"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Teetä ja sympatiaa


 Viikonloppuna ihana tyttäreni järjesti yllätykseksi teehetken, jolla tarjoiltiin hänen itsensä tekemää teeleipää.


Helppo teeleipä
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 dl maitoa
2 rkl öljyä
*sekoita ensin kuivat aineet ja lisää seokseen maito ja öljy
*muotoile pellille leivinpaperin päälle ohut leipänen ja pistele haarukalla
*paisto 225 asteessa 10-15 min
*määrästä tulee yksi iso teeleipä

Taikinaan voi lisätä myös juusto- tai porkkanaraastetta tms.


 Oli niin ihanaa tulla valmiseen herkkuhetkeen kymmenentuntisen työpäiväni jälkeen. Kiitoshalit suloiselle yllätyksen järjestäjälle♥ 
 

Harmi, etteivät pojat olleet paikalla. Juttelimmekin äidin ja tyttären keskusteluja mm. siitä, miten yhteiset ruokailu ym. hetket eivät ole itsestäänselvyys ainakaan tässä elämänvaiheessa, jossa nuorilla on paljon omia menoja.

Olen tosi iloinen, jos lapseni osaavat myös arvostaa ja vaalia perheen yhdessäoloa.  Minulle itselleni ne ovat ihan ykkösasia, ja nautin myös tosi paljon tällaisista yhteisistä keskusteluhetkistä.


Perheen yhteiset hetket - niitä tosiaan pitää vaalia ja pitää huolta, että niitä järjestyy arjen hulinoissa <3

 
Suloisia yhdessäolon hetkiä ihanille lukijoilleni♥


20 kommenttia:

  1. Mukavia tuollaiset, arjen yllätykset....)

    VastaaPoista
  2. Ihana yllätys ja tärkeä hetki... mukavaa sunnuntai-iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella, sellainen pieni onnenhetki<3 Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  3. Ihana yllätys ja mukava hetki teillä ollut. Nyt kun kumpainenkin lapseni on kotoa pois nämä koko perheen yhteiset tapaamiset ja jutusteluhetket ovat kultaakin arvokkaampia. Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Nyt täytyy ladata näitä yhdessäolon hetkiä oikein roppakaupalla, sillä saattaahan tuo meidän abiturientti vuoden päästä opiskella jo jossain muualla... Sitten onkin järjestelemistä, jotta saa porukan kasaan<3 Ihanaista viikkoa sinullekin♥

      Poista
  4. Ihan ylläri! Voi mä rakastan yllätyksiä ja varsinkin arkiset yllärit on niin kivoja! Mikä parasta, se yhdessäolo, jutustelu ja kuuntelemisen jalo taito<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tällaiset arkiyllärit ovat ihania, koska ne tulevat niin täytenä yllätyksenä<3 Vaikka nuo mainitsemasi asiat menevät kyllä yllärien ohi ihan kirkkaasti♥

      Poista
  5. Mullekin niin tärkeitä hetket läheisten kanssa ♥ Täytyykin kokeilla tuota reseptiä ! Tuollaiset pikku yllärit piristää kivasti eloa :) Ihanaista uutta viikoa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Resepti vaikuttaa helpolta ja tulos oli herkullinen:)
      Oikein ihania hetkiä myös sinun viikkoosi♥

      Poista
  6. Minäkin tein teeleipiä pari viikkoa sitten, ihana kotitaloustunnilla opittu leipäherkku.

    Ja te vielä saitte nauttia sen mitä parhaimmassa seurassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotsan mappi on minullakin edelleen tallella - sieltä on useimmin käytössä ollut suklaaneliöiden suussasulava resepti:)
      Herkkuhetken seura oli kyllä parhainta♥

      Poista
  7. Pienet tärkeät hetket <3
    Nauttikaa.
    Mukavaa Viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä ihania hetkiä sinullekin, ihana Allidaalia♥

      Poista
  8. Voi kuinka kiva ylläri <3
    Näyttääpä hyvältä tuo resepti. Taian ottaa talteen ja kokeilla sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin itsekin kokeilla sitä, tuntuu tarpeeksi helpolta ja nopealta tehdä:)

      Poista
  9. Kiva ohje, kiitos :) Minulla on nuoremmalla tyttärelläni on tea time joka ilta - neiti kun rakastaa kaikkea englantilaista! Ihania hetkiä sinne teille jatkossakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaakin ihanalta tyttäresi tea time! Olispa aika kiva itsekin ottaa tuollainen tavaksi<3 Samoin sinulle♥

      Poista