"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Isn´t it Ironic


Olen joskus aikaisemmin tuunannut vanhan silityslautamme. Maalasin alunperin  tummansiniset metallijalat valkoisksi kesäauringossa ja opin samalla, että vastamaalattuja metalliesineitä ei kannata kuivatella ulkona yön yli. 


Yökaste saa nimittäin huonosti putsatun ruosteen nousemaan maalipinnan päälle oransseina täplinä...Pikku vastoinkäymisistä huolimatta vanhan tuunailu on hauskaa puuhaa.


Lauta toimii meillä silityksen lisäksi laskutasona, ja se on meillä kylppärissä omalla paikallaan aina avattuna. Siksi on mukavaa, että se sopii muuhun sisustukseen.


Nyt tuunaukseni sai lopullisen päätöksensä, sillä löysin Loviisan aitan reissullani uuden silityslaudanpäällisen putiikin Riviera Maisoin-osastolta.


Nyt silityslaudan päällä lukee: Isn´t it Ironic.


 Silittäminen ei ole lempparipuuhiani, mutta nyt välineet ainakin ovat houkuttelevat. Nämä wanhat raudat ovat  talon mukana tulleita aarteita. On meillä tietenkin sähkölläkin toimiva silitysrauta:) 


Silittelyn iloa ja tunnelmallista iltaa teille, ihanaiset lukijani♥

Niin ja hei: muistattehan osallistua edellisen postauksen arvontaan täältä: KLIK!


28 kommenttia:

  1. Ihana idea, pitää silityslauta koko ajan esillä...ja noin kauniisti vielä tuunattu....vanhat raudatkin on kivoja koristeita...mullakin muutama...☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Meillä lauta on esillä käytännön syistä - meillä kun ei ole siivouskomeroa tms, johon sen voisi piilottaa, ja nythän se onkin tuunattu sisustukseen sopivaksi;)

      Poista
  2. Näyttää kivalta ja ihanat raudat =)

    VastaaPoista
  3. Kaunis päällinen ja niin hyvä teksti kyllä! :)

    VastaaPoista
  4. Niin fantastisen ihana. Itselläni myös muutama vanha rauta koristeena, mutta ei minulla noin kaunista silityslautaa ole ainakaan vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi<3 Olen kyllä iloinen noista raudoista. Tuntuu kivalta miettiä, ovatkohan entiset asukkaat käyttäneet niitä ihan oikeasti.

      Poista
  5. Upea silityslaudan päällinen! :) Ja noissa vahoissa silitysraudoissa on vaan jotain niin ihanaa tunnelmaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Minusta tämä oli hyvä ostos - shoppailijaystäväni sanoivat, että minusta näki heti päältä päin, että olin tehnyt LÖYDÖN, kun nypistelin näitä päällisiä:D

      Poista
  6. Todella upea lopputulos. Kyllä nyt on silittäminenkin pikkuisen mukavampaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minusta kannattaa satsata siihen, että arjen puuhat tuntuisivat vähän mukavammilta<3

      Poista
  7. Onpa nätti silityslauta, tuota kelpaakin pitää esillä! Wanhat raudat on kans symppiksiä, meiltäkin niitä löytyy.
    Sinulle toivottelen mukavaa alkavaa viikkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Tuunauksilla saa kyllä uutta ilmettä aikaan. Tykkään itsekin noista raudoista ja niiden tunnelmasta. Samoin sinulle♥

      Poista
  8. Kyllähän tuollaisen laudan jo kehtaa esillä pitää, harmi että meillä se ei ole mahdollista millään. Jostain syystä se touhu on niin vastenmielistä, eikä asiaa auta yhtään että joudut vielä kaivelemaan sitä varten välineet mitä hankalimmasta paikasta esille...siksipä siirränkin sujuvasti koko mokomaa touhua aina eteenpäin tulevaisuuteen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä puolestaan ei ole laudalle säilytyspaikkaa, joten ainoa vaihtoehto on pitää esillä:) Itse en myöskään pidä silittämisestä, mutta tällaiset pikku muutokset motivoivat kyllä arkitouhuihin. Olen myös taitava tuossa touhun eteenpäinsiirtelemisessä:D

      Poista
  9. Kyllä noin ihanalla silitysraudalla ja laudalla minäkin tykkäisin silityspuuhasta :) kauniita ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Arjen viihtyvyyteen kyllä kannattaa satsata - sitä saattaa kummasti innostua... jopa silityksestä:D

      Poista
  10. Aivan ihana, olen noita rm päällisiä joskus katsellutkin ja jättänyt ostamatta, mut tuolla tekstillä aivan ihastuttava, voi jättää näkyviin ja mielellään arkisesta asiasta tehdä kauniimpaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä päällisiä oli kahta kokoa, ja isommassa taisi olla tekstinä "I love Ironing" tai jotain siihen suuntaan. Arkisten asioiden tunnelmaan on kiva satsata♥

      Poista
  11. Ai miten kaunis päällinen ja ihanat vanhat raudat!

    VastaaPoista
  12. Tuo on kyllä hienoin päällinen ikinä ja sopii niin ihanasti teidän kylppäriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari<3 Ihastuin itsekin tuohon heti. Yleensä ostospäätökseni ovat tosi hitaita ja pohtivia, mutta tämän nähdessäni en tarvinnut tuota prosessia :D

      Poista
  13. Saako noita silityslaudanpäällisiä (isnt it ironic?) Ostettua jostain Hgissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, mutta tiedustella voi liikkeistä, joissa myydään Riviera Maison-tuotteita:)

      Poista
  14. Hei, löytyykö vielä isnt it ironic -silityslaudanpäällisiä? Yst., Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan osaa sanoa, mutta kannattaa kysella vaikkapa Loviisan aitasta tai muusta Riviera Maison liikkeestä:)

      Poista