"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Hehkutusta

 
Nyt on pakko palata vielä sunnuntain tunnelmiin. Perheeni järjesti niin yleellisen itsevalmistetun yllätyslounaan äitienpäivänä, että kamerani vain räpsi kuvia, niin kauniisti pöytä oli katettu ja menu aiva kuin Top Chef-ohjelmasta.

 

Alkupalaksi riimihirveä, maalahden limppua ja piparjuurismetanakastiketta.


Ruokajuomana vesi juhlalaseista juotuna. 


Pääruokana kuha tillikuorrutuksella, perunamuusi, vuohenjuusto creme fraice ja raikas vihersalaatti.



Jälkiruuaksi nautittiin vadelmainen uunijäätelö marenkikuorrutuksella.

Näistä useampi ruokalaji oli sellaista, jota en ole koskaan maistanut ! Miten voi olla ! Omat kotijoukkoni pääsivät todella yllättämään:) 



Lasteni paketeista tuli kaksi uutta kahvikuppia lautasineen keräämääni valkoiseen House astiasarjaani.
 
 Mieheni yllärilahja oli muuten pussillinen rautasulfaattia sekä lupaus nikkaroida marjapensaiden ympärille uudet tukikehikot. Tuo rautasulfaatti oli ihan jymyidea - tämä oli se viime postauksessa mainitsemani SisustEllen-puuhiin tarkoitettu lahja:)

 
Olen jo jonkin aikaa suunnitellut opettelevani puun harmaannuttamista, ja tuolla aineella sen pitäisi sujua. Tarkoitus on kokeilla harmaannuttamista noihin marjapensaskehikoihin, käsittely kuulemma antaa kyllästysaineen veroisen suojan puulle ja tietenkin kauniin harmaan värin. Olisi kiva kokeilla tuota johonkin muuhunkin pintaan. Hih, kyllä oli hauska uniikki lahja - monikohan muu on saanut rautasulfaattia äitienpäivälahjaksi :D ...? 

Tästä hehkutusfiiliksestä on pikkuisen jo laskeuduttu arkeen, mutta kummasti juhlan kokeminen pitää sisäistä hymyä yllä  edelleen:) Aloitin jo tekemään tuunailupostauksiani, mutta nämä yllärit kiilasivat edelle. Palataan tuunailuihin muutaman päivän päästä.

Aurinkoista toukokuun viikkoa teille kaikille♥

15 kommenttia:

  1. Paras mahdollinen lahja perheeltä, eikö vain. Vielä noin hieno menu ja upea kattauskin. Kiva sitten aikanaan nähdä miten harmaannuttaminen onnistui :-)

    VastaaPoista
  2. Voi mitä herkkuja ja hieno kattaus :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten hieno kattaus ja ihania herkkuja, ihanat kotijoukot sinulla :) ikimuistoinen äitienpäivälahja.

    VastaaPoista
  4. On se mukavaa, kun saa mennä valmiiseen pöytään. Ja vielä noin taidokkaasti tehty :)

    VastaaPoista
  5. Hey my friend what a nice surprise...a realy good meal so lovely and so kind of your family!!!
    The white service is so beautiful...
    I hope you can stay and work in the garden...
    Don't worry about to make choices:) it is always a big problem for me either!!!

    Have nice sunny week!!!

    Hugs,
    Eefie

    VastaaPoista
  6. Olisipa ihana päästä joskus tuollaiseen herkkupöytään! :)

    Mistä tuota rautasulfaattia saa?

    VastaaPoista
  7. Ihana ylläri! Tuollainen herkutteluhetki olisi kyllä kelvannut minullekin :)

    VastaaPoista
  8. Voi mikä päivä ja ihana yllätys <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteistanne, ihanat<3
      Tuo pussi on ostettu paikallisesta maalikaupasta ja maksoi kuulemma n. 4 euroa:)
      Tosi kaunista alkanutta viikonloppua teille♥

      Poista
  9. Ihanaa kun osaavat noin yllättää, oli tosi kauniin näköistä :) Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ovat he niin ihania<3
      Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua sinullekin:)

      Poista
  10. Olipas ihanat yllätykset äitienpäiväksi, kyllä sun kelpas!!

    En ole itse tuota rautasulfaattia testannut, mutta nähnyt sen tuloksia kyllä livenä, ja hienoa jälkeähän siitä syntyy ajan kanssa.

    Viimekesän asuntomessuilla sitä oli käytetty yhdessä kohteessa sisäseinässäkin, sen vaikutukset eivät olleet vielä ehtineet alkaa näkymään, mutta ilmeisesti ihan turvallista sisäkäyttöönkin..?

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla noita harmaannuttamisjuttuja - jotenkin olen ajatellut sen olevan nopeampaa kuin tuosta asuntomessujutusta voisi päätellä. Mutta katsotaan, mitä tästä tulee, testaus tapahtuu varmaankin vasta kesälomalla:)
      Mukavaa viikkoa sinnekin<3

      Poista
  11. Minä olen tuota ainetta googletellut kun haluaisin harmaita hyllyjä. Luin jostain että käytetään vain ulkona. Mikä lienee syy, mutta en taida uskaltaa tehdä hyllyjä sisälle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä lukenut muiden blogeista harmaannuttamisen käytöstä koriste-esineissä muistaakseni ainakin blogissa: Så vitt jag vet.
      Täytyypä perehtyä tarkemmin ennen hommaan ryhtymistä:)

      Poista