"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

torstai 26. joulukuuta 2019

Joululahjasalaisuudet paljastuvat


Joulun salaisuuksia voi vihdoinkin alkaa paljastella:)

Tavoitteenamme oli antaa joululahjoja, jotka tulee syötyä tai muuten kulutettua arjessa pois. Viime vuonna teimme kotitekoista pyykkipulveria ja tänä vuonna päätimme keskittyä herkkulahjoihin.


Toteutukseen päässeet lahjat tulivat loppujen lopuksi tyttäreni idealaarista. 


Toinen ideoistamme sai sysäyksen, kun  löysin  kirppareilta kassillisen käyttämättömiä kahden desin pikku pulloja ja lopullista menoa oli, kun maistelin kahvilassa ennen joululoman alkamisen kunniaksi piparilattea, joka oli maustettu makusiirapilla. 

Arvaattekin varmaan siis, että tuo lahjaidea oli jouluinen makusiirappi. 


Siispä keittelimme fariinisokerista siirappia, joka sai makunsa kanelitangoista, kokonaisista kardemumman siemenistä ja neilikan kukista ja tähtianiksen kukista. Tästä hommasta tulee koko kotiin huumaavan ihana tuoksu, joten suosittelen lämpimästi keittelyyn joulun tunnelman jatkamiseksi.


 Siivilöimme siirapiksi keitetystä liemestä mausteet pois ja pullotimme pestyihin ja uunissa desinfioituihin pikkupulloihin.


Sitten vaan itse tehdyt etiketit pulloihin ja lahjat kääröiksi.


Jouluinen makusiirappi

3-6 dl sokeria tai fariinisokeria
3 dl vettä
3 tähtianista
1 kanelitanko
4 neilikan kukintoa
hyppysellinen kokonaisia kardemummia

Mittaa ainekset kattilaan ja anna kiehua hiljalleen noin puolen tunnin ajan, kunnes seos muuttuu siirappiseksi. Jäähdytä hetki ja siivilöi siirappi.


Joulun tuoksuisissa tunnelmissa <3


5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos♥️ näitä oli tosi kiva tehdä ja antaa😊

      Poista
  2. Ihana omannäköinen lahja, jolle on käyttöä ja jossa on rakkauden sivumaku! <3

    VastaaPoista
  3. Rakkauden sivumaku - miten ihanasti sanottu😍 toivon, että se maistui lahjoissamme♥️ kiitos, Kaisu❣️

    VastaaPoista
  4. Varmasti ihanaa herkkua, kiva idea! Omatekoinen lahja on aina mieluinen saajalle. :)

    VastaaPoista