"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Vanhan Rauman tunnelmissa


RAUMAbloggaajien päivä toukokuun alkupuolella oli monella tapaa elämyksellinen, sillä pääsimme  tutustumaan myös muutamiin Vanhan Rauman persoonallisista putiikeista.  

Sisustustalo Kodinonni, Kukkashop Rosa, Wanhan Rauman KaffeBar, Kultaseppä Laiho ja Ruokapuoti Lumo sopivat  loistavasti vaikkapa osaksi kesäistä Vanhan Rauman kierrosta.



Sisustustalo Kodinonni on sisustajan onnela, jonne voi piipahtaa fiilistelemään, vaikka hankintalistalla ei mitään olisikaan. 







Kauniisti sisustetussa ympäristössä vaan on niin kiva käydä inspiroitumassa. 



Kodinonnesta voi hankkia vaikkapa tällaisen Rauma-Suomi käännöksillä printatun astiapyyhkeen, joka on sisustusliikkeen omaa tuotantoa.




Kukkashop Rosan tuoksumaailma on huumaavan ihana, ja siellä ihastelimme bloggarikierroksellamme kukka-asetelmien lisäksi näitä kuvissa näkyviä floristien taidokkaasti kukista tekemiä korviksia ja hiuskorua.



Liikkeestä löytyy myös kivaa sisustustavaraa.



Vanhat rustiikkiset puulaatikot luovat kauniin taustan kukille - ihana yhdistelmä rosoa ja luonnonkauneutta.


Myös tällainen lähetys kukkakaupasta ilahduttaisi varmasti.


Wanhan Rauman KaffeBariin pysähdyimme lounaalle. Se on tietenkin ensisijaisesti herkuttelupaikka, mutta paikka on käymisen arvoinen myös sisustustyylinsä vuoksi, joka on kivasti Vanhan Rauman henkeen sopivalla tavalla toteutettu. 



Koska kuvia en kiireisen aikataulun ja valtaisan salaattiannoksen syömisen myötä ehtinyt tämän enempää ottamaan, suosittelen hankkimaan tämän herkku&sisustus -elämyksen henkilökohtaisesti paikan päällä.


Niin ja salaisen reseptin mukaan tehtyjä suussa sulavia munkkeja kannattaa myös maistaa, vaikka oma lempparini tässä kahvilassa ovatkin kahvilan omassa keittiössä valmistetut mehevän muhkeat suklaaneliöt.


Vanhan Rauman kierrokseen kannattaa liittää myös Kultaseppä Laihon tunnelmallinen myymälä.



Täällä voi teettää omien toiveiden mukaisia persoonallisia koruja ja hankkia upeita Raumanpitsikoruja.



Valikoimissa on myös perinteisiä kultakaupan tuotteita. 


Miten kuvauksellisia muuten ovatkaan kultasepän työvälineet.



Yksi Vanhan Rauman ehdottomista elämysputiikeista on Ruokapuoti Lumo lukuisine herkkuineen. Täältä löytää varmasti kaikille sopivia kivoja ruokatuliaisia kotiin vietäväksi.



RAUMAbloggarit saivat herkutella myymälän tuotteista blenderillä tehtyä pehmeän makuista Sienikaakaota kuunnellen tietoiskua sen huikeista terveysvaikutuksista. Niin ihania tällaiset maisteluelämykset, ja niitähän voi hankkia itselleen myös Lumossa järjestettäviltä herkkukursseilta. 



Ihastuin niin tuohon raakakaakaon pehmeään makuun, että pitihän sitä hankkia kotiinkin vietäväksi. 


 Vanhassa Raumassa on paljon niin ihania persoonallisia ja elämyksellisiä putiikkeja - täällä kyllä sisustamisesta, esteettisestä ympäristöstä ja herkuttelusta kiinnostunut saa helposti kulumaan aikaa vaikka useammankin päivän.  

Siispä rakkaat lukijani, 
tervetuloa nauttimaan Vanhan Rauman ainutlaatuisesta tunnelmasta ja piipahtamaan näihin ja lukuisiin muihin ihastuttaviin putiikkeihin - tänne kannattaa ehdottomasti tulla kauempaakin.<3



Postaus toteutettu yhteistyössä Rakastunut Raumaan- yritysten yhteistyönä.


sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Lahjaksi tuntemattomia taimia


 Äitienpäivä ehti kääntymään iltaan, ennen kuin ehdin tänne blogiini. 


Ihana päivä, johon kuului sänkyyn kannettu aamupala smoothieineen, 


haleja ja herkkuhetkiä, 


lahjoja, kukkia ja yhdessäoloa. 


Tyttären taiteilema suloinen kukkakortti ei paljastanut perheeltäni lahjaksi saamieni minulle tuntemattomien taimien lajiketta, 


vaan vinkkinä oli kulhossa tarjolla olleet herkut. 

Olin niin täysin yllätetty, sillä en ollut tullut ajatelleeksi, että ananaskirsikoita voi kasvattaa itse. 

Ihana lahja - kiitos, rakas perheeni♥

Onnellisena
 

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

RAUMAbloggaajien päivä starttasi Cafe Passionista


Viikonloppuuni on kuulunut ikimuistoinen päivä ryhmäkuvassa poseeraavien  RAUMAbloggaajien seurassa.


Saimme Rakastunut Raumaan-yrittäjien kutsumana mahdollisuuden osallistua vierailuille ihastuttaviin raumalaisiin yrityksiin, ja ihan alkajaisiksi meidät yllätettiin tällaisilla kivoilla @rakastunutraumaan- tuotteilla - sydämellinen kiitos ♥


Päivämme alkoi viehättävästä Rauman keskuspuiston laidalla olevasta Cafe passionin hyvän mielen kahvilasta, jossa pääsimme valitsemaan itsellemme herkullisen aamupalan.


Itselleni valitsin fetapiirakkaa ja teelistalta haudutettua Sitrustarha luomuteetä - täydellinen makucombo kauniissa ympäristössä, elämys hieman arjen yläpuolelta. 


Omaan menuuni kuului myös Cafe Passionin valikoimaan kuuluvan Karhunlinnan jäätelön käsityönä valmistetun salmiakkijäätelön maistiainen - tätä pitää kyllä saada ehdottomasti toistekin.


 Lähtiessämme saimme vielä kivat maistiaiset kotiin.

Blogikamut kyselivät minut tuntien, valitsinko macaronsit värien vai makujen perusteella:D Täytyypä tunnustaa, että kuvaukselliset värisävyt kävivät mielessäni valintaa tehdessäni, mutta kyllä tässä kuitenkin mentiin kiinnostavat makuyhdistelmät edellä.

Huoh, miten ihanan yleellinen aloitus yhteiselle päivällemme - suuret kiitokset @cafepassion ♥ 


Toisena kohteenamme oli mielenkiintoinen Raum Rome Paris-logon kehittäneen nuoren miehen työpaja Syväraumassa.


Tämä yhden miehen menestystarina on huikea: myynnissä on kangaskasseista ja paidoista astiapyyhkeisiin ja nyt ihan uutena on lanseerattu  Raum Rome Paris- logoilla varustettu Madison-runkoinen polkupyörä, jollaisen tämä bloggaaja hankkisi heti, ellei oma vanha fillari olisi vielä ihan iskussa.


Oli kiva kuunnella tarinaa @raumroonparis - yrityksen takaa ja seurata käsin painetun kangaskassin valmistumista. Kiitos vierailusta kivalla tavalla paikallisuutta ja kansainvälisyyttä yhdistävän logon ja tuotteiden kehittäjälle Iiro Koskelle.

Tässä kaksi ensimmäistä vierailukohdettamme - jatkan päivästämme lisää myöhemmin:)


Hymyjä&haleja kaikille mukana olleille♥  

Tässä yhteistyöpostauksessa mukana:
RAUMAblogit, Rakastunut Raumaan, Cafe Passion Rauma, Raum Rome Paris 

perjantai 3. toukokuuta 2019

Joko on lehmuksen kukkien aika?


Kevät kääntyi kylmäksi, ja se houkuttelee laittamaan tulen puuhellaan ja keittelemään teetä. 


Siitä hommasta sitten tuli napsittua kuviakin, kun löysin kaapista paperipussillisen lahjaksi saatua lehmuksenkukkateetä. 


Makuelämyksenä minulle ihan uusi tuttavuus...


...melko mieto, mutta kiinnostava. 


Näitähän pitäisi itsekin kerätä luonnosta, kuten kaikkea muutakin. Toukokuuhan olisi niin hyvää aikaa tähän puuhaan, kun kaikki kasvu on vasta aluillaan.


 Haaveilen aina kerääväni itse teeainekset ja villiyrtit ja kuivattavani ne teeksi ja ruuanlaittoon sopivaksi viherjauheeksi - mutta saapa nähdä, milloin niiden aika oikein koittaa.


 Nyt kuitenkin käperryn lehmuksenkukkateen kanssa sohvan nurkkaan katselemaan rästiin jääneitä Kotoisa-jaksoja. Niin kiva, kun voi ihan vapaasti ilman lisämaksuja katsella omassa tahdissaan Areenan, Ruudun ja Mtvn palvelujen lemppariohjelmiaan.

On näillä kylmillä kevätilloillakin puolensa♥

halauksin

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Kippis keväälle


 Vapunaaton ystävien tarjoaman herkuttelujuhlan jälkeen täällä on oltu rajoitetummalla dieetillä eli syöty vain  popcornia ja juotu kotisimaa.  

Niin ja niiden lisäksi mummin paistamia munkkeja, jotka tässä vaiheessa on jo saatu tuhottua. No huomenna on taas paluu arkeen ja siirrytään takaisin kevyempään salaattilinjaan.


Innolla jo odottelen tulevaa viikonloppua, joka tuo tullessaan kivan bloggaritapaamisen, jossa pääsemme tutustumaan mielenkiintoisiin yrityksiin - mutta tästä lisää sitten myöhemmin.


 Kippis keväälle ja teille, ihanat lukijani♥

halauksin