"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Marjavillitystä

Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen sekä täällä blogissa että livenä - on tästä aika tavalla naurua riittänyt:D Ennen kuin jatkan samasta aiheesta pistän tähän väliin postauksen tämän hetken villityksestämme. 


Olen päättänyt lisätä perheen marjansyöntiä. Mustikoita menee tällä hetkellä eniten, ja niitä on pitänyt jo alkaa hankkia lisää kaupan pakkasesta, kun itse kerätyt on jo kaikki syöty. Isommissa kilon pusseissa niitä kannattaa ostella, sillä näin hinta jää vähän alhaisemmaksi, ja meillä tuo menekki on myös sen verran suurta. 


Tänään aamupalaksi oli mustikkajugurttia<3
Olen jo jonkin aikaa ostanut vain maustamatonta luonnonjugurttia - valmiit sokeroidut jugurtit saavat meiltä jäädä kaupan hyllyille. Niissähän on aika tavalla lisättyä sokeria, ja osa maistuu esanssille.  Maustamattomaan jugurttiin voi itse lisätä marjoja tai hedelmiä oman maun mukaan.


Tässä tyttären herkkuhetki.
Marjoja kuluu siis myös smoothie-annoksiin, rahkaan, marjacoctaileihin ja syödäänhän niitä ihan sellaisenaankin. 


Mutta jottei vietettäisi liian terveellistä elämää, repsahdetaan tässä tyttären abiristeilyltä tuomiin tuliaisherkkuihin:D


Tuliaisten tuoja näytti näin suloiselta penkkaripäivänään♥

Nyt lähden maalailemaan seuraavaa postausta silmällä pitäen - niin ja täyttelemään papereita ajolupahakemusta varten!!! AjEllen autokouluni on saamassa pojastani uuden asiakkaan, sillä nykyisin saa ajo-opetuksen aloittaa jo vuosi ennen 18v. päivää.

 Tästä alkaakin taas kiva projekti, laatuaikaa pojan seurassa:)

Iloa viikkoonne:)

24 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja ja paljon parempia, kuin kaupan valmiiksi sokeroidut!
    Suloinen "sarvipää" :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee aika ajoin näitä erilaisia ruokavillityksiä. Tämä marja- ja luonnonjugurttivillitys on mennyt hyvin läpi koko perheellä:)
      Pitihän minunkin laittaa kuva pikkuisestani, kun sinulla ja niin monella muullakin on ollut blogeissa niin kivoja kuvia <3

      Poista
  2. Mustikka on kyllä niin miunkin makkuun! Omat on jo lopussa joten pitänee lähteä minunkin katsastelemaan kaupan pakkaslaareja! :) Mukavia ajo-opetuksia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuisen siellä laareilla pitää olla tarkkana, jos haluaa löytää kotimaisia marjoja, joita ei tarvitse kuumentaa ennen käyttöä. On mukavampi yrittää saada kaikki vitamiinit hyödyksi<3
      Kiitos kovasti♥

      Poista
  3. Mustikkasmoothiet on meillä nyt pop! Mukavaa viikonalkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on samat jutut in, kuin meilläkin:)
      Samoin sinulle♥

      Poista
  4. Oi kun minä kaipaan suomalaisia mustikoita... Herkutelkaa te minunkin puolestani :-) Ja kaunis punanenäinen abi. Äiti on varmasti ylpeä.

    Edelliseen postaukseen viitaten. Minä aikoinaan töissä soitin huoltomiehet paikalle kun printteri ei toiminut. Voi sitä häpeän määrää kun he tullessaan totesivat että printterin pistoke oli irti seinästä... Eli sattuu sitä muillekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne muutkin marjat ovat ihan herkkua<3 Onhan tämä äiti ylpeä kullannupuistaan - toisin kuin itsestään tuohon edelliseen postaukseen viitaten. Hih, kyllä oli hauska kuulla, että sait hälyytettyä oikein ammattilaiset paikalle. Nää on näitä, joista selviää kai vain nauramalla:D

      Poista
  5. AjEllen autokoulu kuulostaa tosi hienolta! Ja mustikat - nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen saamassa AjEllen autokouluuni jo toisen asiakkaan, joten hyvin suihkii:)

      Poista
  6. Mustikat on meidänkin perheen suurinta herkkua! Isäni on innokas marjanpoimija, ja pitää huolen et myös meidän pakastimesta löytyy marjoja koko vuoden tarpeisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olisipa meilläkin joku innokas poimija lähiympäristössä. Minulla jäi oma saaliini melko pieneksi tänä vuonna, joten pakko turvautua kaupan antimiin...

      Poista
  7. Herkullisia kuvia, smoothiet on kyllä niin hyviä ja noinkin marjat menee hyvin kaupaksi.
    Monenlaista mukavaa projektia on teilläkin menossa ja kiva kuva tyttärestäsi !
    Kuvia odotellen sitten kun maalausprojekti on valmiina, jookos:)
    Iloista alkavaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjavillityksen lisäksi kaikenlaista kivaa on meneillään:)
      Sain homman maalattua yhteen kertaan, huomenna uusi kerros maalia... Tää on vaan tällainen pikkuprojekti - jotenkin tälllä hetkellä kaikki tuntuu vaan kestävän ideasta toteutukseen kovin kauan...
      Samoin sinulle♥

      Poista
  8. Meillä on sitten samat marjavillitykset! Täällä menee nyt mansikat kuumille kiville rahkan kanssa:) Mä olen pyrkinyt vähentämään hiilihydraatteja ruokavaliostani ja leivän tilalla olen syönyt aamu- ja iltapalaksi rahkaa.
    Melkolailla samoja tuliaisia myös meidän abi toi risteilyltä ja voi miten söpö "sarvipää" teillä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on näköjään samanlaisia villityksiä meneillään:) Rahka on meillä myös yksi suosikeista<3
      Kiitos vaan sarvipääporon puolesta, on samaa söpösarjaa teidän peikkotytön kanssa♥
      p.s. tunnustan: tuliaisnamit on jo syöty:D

      Poista
  9. Mustikat on niin parhaita ja mansikat myös. Olen innostunut laittamaan mustikoita weetabixin sekaan aamuisin. Mustikkamehu on myös herkkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostinkin taas tänään lisää marjaherkkuja. Lisäyksenä edellisiin marjaherkkuihin kassiini sujahti nyt myös mustaviinimarjoja<3

      Poista
  10. Marjat on ihana juttu ;) Onnea abille, kiva kuva! ;) Odotellaan sun uuden projektin julkistamista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välitän onnentoivotuksen abillemme<3 Homma alkaa olla hanskassa:) Valoisaa aikaa on vaan edelleen niin vähän aikaa töistä tulon jälkeen, ettei meinaa saada kivan sävyisiä kuvia otettua... Loppuviikolla häämöttää onneksi kaksi vapaapäivää viikonlopun edellä♥

      Poista
  11. Nuo juotavat smoothiet ja pirtelöt on parhaita! Ne menee parhaiten alas mulla. En ole koskaan ollut jukurtin ystävä, mutta jospa kokeilisin tuota luonnon jukurttia mansikoiden kanssa. Viime syksynä kun dieettailin, söin aamiaiseksi fit rahkaa ja soppaa, helppo janopea saada alas ilman mykyröitä ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kelpaavat kaikki, mihin voi lisätä tuoreita tai pakastettuja marjoja. Rahka ja soppakin kuullostaa myös herkulta<3

      Poista