"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

...kunhan on siivet sydämessä...


Joulukorttiasiassa olen osittain palannut vanhaan perinteeseen ja tehnyt muutaman joulukortin postitettavaksi - korttien taiteilu on mukavaa puuhaa, joten en malttanut jättää ihan kokonaan tekemättä. 


Korteissa enkelien mekot on tehty nenäliinasta repimällä ja pää ja siivet painettu maaliin kastetulla sormella. Näihin enkeleihin suloisimmat siivet syntyisivät pienten lasten sormenjäljistä, mutta minun piti tyytyä vähän isompiin. Korttien kuva tulee nyt paljastettua täällä ennen kuin ehdin niitä lähettämään, mutta jospa tästä saisi joku lukijoistani helpon vaikka lasten kanssa tehtävän askarteluidean, jonka ehtii vielä väkertämään ja lähettämään ennen viimeistä korttien postituspäivää.


Kortteihin laittamani runo ei oikeastaan ole jouluinen, mutta se vaan on minusta niin ihana ja halusin laittaa sen enkelikortteihini. 
  
"Enkeli osaa lentää ja lintu ja kuka vaan,
kunhan on siivet sydämessä ja tuuleen uskaltaa."


Suurimman osan postimerkki- ja joulukorttirahasta lahjoitan kuitenkin viime joulun tapaan hyväntekeväisyyteen. Tällä kertaa päädyin hankkimaan aineettomista lahjoista vuohen, joka auttaa kehitysmaiden köyhimpiä ihmisiä hankkimaan toimeentuloa.

Minulla itselläni on erityinen sympatia vuohia kohtaan, mikä juontaa lapsuudestani. Olemme aina asuneet kaupungissa, mutta isämme hankki meille useana kesänä paritalomme pihalle kesäeläimiä lemmikeiksi. Se oli "nykyaikana" aika erikoista, ja liittyy vahvasti isäni persoonalliseen huumorintajuun, josta me kaikki nautimme kovasti. Se oli myös yhdenlainen tapa saada nauttia lemmikeistä allergiaperheessä, johon kissaa tai koiraa ei voitu ottaa. 



Kahtena kesänä meillä oli vuohia: Hoto ja Ville. Hoto sai nimensä ruokailutyylistään; se laskeutui polvilleen ja hotki ruokansa hurjaa vauhtia Villen nutustellessa rauhallisena vieressä. 

Kilipukit kävivät isäni kanssa juoksulenkillä pitkin kaupungin katuja ohikulkijoiden riemuksi. Ne kulkivat vierellä kuin koirat.  Vuohet kulkivat mukanamme myös reissuilla, ja ne tuntuivat nauttivan merellä olosta ja veneen keulassa istumisesta tuulen vireessä. Näppärinä kiipeilijoinä saarissa kulkeminen ei tuottanut niille ongelmia.  Riemukkaita hetkiä ne järjestivät myös muille mm. tullessaan veneellä vierailupäivänä partioleirille meitä leiriläisiä katsomaan. 

Tässä pojat paistattelevat päivää, ja Hoto maistelee luonteensa mukaisesti tietenkin myös lepolassea.

Vuohet myös tykkäsivät ajella autolla ja hyppäsivät heti oven avauduttua takapenkille. Sisäsiisteinä sekä paatti että auto pysyivät täysin papanavapaana. Lomamatkalla mummiloihin piti pitkän matkan vuoksi pysähtyä välillä jalottelemaan. Kerran pysähdyspaikaksi valikoitui Vaasan tori. Isäni käveli kilipukit perässään kyselemään torikioskista maitoa vuohipoikien juotavaksi. Taisi koko tori seurata hymyillen Hoton ja Villen ruokahetkeä kaupungin keskustassa. 

Terveisiä vaan sinne Vaasaan - vieläköhän käyntimme siellä muistetaan?



Yllä olevat kuvat olen kuvannut lapsuuden albumistani, siitä johtuu tavattoman huono laatu. Valkoinen väri on aikojen saatossa muuttunut kummallisen hohtavaksi. Pojat olivat kuitenkin ihan tavallisia valkoturkkisia vuohia:)

Postaus näköjään muodostuikin tällä kertaa lapsuuden muisteluksi, vaikka joulukorteista lähdettiin liikkeelle:) Näinhän tässä välillä käy - ei itsekään aina etukäteen tiedä, mihin näissä jutuissaan päätyy.



Vielä edellisten yhteenvetona välitän näin blogini välityksellä omani ja koko perheemme joulutervehdyksen kaikille tutuille, ystäville ja sukulaisille sekä kaikille blogini lukijoille näiden enkelikorttien ja vuohijuttujen myötä<3

jouluisin halauksin

18 kommenttia:

  1. Kauniita kortteja olet tehnyt ja hyvä idea toteutuksessa. Ja, kyllä vaan itse tehdyt kortit on kiva lähettää ja saada. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat enkelit korteissasi. Upeaa saada tuollainen itsetehty kortti.

    VastaaPoista
  3. Ihanan herkkä aihe ja toteutus! Kiitos ideasta! Jos toisena jouluna...
    Jouluniloa sinulle t. Tauvonpaikan Kaisu

    VastaaPoista
  4. Niin ihanan herkkiä ja kauniita kortteja olet loihtinut!❤️

    VastaaPoista
  5. Kauniita kortteja ja hauska tarina lapsuudestasi. Meillä ei ollut moisia lemmikkejä, mutta kun vietimme kesiämme mummolan lähellä olevalla mökillä, niin saimme aina veljen kanssa oman "kesävasikan", jota sitten hoidimme kun olimme maalla.

    VastaaPoista
  6. Aivan hurmaavat enkelit <3
    Voi vuohet sentään - ei noita ihania muistoja voinut hymyilemättä lukea :D
    Ihanaa ja leppoisaa joulun odotusta sinulle ihanalle myös <3

    VastaaPoista
  7. Upea kortti-idea! Tuota käytän ensi vuonna. Ihana oli myös tuo tarinasi :)

    VastaaPoista
  8. Kauniita kortteja! Miten ihana tuo lapsuuden muisto vuohista. Minulla on myös paljon muistoja lapsuudesta eläinten parissa, siksi minusta varmasti on tullut niin eläinrakas :)
    Ihanaa joulun odotusta sinulle <3

    VastaaPoista
  9. Oikein kaunis kortti-idea ja vallan valloittava tarina lapsuudestasi...Minä aion lähettää tänä vuonna Syvärauman koulun vanhempainyhdistyksen kortteja...en olekaan lähettänyt joulukortteja enää vuosiin, mutta näiden korttien myötä ajattelin elvyttää perinteen. Oikein tunnelmallista jouluodotusta !

    VastaaPoista
  10. Suloisia kortteja! Vuohista on jäänyt kiva muisto lapsuudesta. Tuollaisia hyviä muistoja me kaikki tarvitaan elämän eväiksi. Mukavia joulunaluspäiviä sinne! :)

    VastaaPoista
  11. Itsetehdyt kortit ovat aina ihania!Ja olen säilyttänyt saamiani kortteja ja sitten niitä tulee joulun alla katseltua.

    VastaaPoista
  12. Itsetehdyt kortit ovat aina ihania!Ja olen säilyttänyt saamiani kortteja ja sitten niitä tulee joulun alla katseltua.

    VastaaPoista
  13. Ihania enkelikortteja! Itsekin tein tänää muutaman kortin lähisuvulle. Niitä on niin mukava tehdä.
    Poikani oli jo alta yksivuotiaana allerginen lehmänmaidolle ja anoppi otti kuttuja pihalleen ja pakasti meille kutunmaitoa. Poikani joi sitä pitkään ja ihottuma pysyi poissa. Kutut olivat sulosia:)

    VastaaPoista
  14. Voi miten hirmuisen suloisia enkelikortteja ja kovin herkkiä. <3 Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
  15. Kauniita kortteja, hentoisen herkkiä <3

    Vuohet ovat täällä Norjassa lampaiden tapaan varsin yleisiä ja tuttu näky kaikkialla. Ne ovat aivan mahdottoman suloisia ja hauskoja eläimiä, uteliaita ja suloisia.
    Vuohi köyhälle perheelle on hieno lahja. Mekin annoimme sellaisen anopille muutamia vuosia sitten.

    Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  16. Oi miten ihanat enkelikortit :) Hauskat vuohitarinat ;)

    VastaaPoista
  17. Voi miten kauniita enkeleitä, nuo itsetehdyt kortit on ihan parhaita !
    Hyvään tarkoitukseen menee sinun lahjoituksesi, onpa teillä hauskoja vuohi muistoja, hih :)))
    Oikein ihanaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  18. Onpa herkkiä ja kauniita joulukortteja!

    VastaaPoista