"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 22. lokakuuta 2016

Päivitystä lankkutasolla ja kiva ylläri


Vaihdoin vasta tänään viimeiset kesäkukat pois, sillä lumihiutaleet ovat sinnitelleet tänä syksynä tosi kauan. Lankkutasolle vanhojen ruosteisten lyhtyjen joukkoon asettelin hennon vaaleanpunaisen gallunan...


...ja valkoiset gallunat ovat tällä hetkellä sinkkisoikossa kuistilla..


Tuo lankkutaso on tullut pihallemme jäädäkseen - sehän on tehty ihan vain laittamalla kaksi harmaantunutta lautaa pöllien päälle. 


Muuten asetelmat vaihtuvat, mutta kivet ovat siinä ollee koko ajan. Lankaköynnös sinnittelee vielä ulkona, mutta se varmaankin pitäisi pelastaa sieltä sisälle ennen pakkasten tuloa.



Tämä sammalastia voisi jäädä  talven ajaksi, mutta en tiedä kestääkö betoniluomukseni jäätymistä. 
Piha-asetelmat päivittyvät taas, kun sää antaa siihen aihetta.


Myös kuistilla oleva lankaköynnös on voimissaan. 


Kuistin edusta näyttää jotenkin autiolta, kun kukkaruukut on laitettu talviteloille.


Sain  viime viikolla tosi kivan ylläripaketin Jaanalta Romuaarteeni  -blogista, sillä voitin blogiarvonnassa yllä olevan kuvan aarteet - kiitoshalit yllätyksestä <3  

Näitähän voisin myös käyttää lankkutasolla...niin tai laatikosta saisi kivan hyllykön...tai mökillekin nuo sopisivat. Sisustuspörinä päässä alkoi jo, ja ensi viikon syysloman tuomat pari vapaapäivää toivottavasti antavat aikaa myös toteutella suunnitelmia. 




 Syystunnelmissa ♥

20 kommenttia:

  1. Ihana asetelma! Kauniita asetelmia pihalle on kiva tehdä ja vaihdella niitä vuodenaikojen mukaan! Itselläni on betonista tehdyt isot raparperinlehdet ulkona kesät talvet, eivätkä ole menneet miksikään. Ja siis, Ihana talo teillä!

    VastaaPoista
  2. Kaunista, kaunista! Toivottavasti keksit arvontapalkinnolle käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Keksin kyllä varmasti:) Laatikolle olisi tosiaan jo montakin paikkaa - todennäköisesti se päätyy hyllyköksi. Kiitos vielä kerran ♥

      Poista
  3. Kaunista! Täytyypä laittaa tuo lankkutaso mieleen, voisi sopia meidänkin uuden kodin pihaan tuollainen ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Löysin sattumalta piharakennuksen takaa harmaantunutta lautaa ja nuo pöllit. Lankkutason kasaaminen kesti muutaman minuutin:)

      Poista
  4. Kauniita asetelmia ja kyllä teillä on myös kaunis talo!!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia, asetelmia, callunoita ja kynttilöitä <3
    Ihanaa ja tunnelmallista loppusyksyä sinulle (ja lomaa) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥-kiitos:) Aika innolla sitä lomaa odottelen, vaikka se onkin vain kahden päivän mittainen.

      Poista
  6. Tuo lankkutaso on kiva.
    Niin kauniita kuvia kauniista asetelmista.
    Yhdyn Johannaan, teillä on kyllä kaunis talo.

    VastaaPoista
  7. Kauniita asetelmia teidän pihalla. Sopivat jotenkin samaan henkeen talonne kanssa. Täällä kans odotellaan jo syyslomia. Jos jaksais vaikka jotain pientä puuhastella. Mukavia lomapäiviä tulevaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu <3 Kiva breikki tulossa:) Suunnitelmat tekemisen suhteen ovat aina aikaansaannoksia suuremmat :D

      Poista
  8. On kyllä tosi komea tuo teidän talo ja ihanasti siihen sopivat nuo harmaantuneet lankut, betonikulhot ja hennot kasvit. Mahtavaa syyslomaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, arvostan kovasti sanojasi, sillä ihailen aikaansaannoksiasi ja tyylitajuasi kovasti <3
      Mukavia syyspäiviä sinnekin :)

      Poista
  9. Kaunista väriharmoniaa ja tunnelmaa.
    Sammal on hakusessa minullakin taas viikonloppuna ja mökillähän sitä riittää.

    Hyvää loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minulla vaan niin ihania lukijoita ♥♥Kiitos♥♥
      Meillä on kotipihallakin sammalta tällaisiin pienempiin asetelmiin :D
      Mukavan loppuviikon toivotukset sinnekin - olenkin juuri tulossa visiitille blogiisi :)

      Poista