"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

torstai 7. toukokuuta 2015

Helppo DIY design-lahjaidea


Tämän vuoden äitienpäivän lahjaideana on servettitekniikalla tehty paperipaino, ja niitä on tarkoitus antaa äitienpäivälahjaiksi molemmille mummeille ja tehdä muutama ylimääräinen lahjavarastoon.


Nyt onkin kanneltu kotiin kävelylenkeiltä toinen toistaan kauniimpia kiviä, luonnon muovaamaa suomalaista designia. Sileimmät niistä ovat päätyneet  DIY-projektiini.


 Olin pitkään etsiskellyt hommaan mukavaa kuosia, jossa on sopivan kokoisia kuvioita ja ostinkin jo valmiiksi Marimekon Unikko-servettejä. Ollessani työkavereiden kanssa ranskalaisen ystävän läksiäisissä, ihastuin kattauksessa olleisiin servetteihin, ja suunnitelmani muuttuivat.


Tarkemmassa tarkastelussa kävi ilmi, että servetit ovatkin suomalaista designia, jotka on suunnitellut muotitaiteilija Jukka Rintala. Testailuissa tämä servetin ihastuttava kukka tuntui olevan juuri se oikea - hauska yhteensattuma, että minun piti mennä ranskalaisen perheen luo kylään löytääkseni nämä:)

 Kiitos Anais, Emris ja Solene vielä näin blogin välityksellä servetin löytymisestä ja mukavista yhteisistä hetkistä - lämpimiä haleja koko perheelle Ranskaan.


Maalasin kivien pintan hiukan valkoista maalia.


Revin servetistä sopivia paloja, sillä mielestäni repimällä saa usein kauniimpaa ja taiteellisempaa jälkeä kuin saksilla leikkaamalla.


Asettelin kirsikankukat maalatulle alueelle ja päälle sipaisin servettilakkaa. Näitä on helppo valmistaa vaikka lastenkin kanssa, heidän tekemiään lahjoja on aina niin kiva antaa ja saada<3

Myös tyyliä voi vaihtaa - vain kauppojen servettivalikoima on rajana:)



 Kiviä voisi olla kiva käyttää kattaukseen servettien päälle vaikka jokaiselle omansa. Taidanpa tehdä itsellenikin näitä kokoelman:)


Vielä kortit samaa sarjaa ja paketoimaan.

Ostin lisää servettipaketteja kahta eri kokoa ja laitan niitä vielä lahjaan mukaan. Tähän voisi vielä vaikka ostaa servettien kukan värisen ruukkuruusun. Huomasin juuri, että samaan sarjaan on olemassa myös kuohuviiniä, joten tästähän saisi kehiteltyä monennäköisiä lahjakokonaisuuksia.


Näillä mennään tänä vuonna, toivottavasti lahjan saajat ilahtuvat.


Äitienpäivätunnelmissa<3

Muistakaahan osallistua merensuolaisissa tunnelmissa pidettävään blogiarvontaan, jossa palkintona on ihana Laiturilla-kirja, klikkaa tästä KLIK! Osallistumisaikaa on 10.5. saakka!

halauksin

24 kommenttia:

  1. Kiitos että jaoit tämän huippuidea kanssamme. Menee varmasti toteutukseen :) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaapa hyvä - kiva vaan, jos täältä saa joskus jonkun toteuttamiskelpoisen vinkin mukaansa:) Kiitos samoin<3

      Poista
  2. Niin ihanat lahjat olet toteuttanut! Aivan ihana idea<3

    VastaaPoista
  3. Hauskan näköiset! Kattauksessa voisin itse kuvitella hyvinkin käyttäväni kauniisti koristeltuja kiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itse kivistä kyllä ihan luomunakin ja käytän niitä sisustuksessa ja kattauksessa, mutta kyllä näissä servetein koristelluissa kivissäkin on sitä jotain<3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, näitä ehtii kyllä valmistamaan vielä vaikka äitienpäiväksi - hommaan ei kovinkaan kauaa mene. Oikeastaan suurin työ oli oikeanlaisten kivien ja servettien löytäminen:)

      Poista
  5. Onpa kiva idea ja nuo servietit ovat todella kauniita. Taidan olla hieman heikkona kaikenlaiseen "unikko aiheisiin" tuotteisiin...en kuitenkaan välttämättä enää Marimekon kyseiseen printtiin, mutta kaikkeen muuhun. Kiitos lahjavinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin noista serveteistä - jostain syystä en vaan ole niitä aikaisemmin bongannut kaupasta...taidan yleensä ostaa vielä värittömämpiä servettejä:D Nämä sopivat kuitenkin äitienpäivätunnelmiin mielestäni aika kivasti.
      Ole hyvä vaan, tämä meidän kaupunginosa muuten on aika hyvää kivienetsimisseutua:D

      Poista
  6. Vau mikä oivallus ja kuinka kauniit kivistä tulikaan! Ulkonäkö saa melkein haukkaamaan palasen, sehän on kuin pieni leivos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Hih, toivottavasti tästä kiviestä ei kuitenkaan kukaan yritä haukata...
      En huomannutkaan kirjoittaa postaustekstiin, että alunperin halusin laittaa kiviin tekstejä, mutta sopivia tekstiservettejä ei vaan löytynyt mistään.

      Poista
  7. Hauska idea ja niin söpöjä tuli! Varmasti tykätty lahja! Noistahan voisi tehdä vaikka lapsille leikkeihin kaikenlaisia eläimiä jos sopivia servettejä löytyy. Servettipuodista tilasin aikoinaan jos jonkinlaisia mutta käyttämättä on jääneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Leikki-ideakin kuulostaa kivalta- tosiaan vain servettivalikoima on rajna:) Itse en ole etsinyt servettejä muuta kuin tavallisista kaupoista ja sisustusliikkeistä.

      Poista
  8. Oi että mikä idea, taidampa kokeilla heti kun ehdin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuupa kivalta, jos inspiraatiota tarttuu täältä mukaan:)

      Poista
  9. Kiitos vierailusta blogissani :), tulin käymään täällä ja näyttää niin kivalta että taidan jäädä lukijaksi :). Ihania kivi tuunauksia! Täytyy kokeilla tätäkin joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, kun tulit - olet lämpimästi tervetullut<3

      Poista