"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Rakkausruokaa avocadosta

Ruuanlaittorintamalla on kohistettu avocadopastasta. 
No pitihän sitä kokeilla ja kokata perheelle täydestä rakkaudesta<3


  Ostoslistalle mm. limeä, persiljaa, basilikaa ja tietenkin avocadoa.

Avocadopasta (neljälle): 

1 valkosipulinkynsi
1/2 chiliä 
 1 limetti
2 kypsää avocadoa
suolaa
mustapippuria
n. 05 dl oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa
30 g (1 dl) raastettua pecorinoa
30 g (1dl) raastettua parmesania
400-500 g spagettia (käytin täysjyvää)


Voit tehdä kastikkeen suoraan tarjoilukulhoon,
jossa kannat pastan pöytään.
Pilko valkosipuli ja chili (poista siemenet), laita ne kulhoon. Käytin pelkän oliiviöljyn sijasta tätä kaapista löytynyttä oliiviöljypohjaista basilikacondia.


Halkaise avocadot ja poista niistä kivet. 
Kuutioi avocado kuoressaan ja kaiverra sisus ruokalusikan avulla kulhoon.

 

Olen saanut nämä hauskat yrttisakset lahjaksi. Niillä pieneksi silppuaminen kävi kyllä kätevästi.


Hienonna yrtit ja raasta juustot (ostin juustot valmiiksi raastettuina). Lisää suola, pippuri, oliiviöljy, hienonnetut yrtit, sekä pecorino- ja parmesaaniraaste.



Pistä homma sekaisin lusikan avulla, maista ja tarkista suola. 

Keitä spagetti al dente suolatussa vedessä, ota talteen vajaa desi keitinvettä. Valuta pasta lävikössä.

Lorauta osa keitinvedestä kastikkeen sekaan, ja pyörittele spagetti kastikkeen kimppuun. Raasta päälle parmesaania ja rouhi myllystä mustapippuria. Tarjoile heti.


Avokadopastan alkuperäinen resepti löytyy Hanna Gullichsenin Chicling-blogista. Reseptin löytää myös Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-keittokirjasta.


Ruuanlaittoyllätykseni onnistui 50%:sti, sillä me tyttären kanssa pidimme avocadopastasta, mutta perheen miesten mielestä se oli vain ok-tasoa. Näiden elämäni miesten hurmaamiseen täytyy siis keksiä jotain muuta herkkua:) Joka tapauksessa oli kiva kokeilla tehdä jotain vähän erilaista ruokaa, joten kannatti kokeilla!

Tämä sopii hyvin aika moneen elämän alueeseen:
 
"Mikään ei ole erikoisen vaikeaa,
kun vain jaat sen tarpeeksi pieniin
hommiin." -Henry Ford

Hmmm...kokkailukaan siis ei ole tuon mietelauseen mukaan erityisen vaikeaa... minun kohdallani elämänohje ei kuitenkaan takaa läheskään aina onnistunutta lopputulosta:)

Toivottelen teille kaikille tunnelmallisia hetkiä ihanien ihmisten seurassa rakkaudella tehdyn ruuan parissa<3

17 kommenttia:

  1. Tosi herkullisen näköistä. Pitänee kokeilla tätäkin joskus.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ja näyttää todella herkulliselta:)

    VastaaPoista
  3. Voisin kuvitella, että tuo Avocadopasta on todella hyvää... mutta makuasioistahan ei voi kiistellä :))

    Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Tuo on yhä kokeilematta...ehkä sit joskus! Hyvältä nimittäin näyttää!

    VastaaPoista
  5. Tästä kyseisestä ruoasta on ollu niin paljon juttua mutten ole vielä ehtinyt kokeilla. Meillä saattaisi käydä samoin kuin teillä, miehet kun meillä eivät paljon perusta tällaisista "terveysruoista".
    Mukavaa sunnuntaia!

    VastaaPoista
  6. Kiitos muistutuksesta. Resepti on vielä meilläkin kokeilematta. Kaikenlaista muuta avocadoista kyllä väsäillään. Se on selvästi mulle tän hetken maku. Kauniita ruuanlaittokuvia olet ottanut :).

    VastaaPoista
  7. En oo saanut tehdyksi itse avokadopastaa mutta enköhän ensi viikolla kokeile, ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos, sitä samaa :)

    Mun on pitänyt testata tuota reseptiä, mutta se on unohtunut. Nyt oisi oikeasti laittaa sen listalle ensi pikimmiten. Rakastan pastaa!

    VastaaPoista
  9. Hey!!
    It looks delicious so nice to see and read about food.
    It sounds delicious to me.
    I hope it taste good!!!
    Have a nice sunday evening.

    Hugs to you,
    Eefie

    VastaaPoista
  10. Varmasti hyväää!! pitää ottaa reepti talteen. Ihanaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  11. Day ziet er heerlijk en gezond uit. groeten Anneke

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköistä ja taatusti herkullista, söisin!! Mä en ole kans mikään kokki kolmonen ja yleensä saan ruoat kyllä onnistumaan ulkoisesti, mutta maku mitäänsanomaton.. ;) Treeniä, treeniä! =)

    VastaaPoista
  13. Herkulta näyttää! Luulenpa, että meillä kävisi samoin: Naisväelle maistuisi, mutta miehet kummastelisisvat vain, että missä liha! Taidanpa silti kokeilla!

    VastaaPoista
  14. Näyttääpä hyvältä! Täytyy varmaankin rohkaistua kokeilemaan :)

    http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommenteistanne !!!!
    Halit teille kaikille ihanille<3

    VastaaPoista