"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Hibiskusta ja Elliksen ylläri


Menivätkö ne jo, nimittäin monokelit ja laskiaispullaherkuttelut?  

Tämä länsi-rannikon talvi on välillä kovin haastava, sillä lumen pysyvyydestä ei ole takeita. MM-kisatunnelmissa tässä kuitenkin postailen vielä ihan talvisissa tunnelmissa. 


Täällä kotikatsomossa on grillailtu takkatulen hohteessa ja juotu hibiskusteetä pullavahvistuksella.


Laiton väliin laskiaisesta jäänyttä mantelimassaa. Se jakoi perheen mielipiteet, mutta minulle se oli lapsuuden herkku, jota sai tosi harvoin laskiaispullan välissä.


Hibiskuskukat antavat vähitellen vahvan punaisen sävyn juomaan.


Tämä on lakritsateen lisäksi yksi lemppareistani. 


Herkkua löytyi myös postilaatikosta, jonne viime viikolla ilmestyi blogiarpajaisvoittoni ihanan Elliksen lähettämänä.


Hän oli pakannut Ellismäisen yllätyksen, jossa oli kaikkea pientä ihanaa kauniiden sanojen ja käsialan saattelemana.



Olen ihaillut tätä ystäväkirjaideaa Elliksen blogissa - ihan mahtava:) Näitä ja muita kivoja juttuja voi käydä kurkkimassa tästä Klik! Kiitoshalit vielä bloginkin välityksellä<3


Hymyjä ja haleja maaliskuuhun ♥

14 kommenttia:

  1. Kiva idea tuo! Mantelimassa jakaa tosiaan mielipiteitä. Minun suosikkeihini ei kuulu, mutta nautintoja riittää kaikille.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa mantelimassa maistui lapsuudessa vielä paremmalta, mutta kyllä se nytkin ihan hyvin upposi:D
      Kiitos ja samoin sinulle <3

      Poista
  2. Voi, kylläpä tekeekin mieli pullaa! En ole leiponut tämän vuoden puolella vielä kertaakaan ja taitaa mennä vielä tovi ennen kuin leivon. Ihana arpajaisvoitto, onnea siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat laskiaisen rääppiäiset eli pakkasesta nappasin viimeiset pullat täytettäviksi:)
      Kiitos - arpajaisvoitto oli kyllä minustakin niin ihana♥

      Poista
  3. En olekaan tuosta hibiskusteestä aiemmin kuullutkaan, hm, pitää kokoeilla, sillä olen alkanut juoda teetä enenevässä määrin ja nyt kaikenlainen kokeilu kiinnostaa.

    Kuvat ja tunnelmat talvisesta talostanne edellisessä postausessa ovat aivan upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hibiskusteessä ei ole teenlehtiä ollenkaan, vaan vain noita hibiskuksen kukkia. Terveysvaikutuksia on paljon, vaikkakin itselläni maku onkin ratkaisevin - suosittelen tutustumaan:)
      Kiitos ilahduttavista sanoistasi ♥

      Poista
  4. Minun piti katsoa oikein tarkkaa tuota ensimmäistä kuvaa, mitä siinä oikein on...?
    Hibiskustee vaikuttaa hyvinkin eksoottiselta...;)
    Ja voi, miten ihanan "yllärin" olit saanut!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, siinä on hibiskuksen kukkia teekupissa:) Tämä on jonkin lukemani arvion mukaan terveellisempää kuin vihreä tee. Pussin kyljessä lukee:
      Flower Tea Hibiscus
      Raikkaan hapokas, runsaasti c-vitamiinia ja mineraaleja sisältävä syvän punainen kukkahauduke.
      Tuo ylläri on persoonallisuudessaan ihan super<3

      Poista
  5. Ompas kiva päivän piriste :) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  6. Ihana voitto ja ystäväkirjahommeli, mutta tuo pulla, jösses oikein kurahti massussa. Ihanaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista