"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 6. elokuuta 2016

Retron kaatoaltaan kunnostus


Tämä postaus on jostain syystä jäänyt julkaisematta. Kuvat ovat olleet valmiina, mutta teksti puuttunut. Nytpä korjaan asian ja laitan tekstit eetteriin :)

Meillä mökillehän ei sisälle tule vettä muuten kuin kantamalla, mutta ulos se lähtee yleellisesti vanhan kaatoaltaan kautta.




Kaatoallas on kuitenkin ollut aika kauheassa kunnossa: ruosteinen, keltaiseksi maalattu ja ankean oloinen kaikella tapaa.  Ihan lähikuvaa en löytänyt, mutta tein rajauksen tuohon isompan kuvaan, jotta lähtötilanne näkyisi paremmin - seurauksena, että kuvasta tuli aika huonolaatuinen.


Kun allas ennen seinien maalausta napattiin irti, tuli näkyviin myös keittiön aikaisempi sävymaailma eli tuollainen vaalea kitti on ollut seinissä ennen väri-iloittelun aikakautta. Lattiahan on ennen tuota voimakkaan sinista ollut harmaa, joten sen olemme aika tavalla saattaneet alkuperäissävyiseksi.



Eipä se keltainen allas oikein olisi tämän vastamaalatun seinän kanssa tainnut yhteen sopia.


 Kaiken muun olemme tehneet itse, mutta tämän homman päätimme antaa muille. Allas hiekkapuhallettiin ja maalattiin ammattilaisten toimesta, ja voi mikä kaunotar siitä tulikaan, ihan kuin uusi. 


 Tämän kesän ensimmäinen uudistus mökillä olikin juuri kaatoaltaan paikalleen laittaminen. Eipä altaaseen paljon muuta kaadeta kuin perunoiden keitinvesiä ja käsien huuhteluvesiä, mutta pieni yleellisyys se kuitenkin on. Sitäpaitsi siinä se on ollut aina ennenkin, joten on se paikkansa ansainnut meidänkin mökkeilykaudellamme.

Yritin kovasti löytää netistä tietoa, milloin tällaiset kaatoaltaat ovat keittiöihin ilmestyneet, mutta enpä edelleenkään tiedä retroaltaamme historiaa.


Siinä se nyt on jo paikoillaan. Pientä säätöä on vielä, sillä ulos talosta johtava putki on tukkeutunut kasvien juurista ja tinainen tötterö tuossa alaosassa vuotaa ja vaatii tinausta, mutta rakkauteni osaa korjata tuollaiset jutut.


Pikkuisen hieraisimme silmiämme, kun kiinnityspuuhista ulos tultuamme terassilla meitä tuijotti tiukasti kaksi silmäparia.


Joku saaren mökkiläisistä on ottanut kesälampaita <3


Nyt täytyy alkaa valmistella huomista päivää, sillä kaupungisosassamme on viikonlopun pihakirppistapahtuma, johon mekin osallistumme. 

Tänään suosituimmat tuotteet olivat suklaaneliöt ja kotilimsa, merikortit ja kaikenlaiset huivit. Suurin myyty tavara oli tietokonetuoli ja pienimmät löytyivät nappilaatikosta. Saapa nähdä, miten huomenna kauppa käy - tervetuloa vaan kaikki täällä päin liikkuvat :)

Elokuista oloa ja iloa teille kaikille ♥



21 kommenttia:

  1. Onpas tuollainen kaatoallas kätevä ja miten kaunis siitä tulikaan kunnostettuna. Itsellänikin viemäritön talo ja jätevesiasiat yhä kehittelyn alla, joten pitääpä harkita jotain tuollaista kaatoallasratkaisuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kaatoallas on ihan kätevä:) Kauniina kesäpäivinä tulee kylläkin kaikki pesut tehtyä pihalla, mutta vaikkapa iltojen pimetessä tämä tuntuu mukavalta ylellisyydeltä. Kaatoaltaan poistoputki on meillä vedetty monen metrin päähän talosta, jotta valuvat vedet eivät aiheuta kosteusvaurioita:)

      Poista
  2. No altaasta tuli tosiaankin kuin uusi! Ihanat nuo kesälampaat, pitävät varmasti nurmikot kuosissa. Mukavia myyntejä kirppistapahtumaan, harmi etten asu lähempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälampaita ei ole näkynyt meidän pihalla tuon tapaamisemme jälkeen. Meitä ei olisi hainannut, vaikka olisivat vähän popsineet meidänkin tontin heiniä:) Kiitos toivotuksista - mukava päästä tarpeettomasta tavarasta eroon. Niin ja jos ei päästä tällä keinolla, tavarat voi kantaa spr:lle :)

      Poista
  3. Ihana tuo kaatoallas. Muistan kuinka isomummuni keittiössä tuollainen turkoosi allas oli. Söpöt vieraat teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jotenkin sympaattinen :)
      Nämä söpöläiset olivat todella yllätysvieraita :D

      Poista
  4. Hyvää elokuun alkua <3 No jopas muuttui altaan ilme...nuo kaatoaltaat on jotenkin niin symppiksiä... ehdottomasti sopii paikallensa !
    Voi noita lampaita, onko toisella sydän nenun päässä ;) Meillä on melkein samanlainen kaksikko laitumella <3
    Kivaa kirppispäivää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinulle <3 Minäkin ajattelin, että kaatoaltaan paikka on tuossa, vaikka sitä ei edes saataisi käyttökuntoon. No toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa saadaan vesi menemään ulos asti.
      Minustakin tuo näytti sydämeliseltä lampaalta ♥
      Meillä oli joskus vuosia sitten omia kesälampaita - ne olivat kyllä mukavaa kesäseuraa :)

      Poista
  5. Ihana kaatoallas....sopii hyvin mökkikäyttöön..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin nyt, kun se on kunnostettu :)

      Poista
  6. Tosi ihana kaatoallas. Sopii todella hyvin teidän uusiin seinän väreihin ja onhan se kiva kun saa kaataa vedet sisällä viemäriin.
    Kesälampaat olisi kivat. Saisivat ehkä meidänkin mökkipihaa kuosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Olisi kyllä tosi kiva joskus ottaa itsekin noita kesälampaita, ne pitäisivät ruohot ja heinät kurissa :)

      Poista
  7. Tutun näköinen allas, meidänkin vanhalla mökillä oli samanlainen. Siitähän tuli kuin uusi!
    Mukavan näköisiä vieraita, lampaat on niin suloisia : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä kiva tietää näiden kaatoaltaiden historiaa. Ainakin mökeillä ovat olleet käytössä ja näiden kommenttien mukaan ihan kodeissakin.
      Näitä söpöläisiä emme ole tämän yllätysvierailun jälkeen nähneet - olisivat kyllä tervetulleita toistekin:)

      Poista
  8. Aivan suloinen allas. ☺ Ovat osanneet helpotusta arkeen kehitellä aikoinaankin.
    Lampaat ovat kyllä mukavia kesäeläimiä mökillä, mutta helposti kulkevat omia teitään. 😉
    Ihanaa elokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut itsellämme mökillä kesälampaita kolmena kesänä joskus kauan sitten. Meidän lampaamme kulkivat tosiaan omia teitään. Ne taisivat osittain villiintyä mökkisaaressa, sillä eihän siellä ollut ihmisiä päivittäin niiden seurana. Mukavia maastonhoitajia ne olivat joka tapauksessa <3
      Kiitos samoin ♥

      Poista
  9. Ihanaa, kun päätitte säilyttää ja kunnostaa tuon kaatoaltaan. Sehän kuuluu ilmiselvästi taloon ja on vielä tosi kaunis.
    Minulla meni tuo kirpputoritapahtuma totaalisesti tänä vuonna ohi. Ensi vuonna täytyy taas ryhdistäytyä ja laittaa oma myyntipaikka pystyyn...onhan tuota tavaraa jo ehtinyt taas kasaantua...;)
    Ihanaa alkanutta (työ?)viikkoa. Täällä totutellaan jo paluuta arkeen..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kalustoon kaatoallas minustakin kuuluu :)
      Tänä vuonna kirppariviikonloppu oli aiempia vuosia hiljaisempi. Myyjiä ja myös ostajia oli vähemmän. Mukavaa kuitenkin oli jutustella ihmisten kanssa ja nähdä, miten euron shortsit ja kolme tavaraa 50 sentillä-kyltti teki muutaman ostajan ja sitä kautta meidät myyjät tosi ilahtuneiksi. Kiva, kun itselle tarpeeton tavara tuo jollekin muulle iloa <3
      Lomaa on vielä kaksi päivää jäljellä eli torstaina töihin - työnantajan velvoittamat talkoovapaat pidensivät tämän kesän lomaa.
      Tsemppiä vaan aamuherätyksiin ja muihin loman jälkeisiin muutoksiin :D

      Poista
  10. Meillä myös mökille viriteltiin käsienpesualtaaksi ulkosalle tuollainen :) ompe teillä käynyt pehmoisia vieraita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti kiva myös ulkona :) Joo pehmosisia vieraita ein vaan ole uudestaan näkynyt - onkohan pesti ruohonleikkurina jo päättynyt tältä kesältä :D

      Poista