"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

perjantai 24. helmikuuta 2017

Vanhan talon ulkopintaa


Ihanaihana lumipeite on sadellut tännekin saaden maiseman taas niin kauniin pehmeäksi. Minulla on kahdella päivällä pidennetty viikonloppu hiihtoloman kunniaksi, ja mukavalta on loma tuntunut. Mukava herätä aamuun pitkällä koiralenkillä ilman kiireen tuntua. 


Päätin, etten sovi itseni kanssa mitään kummenpia näihin kahteen päivään - teen mitä mieleen juolahtaa. No aika ihmeellisiä juolahti: lusikkalaatikoiden ja astiakaappien inventointia - olisin luullut enemmänkin haluavani laiskotella:D Pari laatikollista tavaraa lähti varastoon tilaa viemästä. 


No ulkoilua on tullut harrastettua koiran kanssa peuhaamisen lisäksi lumitöiden merkeissä. Ne ovat mukavin kotityö, mitä tiedän. Jos viettää aikaa omalla pihallaan, onko se kotoilua vai kenties pihailua?


Pihailun lomassa tuli napsittua muutamia kuvia kodistamme talvisessa olossaan. Tässä näkymä kuistilta pihalle päin. 


Talomme on rakennettu joskus vuoden 1929 kieppeillä, ja julkisivu on säilynyt pienistä remonteista huolimatta ennallaan.


Rännit olemme uusineet kaikki - ne olivat ruostuneet puhki talon oltua vuosia tyhjillään ennen sen siirtymistä meille. Myös peltikaton olemme joutuneet uusimaan.


Katonharjan alapuolen päätyristikot olivat romahtaneet alas autiotaloaikoina. Rakkauteni nikkaroi uuset alkuperäisten mallien mukaan. Samoin muutamia ulkolautoja olemme joutuneet uusimaan, mutta ihmeen hyvin kaikki pienet yksityiskohdat ovat vuosien saatossa säilyneet.


Länsipuolella olevat tikapuut ovat alkuperäiset.


Sormipaneelia nurkkalaudoissa - kyllä on joskus ollut taitavia puuseppiä tekemässä monimuotoisia rakenteita.



Kaikki ikkunat ovat edelleen alkuperäisiä - toki olemme muutaman lasin joutuneet vaihtamaan. Olemme pitäneet niitä arvokkaina ja kunnostamisen arvoisina. Kyllä ikkunakauppiaat aina hämmästelevän, kun emme ahkerasta markkinoinnista huolimatta ole kiinnostuneita uusimaan ikkunoitamme:) 





Kuvia kadun puolelta. Joskus on saanut rakentaa rakennuksen ihan kadun reunaan.





Vanhassa talossa on paljon yksityiskohtia, joita tulee harvemmin kuvattua, mutta nythän niitä tuli tännekin laitettua aikamoinen satsi ja niiden mukana pikkuisen talon tarinaa. Varsinainen historiapostaus odotuttaa edelleen itseään:)


Laitan vielä tähän loppuun kuvan pojan helmikuisesta valatilaisuudesta Upinniemestä. Bloggerissa on ollut jonkun aikaa hankaluuksia liittää kuvia, joten kuva jäi laittamatta ajallaan.  

Kyllä oli juhlava tilaisuus. ja silmät ihan kostuivat, kun pojat lauloivat isänmaalleen "...ollos huoleton, poikas valveil on". Lähdenkin hakemaan poikaa kotiin viikonloppua viettämään. Mukava taas kuulla army-kuulumisia:)

Lumisia talvilomatunnelmia teille kaikille ♥

halauksin

lauantai 11. helmikuuta 2017

Salmiakkimarenkia ja sydämellinen lahjakassi


Ystävänpäivän aikoihin voi läheisiään  ilahduttaa vaikkapa omatekoisella salmiakkimarengilla. Itse sain maistaa näitä ensimmäisen kerran saadessani niitä joululahjaksi. Sen jälkeen olen tehnyt niitä kaksi kertaa...ja epäonnistunut molemmilla kerroilla:D  


Epäonnen reseptissäni käytettiin tomusokeria, joten seuraavaksi aion kokeilla tavallista hienoa sokeria. Sain molemmilla kerroilla kylläkin vatkattua valkuaiset ja sokerin kovaksi vaahdoksi, mutta turkinpippurirouheen lisääminen teki massasta vetelää. 

Toinen epäonnistumiseen johtanut syy oli todennäköisesti salmiakin liian suuri määrä. En mitannut rouhetta, vaan heitin koko pussillisen sitä vaahdon joukkoon - se taisi olla liikaa. 


Aion siis seuraavaksi mitata ainekset ja tehdä sooloilematta ihan tarkasti reseptin mukaan, vaikka se onkin minulle äärimmäisen vaikeaa. Pidän tarkkuuden sijasta luovasta reseptien tulkinnasta, mutta marenkialalla tästä piirteestä taitaa olla haittaa.



Kaikki yllä olevat kuvat on otettu lahjamarengeista. Ne oli kauniisti purkitettu lasipurkkiin - kiitos vielä herkullisesta lahjasta sen ihanille antajille ♥



Omat tuotokseni näyttivät tältä. Vetelää taikinamassaa oli sen verran paljon, etten malttanut heittää sitä poiskaan, joten paistoin lättänät marengit. Maku oli näissäkin mahtava, mutta ulkonäkö vähän nolo. 

Vielä en kuitenkaan ole luovuttanut. 



No jos marengit sattuvat onnistumaan, ne pakataan tietenkin kauniisti lasipurkkiin tai sellofaaniin ja sujautetaan lahjakassiin. 


Ystävänpäivän yllätyskassi koristellaan tietenkin sydämellisesti. Tässä paperikasin kylkeen on painettu valkoisella maalilla leimasimen avulla sydänkuvio. 



Tämä kassikin on voi pitää sisällään vaikkapa omatekoista salmiakkimarenkia. Kokeilemani resepti löytyy kommenteista. 

Sydämellinen kassi on saatu lahjaksi - kiitos myös tälle ihanalle perheelle sisällöstä ja mukavasta DIY-ideasta♥  

Ystävänpäiväviikon halauksin  
 p.s. pieni tunnustus: minulta jäi joulun aikaan muutama postaus tekemättä, ja tämä on toinen niistä. Sain nyt jotenkin nämä minua kovasti ilahduttaneet lahjaideat  ympättyä ystävänpäivän teemaan:D 

perjantai 3. helmikuuta 2017

Oksitosiinin lähde


 Meidän pieni nimipäiväsankari, niin rakas, on kulkenut mukana jo kohta kolme vuotta. 


Kiintymisen voimakkuus puolin ja toisin on yllättänyt. Ei voi sanoa muuta kuin, että olisi kannattanut ottaa koira jo vuosia sitten. 


Katsoin tv-dokumenttia koirista, jossa kerrottiin koiran olevan ainoa eläin, joka pystyy kiintymään voimakkaasti toiseen lajiin eli ihmiseen sekä vastavuoroisesti ymmärtämään ja kommunikoimaan toistensa kanssa. 


Toisiaan katsoessaan koiralla ja ihmisellä erittyy molemmilla oksitosiinia, mikä saa aikaiseksi molemmissa kiintymisen ja rakkauden tunnetta.


Hmmm. täytyykin leikata taas Hugon pörröturkkia, jotta saadaan silmät paremmin esiin silmiin katselemista ajatellen♥



Yksin ollessaan Hugon lempipaikka on ikkunan äärellä - siinä se odottaa perheen kotiin tulemista.

 

Rappusilta on myös hyvä vahtia ohikulkijoita kuono kiinni ikkunassa - voitte arvata, miltä ikkuna näyttää:)



 Tassullinen hellyyttä<3


Onnitteluhalit karvaturrillemme 
ja rakkauden täyteistä viikonloppua karvakamuille ja kaikille teille ihanille täällä piipahtaville♥

halauksin

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Snowflakes


Peikonpähkinän oksia meillä on muutamassakin maljakossa, sillä pidän kovasti niiden kiemuraisesta olemuksesta.


Nyt olohuoneen lasipullossa olevissa oksissa roikkuu lumihiutaleita, jotka saimme lahjaksi tyttäreltämme. Hän on saanut mahdollisuuden kokeilla laserkoneen käyttöä, ja testailun tuloksena syntyivät nämä sirot hiutaleet.


Maljakon oksissa lumihiutaleet saavat olla kevääseen saakka.


Myös ulkona on ihanan lumista. Se ei ole täällä länsirannikolla mikään itsestään selvyys, joten nautin jokaisesta valkeasta päivästä, joka tänne suodaan. Lumimaisemassa tehdyt kävelylenkit ovat ihan onnea.


 Kyllä se vaan niin on, että työ haittaa tätä blogiharrastusta. Loma-aikaan postauksia tulee tehtyä useampia viikossa, mutta arjen ja kahden työn taas alkaessa tahti on hidastunut. 


Omalla kohdallani ei ole puutetta innostuksesta tai postausaiheista, vaan ihan puhtaasti ajankäytöstä - se ei vaan riitä kaikkeen, mitä haluaisi tehdä. Saan nimittäin jostain syystä menemään melkoisesti aikaa yhden postauksen tekemiseen.


Mutta näillä mennään - olen vain pahoillani, että muiden ihanien postausten kommentointi jää turhan vähälle - toivottavasti kukaan ei ole siitä syystä pahoittanut mieltään.

Ihanasti täällä kävijöitä kuitenkin riittää  - olen onnellinen 
teistä kaikista ♥

halauksin

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Tässä talossa...


Tässä talossa on tunnelmaa ♥

Tyttäreni tekemä piparitalo on joka vuosi pikkuisen erilainen: tänä vuonna teemaväreinä olivat valkoinen ja hopea. Koko katto on valkoisen kuorrutteen peittämä ja räystäille on sommiteltu jääpuikkoja ja katonharjaa ja kivijalkaa kiertää hopeakuulien helminauha.


Usein olemme tuhonneet piparitalon  loppiaisena tai viimeistään pojan tammikuisilla synttärikekkereillä, mutta poika astui merivoimiin Upinniemeen vuoden alussa, eikä lomista ole vielä tietoa. Sivuutan tämän armeijan alkamisen tässä aika pienesti, mutta tapani mukaan tunnekuohuissa ihan täysillä ollaan niin kuin aina lasten elämän suurissa käänteissä.

Niin no sen verran täytyy kertoa, että latasin kännykkääni aamulaskurin, joka tänään jo ilmoittikin, että tämän ensimmäisen viikon jälkeen 2% armeijasta on jo suoritettu:)


Loppiainen ei siis meillä ollut piparitalon viimeinen ihailupäivä - emme vaan malttaneet rikkoa ja alkaa syödä sitä

Glövivierailulla ollut ystäväni kertoi omasta uudesta ideastaan: heidän perheessään ei kukaan ei halunnut syödä piparitaloa, joten hänpä pussitti tekemänsä talon kaappiin odottamaan seuraavaa joulua. Ikävältä olisikin kuulostanut piparitalon kompostointi. Eipä ole itselläni tullut mieleen, että piparitalon tosiaan voisi säästää ihan vaan koristeena.

To eat or not to eat - that`s the question.

No tämän talon kohtalo ei ole minun hallittavissani, sillä se taitaa olla tekijän päätettävissä:)


Tammikuisin halauksin ♥