"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Tekstinsiirtoa ja kylppärikuvia


Kokeilin pitkästä aikaa tekstinsiirtoa. Ostin Tokmannilta 3-4 euroa maksavan valkoisen saippuapullon ja tulostin netistä hakusanalla "vintage soap" löytämäni tekstin peilikuvana.



En välittänyt oliivinkuvista, joten leikkasin ne ja nuo kehykset pois. Kuvansiirtolakkaa tekstiin ja etiketti pullon kylkeen kuivumaan. 


Seuraavana päivänä hieroin paperin varovasti irti, ja tässä tulos:)
Tällä kertaa tekstinsiirto onnistui, mutta tähän väliin on mahtunut muutama epäonnistunutkin kokeilu - en vain ihan kaikkia mokia tunnusta täällä blogistaniassa:D


Saippuapullo löysi paikkansa yläkerran kylppäristä.


Kylpyhuone on remontoitu vinokaton alle käyttämättömänä olleeseen tilaan. Sinne johtava ovi on alunperin ollut kylmänä olleeseen tilaan rakennetun pieneen komeron ovi. Nyt se  johtaa makuuhuoneesta kylpyhuoneeseen, jonka toisessa päässä on kodinhoitohuoneen tapainen tila ja toisessa kuvissa näkyvä suihku ja wc.


Seinäkaappi on Ratian Saaristolaissarjaa - kuultovalkoista sävyä ja rouheista lautapintaa. Kylpyhuoneen toisessa päässä on vielä kaksi samanlaista kaappia. Tykkään niistä edelleen, vaikka remontistamme on jo aikaa melkoisesti.

Yrityksistäni huolimatta en löytänyt ennen remonttia otettuja valokuvia - kuvat ovat paperiversioita, joten ne harmillisen helposti katoavat kaappien uumeniin.


Valkoiseksi maalattu metalli vetoaa minuun<3 Kylpyhuoneessa sitä on  pyyhekoukuissa...


 ...ja saippuakupissa - ja olisi kyllä saippuapullossakin, jos sellaisen vain jostain löytäisi. Halpissaippuapullosta tuli  tuunaamalla kuitenkin aika kivasti kokonaisuuteen sopiva.

Kylpyhuoneen toisesta päästä on muutama kuva aikaisemmassa postauksessa täällä, mutta enemmäkin kuvia voisi ottaa. Yllättävän paljon nurkkia on kodistamme edelleen kuvaamatta, vaikka yli kaksi vuotta olen näitä sisustuskuvia tänne ladannut:D

Kiitos käynneistänne ja kommenteistanne! Saan niistä kyllä niin paljon hyvää mieltä ja iloa - ihanaa, että olette olemassa<3

Hugs & smiles♥

31 kommenttia:

  1. Piipahdan piiiitkästä aikaa kylään.
    Oikein ihanaa illanjatkoa sinulle <3

    Halauksin Erica

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniisti onnistunut saippuapullotuunaus! Muutenkin oli kiva nähdä kuvia kylppäristänne :)
    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi vaan ollut kiva laittaa myös niitä ennen remonttia otettuja kuvia - harmi, että ovat kadoksissa.
      Kiitos ja samoin sinulle<3

      Poista
  3. Hieno tuunaus!
    Nyt on pakko hölmönä ihmetellä "kuvansiirtolakka"... tää oli mulle ihan uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Käytin Artmedium-kuvansiirtolakkaa, jota olen ostanut pikku pullon Askarteluohjauksesta. Olen kokeillut sitä lähinnä näihin tekstinsiirtoihin - kivaa ja helppoa homma:)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos kovasti<3 Sisällä ei tosin ole oliivisaippuaa, vaan ihan Prismasta ostettua Lactoline pesunestettä:D

      Poista
  5. Saippuapullosta tuli upea. :) Kivaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuunailu on kivaa hommaa:)
      Samoin sinulle♥

      Poista
  6. Onpa kiva idea ja lopputulos huikea!

    VastaaPoista
  7. Tässä kylppärissä kyllä passaa pistäytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - pyykkikasat tosin eivät päässeet kuviin:D

      Poista
  8. Sehän onnistui mainiosti! Pullosta tuli tosi kiva. Ja ihan kylppäri! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Kuvansiirrolla saa kyllä kivaa, persoonallista muutosta aikaiseksi:)

      Poista
  9. Sunnuntaitervehdys :) Jälleen olet tuunannut , niin kivan näköinen tulikin saippuapullosta! Saaristolais kaapit on kauniit, kivaa rouheuttakin niistä löytyy, onpa mukava nähdä kuvia kauniista kodistasi...kyllä niitä katsoisi enemmänkin :)
    Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa oli minituunauksen vuoro:) Tällaiset pikkumuutokset piristävät kummasti, innostavat järjestelemään paikkoja ja ottamaan kodista myös yleiskuvia:)
      Kiitos ja samoin sinulle♥

      Poista
  10. Viihtyisän näköinen kylppäri! :) Pitäisi itsekin kokeilla tuota kuvansiirtoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Kuvansiirto on hauskaa puuhaa ja tosi helppoa, vaikka ei minulla kaikki kokeilut ihan nappiin ole menneetkään:D

      Poista
  11. Ihanalta näyttäätuo kylppäri!! :)
    Tuota kuvansiirtoa jonkin verran itsekin harrastaneena, kysynkin, että mistä olet löytänyt tuon kyseisen tekstin? :) aina ei täälläkään ole kokeilut onnistuneet,varsinkaan alussa, muuta pikku hiljaa tekniikka paranee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Kuva löytyi googlen kuvahausta hakusanalla "vintage soap". Tässä linkki sivuille: http://www.abesmarket.com/store/lesavonniermarseillais/
      Minulla on osa ihan onnistuneita kokeiluja, mutta kyllä niitä kämmejäkin on tullut tehtyä:D

      Poista
  12. Näyttääpä teillä kauniilta! <3
    Täytyisi itsekin kokeilla taas jokun kerta tuota kuvansiirtoa, josko onnistuisi vähän paremmin kuin aiemmin.. ;) Kärsivällisyyttä vaatii, varovainen kuvan pois hierominen on se työläin osuus. ;)

    Aurinkoisia päiviä Sinulle! :)
    Halauksin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Minulla juuri tuo kärsivällisyys ei tahdo aina riittää. Siksi osa tekstinsiirroista on mennyt piloille - en malta antaa kuvan kuivua kokonaan tai sitten hieron liian innokkaana paperia pois ja samalla lähtee tekstikin mukana:D
      Samoin sinulle♥

      Poista
  13. Kiva idea tuo kuvansiirto. Sillä saakin paljon kivoja juttuja tehtyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Esineistä tulee kyllä kivan persoonallisia, kun itse siirtää tekstin tai kuvan pintaan:)

      Poista
  14. Kaunis blogi sulla, tykkään kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva saada tällainen kommentti - kiitos kovasti♥

      Poista
  15. Mä en kestä!!!! Kaksi asiaa ihan ylitse muiden tässä kuvakavalkadissa; tuo teidän kylppärin laatta ja tuo kaappi!! Mutta siis tuo laatta, uskomattoman ihanan rouhea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt en mäkään kestä!! Ihana kommentti ihanalta blogiystävältä:D Kiitos♥

      Poista
  16. Kiva tuunaus!! <3 Mulla ois mielessä monta tuunausjuttuja, johon vois kokeilla kuvansiirtoa. Inspistä tässä odottelen :D

    VastaaPoista