"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Versantile Blogger Award

Sain Jennin Keski ja Kookokselta Siellä missä sydän... ja Sannan Kotvasia ja Bikken pilttuu -blogeista ihanan "The Versantile Blogger Award"  tunnustuksen, kiitos! 
Tällaisista tunnustuksista tulee aina hyvä mieli, varsinkin kun ne tulee tuollaisista ihanista blogeista - kiitoshalit teille ♥

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Kerro heille tunnustuksesta! 
*Tunnustan heti samantien, että piti ensi töikseni selvittää, mitä tuo versantile tarkoittaa :) 
(= monipuolinen)
 
*Tunnustan myös, että jokainen uusi lukijaksi klikannut saa minut melkein hihkumaan ääneen. Olen vielä sen verran uusi bloggaaja, että uusien lukijoiden saaminen tuntuu aivan uskomattomalta ja huikealta
 
*Aina ensimmäiseksi blogiini tullessani käyn kurkkaamassa, mistä eri maista kävijöitä on ollut. Tällä hetkellä kävijöitä on 45 eri maasta - se on aika huimaa! Nautin blogimaailman kansainvälisyydestä.

*Joudun siivoamaan, ennen kuin voin ottaa blogiini kuvia kodistani. Blogin pitämisestä on siis tosi paljon hyötyä, sillä minulle ei ole suotu säännöllisesti toimivaa siivousgeeniä, vaan tarvitsen aina jonkin motivoinnin hommalle :)


*Minulla on aina hurjan monta keskeneräistä projektia meneillään. Innostun helposti...nytkin muutama maalipurkki on hankittuna, kangasta ostettuna...ja...hommalista on aika pitkä.

 *Positiivisuus on minulle tärkeää. Negatiivisuus vie voimiani, luovuutta, iloa... Hakeudun mielelläni positiivisten ihmisten seuraan ja pyrin ohjailemaan omaa asennettani myönteiseen suuntaan.

*Koti ja sen tunnelma ovat minulle tärkeitä. 

 *Elämässäni kaikkein tärkeintä ja rakkainta on oma perhe♥ 

*Huomasin, että kohtia ei tainnut tulla ihan oikeaa määrää...Jätin numerot pois, jotta sitä ei huomaisi niin helposti:)


En ole ihan ajan tasalla, missä kaikissa blogeissa tämä tunnustus onkaan kierrellyt. Lähetän tämän kuitenkin eteenpäin tuottamaan hyvää mieltä seuraaville mielenkiintoisille blogeille, 
joita ihailen ja seurailen: 
Elämää Villa Honkasalossa
Erican vaaleita unelmia
Heikinahon tarinoita
Pieni pähkinäsydän 
Polkadot
Sisustusmania
SisustusUnelmia
Tikkapihlaja

Listaan olisi voinut laittaa vaikka kuinka paljon mahtavia blogeja, mutta luulen tunnustuksen jo kiertäneen niissä ♥

 Ihanaa viikkoa kaikille♥ 

21 kommenttia:

  1. Hauskoja tunnustuksia...etenkin tuo...joudun siivoamaan aina ennen blogikuvia, ihana tunnustus :) Minäkin kaipaan ja haluan positiivisiä ihmisiä lähelleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Myös näissä blogeissa on vahva positiivinen lataus - se on yksi syy, miksi täällä on mukava pyöriä :)
      Ihanaa viikkoa sinulle♥

      Poista
  2. Onneksi olkoon tunnustuksesta:)
    Täältä saakin sitä hyvää mieltä aina käydessä kauniiden kuvien ja juttujen myötä.Samoin itsekin olen sen hyvän mielen perään ja löydän sitä paljon ympäriltäni:)
    Kivoja nuo tunnustuksesi, täälläkin pitää tosiaan "raivata" ensin tavaroita pois jos aikoo kuvia ottaa kotoa,no harvalla kait se koti on aina sellainen kuin kuvissa näkee?
    Iloista viikonjatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi - sain niistä taas aikamoisen hyvän mielen annoksen :)
      Tuo raivaaminen on joka tapauksessa aika tavalla mukavampaa, kun on kiva syy puuhalle.
      Haleja sinne♥

      Poista
  3. Onnea tunnustuksesta! Olet sen ansainnut :)
    Ja kivoja tunnustuksia olitkin meille kirjoitellut! Muutama kohta sopii kyllä muhunkin...tunnustaa hän ;)
    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävinkin juuri vierailulla sinun ihanassa blogissasi:)
      Leppoisaa torstai-iltaa sinne ♥

      Poista
  4. Your Blog is so wonderful, it´s correct to give you an award!
    enjoy the rest of the week
    hugs
    Astrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you my blogg friend - your comment makes me smile :)
      Hugs and happy thursday evening to you ♥

      Poista
  5. Congratulations with the award! :) Your blog is so delightful - you so deserve it :)

    Thank you so much for you nice words at my blog - you always make me so happy :)

    Have a sunny day! :)
    Hugs and smiles Lisa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Than you so much! It is wonderfull to have blogg friends from different countries - I am happy you are one of them ♥
      Hugs and nice evening to you <3

      Poista
  6. Oikein ihania juttuja löytyy myös sinun blogistasi! :) Tuo kuulostaa jotenkin tutulta, että ei ole siivousgeeniä, multakin se taitaa puuttua :D blogin kuvia varten on sitten pakko vähän järjestellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipas mukavaa, kun pistäydyit ja jäit lukijaksikin - olet sydämellisesti tervetullut♥♥♥

      Poista
  7. Congratulations with your award, you have a wonderful blog.
    I realy must laugh when you said, blogging is positive because you will clean your home before making pritures, i recognise it:)
    I hope you will make much more wonderful posts...
    Have a wonderful week,

    Love from Holland,
    ♥Eefie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much! I just have to say the same to you as I sed to Lisa: I am happy that you are one of my lovely blogg friends ♥
      Hugs and happy thursday to you :)

      Poista
  8. Kiitos kommentistasi blogissani - nyt löysin vastavierailulle tänne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löysit tiesi tänne - ilahdun aina niin uusista lukijoista :) Olet lämpimästi tervetullut♥♥♥

      Poista
  9. Heipsan, aika tuore bloggaaja olen minäkin ja yhtälailla käyn kyttäilemässä lukijoideni määrää! Jopa kesken työpäivän! Ja sitten mainostan työ-ystävälleni jos on uusi ihana lukija liittynyt piiriini :))

    VastaaPoista