"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Bambi designs -arvonta


Sain mukavan mahdollisuuden tehdä blogiyhteistyötä ihastuttavan suomalaisen  Bambi Designs -nettiputiikin kanssa. Se valmistaa rakaudella käsintehtyjä koruja♥ Koruihin saa omia tekstejä ja sen voi tilata vaikka suoraan lahjan saajalle - tämä onkin tosi kiva lahjaidea.

Bambi Designs on vuonna 2012 perustettu yhden naisen koruyritys, jonka taustajoukoissa häärää kaksi ihanaa prinsessaa. Valikoimaan kuuluu persoonallisia, yksilöllisiä sekä ihanilla yksityiskohdilla maustettuja koruja. Kaikki korut tehdään käsityönä Oulussa, rakkaudella sinulle♥


Täältähän tilasin poikani ylioppilaslahjaksi avaimenperän mietelauseella, joka oli esillä hänen valmistautuessaan kirjoituksiin. 


Nyt saan itselleni rannekorun, jossa on tuo sama mietelause. Innolla siis odotan pakettiani saapuvaksi, ja yhtä innolla odotan, että joku lukijoistani saa samanlaisen rannekorun omalla tekstillään. 

On siis blogiarvonnan aika:)


*Yhden arvan saa, kun olet kirjautunut SisustEllenin lukijaksi 
tai olet tykkääjänä SisustEllenin facebook-sivuilla.
*Kaksi arpaa saa linkittämällä arvonnan blogiisi käyttäen alla olevaa kuvaa 
tai jakamalla kavereillesi facebook-sivullasi.

Kirjoita kommenttiisi, mikä on ihanin  Bambi Designs-tuote ja mitä omaan ihanaan rannekoruusi haluaisit tekstiksi, jos arpaonni suosii. Mainitse myös oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla.


Arvonnan voittaja saa valita fontin ja haluamansa tekstin koruun.

Arvontaan voi osallistua 1.7. saakka. Voittajan ilmoitan blogissani, joten tulkaahan piipahtamaan tänne osallistumisajan jälkeen! Mikäli voittajaa ei löydy viikon sisällä, suoritan arvonnan uudestaan.

Kiitos tästä mahdollisuudesta ihanalle Bambi Designs -putiikille<3

Onnea arvontaan ♥
kesähalein

50 kommenttia:

  1. 2 arvalla mukana ♡
    niinamentula@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Yhdellä arvalla mukana :o)

    VastaaPoista
  3. Yhdellä arvalla mukana :o)

    VastaaPoista
  4. Mukana yhdellä arvalla. Rannekoru helmillä on ihana, mutta pidän paljon myös tästä alumiinisesta rannekorusta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Olen lukijasi, joten yhdellä arvalla mukana! Ihana koru<3

    VastaaPoista
  6. Kiva idea kirjoittaa tekstiä koruun. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana <3 Kaikki Bambin korut ovat ihania!

    VastaaPoista
  8. Yhdellä mukaan minäkin. Rannekoru omalla tekstillä olisi minun valintani.

    VastaaPoista
  9. Yhdellä mukana ja rannekorut on ihania. Voisin ottaa tekstiksi poikieni nimet. Voiton osuessa kohdalle pitäisi kyllä tosi tarkkaan miettiä tuo teksti.. Voi olla, että ehtis muuttua monta kertaa ennen päätöstä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihania koruja. Mukana yhdellä arvalla mukavassa arvonnassa. Tänään olen saanut osakseni niin paljon rakkautta äitinä, että tuon äiti -korun ottaisin juuri nyt tällä hetkellä!

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla mukana ja esim. Avaimenperä olis kiva.

    VastaaPoista
  12. Mun mielestä ne risti-korvikset oli tosi ihanan blingblingit, Wau! Kahdella arvalla mukana ja jos pääsen tekstiä rannekoruun valitsemaan niin muutama vaihtoehto kyl olis mietittynä😊.

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukana. Rannekoru minun suosikki!

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana. Infinity-rannekoru on suosikkini. Bambi designs onkin tuttu jo ennestään, tilasin sieltä ystävälleni kerran syntymäpäivälahjan josta hän piti kovasti. Tekstiä täytyis hieman miettiä jos sattuisin voittamaan :)

    VastaaPoista
  15. Yhdellä arvalla mukaan ja kristallisydän riipuksella on suosikkini. Ja jos onni käy niin teksti on jo mielesssä. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Minun suosikkini valikoimasta ovat Pienet ruusu- nappikorvakorut.
    Rannekoruun valitsisin tekstin Mummi <3 ja antaisin Äidilleni lahjaksi. :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihana arvonta! "Never give up"- rannekoru ja unisieppari korvikset olis ihanat, tosin valinta oli kyllä vaikea, koska paljon muutakin olisi tuolla aivan ihanaa!

    VastaaPoista
  18. Kaksi arpaa!Kivoin tuote Infinity-rannekoru 2.Tekstiä en osaa vielä sanoa. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukana :) äiti rannekoru olisi ihana! Annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Suosikkini on tämä: http://bambidesigns.suomalainenverkkokauppa.fi/tuote/200/rannekoru-nauhoilla-malli-5, tuota tekstiä pitää miettiä mikäli onni suosii.
    Lukijana yhdellä mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Yhdellä mukana, käsirengas on suosikkini. Siellä oli myös kauniit uusia sormuksia <3

    VastaaPoista
  22. Arvalla mukana! Kieputettava rannekorukin on kaunis.

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukana. Kaulakoru renkaalla ja riivellä tai käsirengas ovat suosikkejani. Tekstiä en vielä keksinyt.:)
    ritva.k.valimaki@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Osallistun yhdellä arvalla. :) Avaimenperä omalla tekstillä olisi hyvä lahja. Esimerkiksi äidilleni sen voisi anta "äiti"-tekstillä ja mahdollisesti pieni runokin olisi mukava sihen löytää/keksiä. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Yhdellä arvalla mukana!
    Rannekoru on ihana!

    VastaaPoista
  26. Lukijana kahdella mukana :) Hmm, tekstiä pitäisi vielä miettiä jos arpaonni suosii. Alumiininen sekä kieputettava nahkainen rannekoru näyttivät kivoilta. jasminella82 ät gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla mukana :) Luen Bloggerin kautta nimimerkillä Netteriina ja Facebookissa tykkään ja jaoin nimelläni Elise H..
    Pidän paljon esim. kaulakorusta renkaalla ja swarowskilla. Jos olen onnettaren suosiossa, haluaisin vielä kaikessa rauhassa pohtia tuon palkintorannekorun tekstiä :)
    Mukavaa juhannusta!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Yhdellä arvalla mukaan. Kieputettava rannekoru on kiva. Tekstiksi haluaisin perheenjäsenten nimet

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mukana yhdellä arvalla! Olen pitkään haaveillut korusta, jossa olisi kaikkien lasten nimet. Mallia pitäisi vielä miettiä jos arpaonni suosisi! :)

    VastaaPoista
  30. Yhdellä mukaan :) kaulakoruista varmasti valitsisin jonkun, ihania nuo missä siivet <3 tekstiä pitää vielä miettiä. Mukava arvonta!

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana! ihania koruja! Tykkään eritoten siitä sileästä rannerenkaasta johon saa oman tekstin. Ihanaa Juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
  32. Ihana arvonta! Yhdellä arvalla mukana :o)

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla mukana. Rannerengas olisi kiva.

    VastaaPoista
  34. Rannerengas omalla tekstillä on ihanin <3 Yhdellä arvalla mukana huipussa arvonnassa!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Rannerengas omalla tekstillä on ihanin <3 Yhdellä arvalla mukana huipussa arvonnassa!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.
    pia.kukkola@hotmail.fi
    Oletko jo osallistunut kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla mukana. Rannekoru omalla tekstillä on <3
    maamukka@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla mukana��Satu

    VastaaPoista
  39. Yhdellä mukana. Alumiininen rannekoru kaunokirjoituksella olisi huippua saada.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Yhdellä arvalla mukana. Unisiepparikorvikset oli lempparit ja rannekoruun tulisi teksti: Poikani - suurinta maailmassa <3

    VastaaPoista
  41. Infinity rannekoru helmillä, jossa lukee äiti :) mukana yhdellä arvalla. annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Infinity rannekoru helmillä, jossa lukee äiti :) mukana yhdellä arvalla. annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Mielestäni juurikin tuo rannekoru on kaikkein ihanin ja siihen nimenomaan teksti "äiti". <3

    Yhdellä arvalla taistossa mukana. <3

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Löysin ihanan blogin :).
    Yhdellä arvalla mukana. Rannekoru omalla voimalauseellani olisi valintani.
    outi.hentonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. Rannekoru "Time is..." on mun suosikkini. Tosin löysin sieltä monta muutakin ihanaa suosikkia.
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  46. Alumiininen rannekoru kaunokirjoituksella. Tekstinä:"Elämä on juhla"
    Aurinkoista heinäkuuta sinulle!
    tittap@hotmail.com

    VastaaPoista