorien hankkimisen sijaan päädyinkin katsastamaan olemassa olevaa. Vanha pärekori ja kantensa kadottanut oleva vanerimatkalaukun pohja sopivat hyvin komeroon. Kuvan ottamisen jälkeen varerilaatikko onkin jo täyttynyt erilaisista laukuista.


Tässä vielä yksi "ennen remonttia"-kuva, jossa näkyy vanha lamppu ja seinäkoukut. Tuohon valaistukseen täytyy vielä miettiä uudistusta, sillä komeroon tarvitaan reippaasti lisää valoa. 


Mallailin olkikoria  tuohon hyllylle - se varmaankin pääsee seinälle roikkumaan kunhan koukut saadaan paikoilleen. Komeroon sopisi tosi hyvin puunaulakko - toisaalta vanhat koukut olisi kyllä järkevää hyödyntää.

Hmmm, kyllä tässä vielä puuhaa riittää eli niin se vaan tämäkin pikkuremppa kestää aiottua kauemmin:D


Maaliskuisin halauksin