"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Retrojääkaapin metsästystä


Meillä on mökillä ollut jääkaappi ja sen päällä mikro piilossa eteisen puolella komerossa. Tämä on vanhempieni keksintöä, sillä heistä nuo koneet eivät oikein sopineet vanhaan tyyliin. 

Jääkaappi ja mikro ovat toisessa eteisen takaseinän komerossa katseilta suojassa.

Ihan loistava idea, mutta aika tavalla ylimääräistä vaivannäköä tästä systeemistä on ollut. Komero ei ole myöskään ollut hiiritiivis, joten muutoksesta on kovasti haaveiltu - varsinkin, kun jääkaappi alkoi vedellä viimeisiään.

Jos jääkaappi sijoitettaisiin keittiöön, olisi ihanaa löytää joku retromalli.


No etsin kaikki mahdolliset retrojääkaappimallit ja mietin, miten sellaisen saisi mahtumaan mökkikeittiöömme, sillä se on juuri saatu remontoitua ja kalustettua mieluiseksi. Mistään kun ei malttaisi luopua. No lopulta yhtälön ratkaisi tori.fi:n kautta tehty löytö, mutta siitä tarkemmin myöhemmin.

Jääkapin hankinnasta siis tehtiin päätös. Viime metreillä harkinnassa oli enää kaksi vaihtoehtoa: Smeg ja Bomann. Päätös oli hankala, sillä paikkakunnan kodinkoneliikkeissä ei ollut kumpaakaan nähtävänä - Bomannia ei nettitiedustelun mukaan kuulemma koko Suomessa (?). 

Bomannissa mietitytti eniten sivustolla ilmoitettu väri eli beige - Smegissä mietitytti korkea hinta ja blogikirjoitus., jossa sen lookia arvosteltiin muoviseksi. Yllättävää kyllä netistä ja kodinkoneliikkeistä ei saanut tietoa, mistä materiaalista jääkaappien ovet on tehty. 


Lopulta päätös kallistui Bomanniin sen siromman koon takia ja päätökseen vaikutti myös netistä löytämäni hyvä tarjous, jonka ansiosta jääkaappi oli reilusti yli puolet Smegin vastaavaa halvempi. 

Bomann osoittautui myös muovioviseksi, mutta ihana se on joka tapauksessa. Väri ei onneksi ollut liian beige - minusta se näyttää enemmänkin kermanvalkoiselta.


Bomannin kanssa on nukuttu yksi yökin - se on tosi hiljainen.

Itse asiassa paljon enemmän ääntä kuuluu vierestäni. Rakkauteni on sängyssä loikoillen seurannut  jalkapalloa tabletilta, eikä ole torkahtanut omien sanojensa mukaan kertaakaan - hän on siis oppinut uuden taidon eli kuorsaamaan valveillaan:D


Nyt vielä vähän kunnostustöitä sen tori.fi löydön kanssa, niin keittiö saa uuden lookin ja jääkaappi saadaan pois tuosta väliaikaisesta paikastaan.

Ai niin ja salin lattian toinen puoliskokin pitäisi vielä maalata...

 Onni on jääkaappi keittiössä:) Miten helppoa elämää♥

21 kommenttia:

  1. Kauniin mallinen jääkaappi;nostalginen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ ollaan niin onnellisia siitä, että jaakaappi löytyy nyt kätevästi keittiöstä:)

      Poista
  2. Kaunis jääkaappi, juuri nappivalinta tuohon tilaan. Miehet ne on taitavia tuossa kuorsaushommassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla mielipiteesi - kiitos♥ Taitavia ovat tosiaan ja jotkut osaavat kuorsata valveilla ollessaankin😂

      Poista
  3. Onpa kyllä kivan näköinen jääkaappi, sopii kyllä hyvin teidän mökille 👌

    VastaaPoista
  4. Hei ja onnea uudelle kaapille, söpö on! Meillä on tuo hiirulaisten tepastelu ei toivotuissa tiloissa loppunut luontoa säästävällä tavalla, jopa ulkovarastossa! Mies osti viime syksynä sellaisia hiirenkarkottimia, jotka lähettävät niin korkeaa ääntä, etteivät ihmiset sitä kuule. Nuo kapistukset ovat siroja ja niitä saa sekä patterikäyttöisiä (ulkovarastossa ja välikatossa) ja töpseliin painettavia, samaa kokoluokkaa kuin töpseliyölamput. Olet varmaan näistä jo kuullutkin, mutta ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi mainita, koska ne ovat toimineet niin hyvin ja tuoneet hiirijahtiin helpotuksen. Maksavatkin vain muutaman euron. Toivottavasti tästä oli hyötyä :). Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja hiirenkarkotusvinkeistä. Meillä on pistorasiassa eteisessä ollutkin tuollainen hiirenkarkotin, mutta sähköt katkaistaan usein pois lähtiessämme, joten eipä laitteesta ole paljoa hyötyä ollut. Tuo patterikäyttöinen versio pitää kyllä ilman muuta hankkia! Olemme remontin edetessä saaneet tukittua hiirten kulkureittejä. Salin remppa on käynnissä, mutta tuo komero jää kyllä odottamaan vuoroaan. Tervakupit ovat myös auttaneet, mutta niiden tueksi pitää ehdottomasti hankkia tuota ehdottamaasi patteriversiota:)

      Poista
  5. Tori.fi on kyllä ihan huippu,katon sieltä aina eka mitä tarjolla😁 ompa kyllä kivan näkönen jääkaappi, toimii, eikä näytä muoviselta😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä on kiva etsiskellä löytöjä:) Viime kesänä löysin tori.fin kautta mökille pikkukaapin yöpöydäksi.
      Uusi jääkaappi tuli niin tarpeeseen. Vanhan jääkaapin vihreä sisäovi värjäsi maitopurkinkin vihreäksi:D
      Kiitos, Sarppa♥

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitti♥ On muuten ihmeellistä, että mökkijääkaapissa on valo - vanhassa siis ei ollut:D

      Poista
  7. Onpa hieno kaappi! Meillä myös sama haaste - tai jääkaappi on tuvassa, mutta on vähän tyyliltään toinen kuin toivoisi 😉 Toimii kuitenkin vielä, mutta kun ja jos aika jättää, pitääpä tutustua tähän merkkiin paremmin. Pieni ja siro sopisi tilaan, mutta käytäntö on tällä hetkellä se, että meillä on kaksi keskikokoista käytössä; toinen tuvassa ja toinen saunan eteisessä. Ollaan vissiin joko kovia syömään tai laiskoja käymään kaupassa 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti♥Kooltaan halusimme tämän melko pienen, jotta saamme mahtumaan keittiöön - tosin aikaisempikaan ei ollut tätä paljoa suurempi ja sillä ollaan pärjätty.
      Jos joskus tulee tarvetta, voidaan aina hankkia lisäkääkaappia tuonne eteisen komeroon:)

      Poista
  8. Tosi sievä kaappi! Juuri tuollainen 'mökkimalli'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elo Bomannin kanssa on alkanut sujua kivasti - hyvä hankinta:)

      Poista
  9. Söpön jääkaapin olet löytänyt ja just sopiva teidän mökille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa♥ retromalli sopii vanhan mökin tunnelmaan:)

      Poista
  10. Voi miten hieno kaappi, kiva kun löytyi noin mieleinen ja sopiva:) Siellä on ihanan tunnelmallista..kuvia ihastelessa minun korvaan tuli jostain sellainen kaappikellon seesteinen raksutus:) Leppoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu - kaappikellon raksutusta meillä kuulu, mutta sopisi kyllä tunnelmaan:)
      Kiitokset Päden pajalle ja aurinkoista viikonloppua sinne♥

      Poista
  11. Onpas hienon näköinen tuo jääkaappi, todella söpö! Meilläkin rupesi juuri meidän vanha jääkaappii pelleilemään, niin mietin uuden hankkimista tai sitten kodinkonehuoltajan kutsumista. Kenties voisi soittaa ensin ja kysellä vähän hinta-arviota. Muutenkin muuten teillä todella hienon näköinen asunto!

    VastaaPoista