"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 21. helmikuuta 2015

Riviera Maisonia ja Hanna Sumaria


Sain aivan ihanan lähetyksen Loviisan aitasta, ihanasta sisustusputiikista. Niin kuin  kortista näkyy, paketti tuli jo joulun aikaan.


Paketista löytyi kaksi tosi suloista Riviera Maison keittiöpyyhettä.  En ole malttanut ottaa niitä tavallisiksi pyyhkeiksi, vaan olen säästänyt ne sisustuskäyttöön: esille ripustettavaksi, kori- tai pöytäliinaksi ja juhlissa käytettäväksi.


Käynnilläni Loviisan aitassa olisin ilman muuta napannut näitä ostoskoriini, mutta nämä ihanuudet jäivät minulta ihan huomaamatta, sillä tuo ihana sisustusmaailma on niin täynnä kaikkea katseltavaa. Ensi visiitillä täytyy hankkia muutama lisää, jos sitten vaikka malttaisi käyttää niitä ihan pyyhkeinäkin:D

 "There is no place like Home"


Paketista kuoriutui esille vielä tämä jymy-yllätys: Hanna Sumarin uusi keittokirja "Pienet suuret reseptit"! Tätä katselin viime vuoden puolella Loviisan aitassa käydessäni ja ihastelin juuri putiikkiin tullutta kaunista kirjaa.

Tämä kirja on syy siihen, miksi teen postauksen vasta nyt: ajatuksenani oli ensin tutustua kirjan resepteihin ja kenties kokeilla niitä ja jakaa kokemuksiani.


Niin kauniisti kuvitettu kirja - yllä olevan kollaasin kuvat olen valokuvannut kirjan sivuilta.

Kirjassa on reseptien lomassa mukavaa pientä tarinointia, ja se on niin Hannan oloista, että lukiessa tuntui, että hän olisi ollut niitä siinä vieressä jutustelemassa. Hänen äänensä ja olemuksensa on tullut tutuksi sisustusohjelmien kautta, jotka ovat myös aina olleet ihan lemppariohjelmiani.




Resepteissä on käytetty raaka-aineita, joissa on paljon ravintoaineita ja terveellisyyttä.

Korianteri, bataatti, pähkinät, fenkoli, appelsiini ja kvinoa mainittiin useammassakin reseptissä. Appelsiinia en ole käyttänyt tässä määrin ruuanvalmistuksessa, sen käyttöä täytyykin laajentaa, esim. bataattiporkkanakeittoon kirjan reseptissä lisättiin appelsiinia - sitä aion kokeilla ihan varmasti. Bataattia on tullut valmistetttua ennenkin, mutta kvinoaa en ole koskaan ennen edes maistanut, myöskään korianteria en oikein ole osannut käyttää. Ensimmäiseksi innostuin kuitenkin kokeilemaan tuota minulle eksoottista kvinoaa.

Yllä olevassa kuvassa kvinoaa ennen keittämistä.


Tyypilliseen tapaani en kuitenkaan tehnyt kvinoa-kokeiluani valmiiden reseptien mukaan, vaan soveltelin ja tein omat muunnokseni.  Ensimmäiseen kvinoaan paistoin punasipulia ja suppilovahveroita sekä maustoin soijalla ja kaikilla mahdollisilla mausteilla. Toiseen kokeiluuni lisäsin suippopaprikaa, makeaa chilikastiketta ja fetajuustoa murusina.


Yllä olevassa kuvassa näkyvän savukalan kanssa olen tarjonnut kvinoaa, jossa on suippopaprikaa, makeaa chilikastiketta ja soijaa. Tästä on tullut meille se tavallisin resepti. Olen laittanut näin maustettua kvinoaa myös salaatin joukkoon.

Kuten näkyy suunnitelmani kokeilla kirjan reseptejä ennen tätä postausta toteutui vain osittain, sillä tämä kvinoavillitys veikin aika tavalla mennessään:D Tuo korianterin maku eri ruuissa täytyy ainakin testata. Tänään aion kuitenkin kokeilla bataattiporkkanasosekeittoa - yritän noudattaa reseptiä:D


Hanna Sumarin ihastuttava ruokakirja on ollut todellinen innostuksen ja inspiraation lähde. Voiko salaattia tarjota ihanammin kuin tuossa kirjan kuvassa!

Jostain syystä minun on aina ollut vaikea toteuttaa suoraan valmiita ruokareseptejä, aina tulee kokeiltua jotain omaa muunnelmaa...ja voin kertoa, että kaikki kokeilut eivät aina mene ihan nappiin:D  Siitä syystä toivonkin ruokakirjalta juuri tällaista inspiroivaa otetta: kauniita kuvia, ideoita kattaukseen ja esillelaittoon, innostusta kokeilla jotain uutta, fiilistelyä ja tietenkin hyviä reseptejä, joita voi joko tehdä suoraan ohjeen mukaan tai säveltää omanlaisiksi.


Kiitokset ja halit ihanasta yllätyksestä Helenalle Loviisan aittaan ja kiitos Hannalle inpiroivasta otteesta terveelliseen ruuanlaittoon♥



19 kommenttia:

  1. Kvinoa on minulle ihan uusi tuttavuus. Korianteria ja appelsiinia olen käyttänyt ruoanvalmistuksessa usein ja porkkanasosekeittoon se appelsiini sopiikin mainiosti. Mielenkiintoinen kirja, täytyykin kurkata löytyisikö jo kirjastosta. Ihanat ovat myös saamasi pyyhkeet. Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nolona tunnustan, että minä en ollut aikaisemmin edes kuullut kvinoasta:D Nyt sitä on meillä syöty jo monella aterialla.
      Kiitos sinulle ja lauantaileppoisuutta tähän päivään<3

      Poista
  2. Luinkin juuri jostain Hanna Sumarin elämäntaparemontista...Kaunis raikas kirja, pittääpä tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua! Kirjassa on Hanna Sumarimaista raikkautta ja positiivisuutta<3

      Poista
  3. mmmm! Herkullinen postaus! Jäin tuijottelemaan tuota valkoista lävikköä kirjan sivulta otetussa kuvassa. Oi! Sellaisen haluaisin kotiuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä olisi ihan aarre!!! Kirjan kuvitus on kyllä muutenkin kaunista sisältäen ihania yksityiskohtia ruuan esillepanoon<3

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hupsis, otetaas uusiksi :) Saitpas mukavan paketin Loviisan aitasta! Ihanat pyyhkeet ja kauniisti kuvitettu Sumarin keittokirja...kvinoaan olenkin tutustunut ja korianteriin...hmm...
      Mukavia kokkauksia ja ihanaa sunnuntaita sinulle ❤️

      Poista
    2. Oli tuo ihana yllätys<3 On kiva kokeilla uusia ruoka-aineita ja testauttaa tuotoksiaan perheellä - heiltä saa rehellisimmän palautteen:D
      Kiitos ja samoin sinulle♥

      Poista
  5. Upeat pyyhkeet; ihan sisustus- ja somistusosastoa! En raaskisi itsekään käyttää niitä perustarkoitukseensa :) Kauniita kuvia herkuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tosi paljon noista pyyhkeistä, ja tosiaan en malta ottaa niitä pyyhekäyttöön ainakaan vielä - kiva kuulla, että tällaista on liikkeellä muuallakin:D Kiitos♥

      Poista
  6. Ihana lahja tosiaan.. Ja koko sinun blogisi! Ymmärrän kyllä ´malttamattomuutesi´ pyyhkeistä :)
    käy katsomassa omaa blogiani jos kiinnostaa, kommenttia saa jättää ja seuraamaankin alkaa. www.amandanunelmia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi ja kutsusta - tulossa ollaan:) Hyvä, kun löytyy ymmärrystä tälle pyyhekäyttäytymiselle:D

      Poista
  7. Uulalllaaa! kiitos ihan valtavasti - olipa ihanaa luettavaa ♡
    Onnen hetkiä keittöön Sinulle
    Terv Hanna Sumari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä meinannut uskoa silmiäni tämän kommentin allekirjoituksen osalta - juhuu, tämä päivä liidellään jalat irti maasta:D Voi, kiitos ja samoin sinulle♥

      Poista
  8. Appelsiini onkin kiva lisä ja sitä pitäisi käyttää enemmän. Ihana lahja ja niin kauniit pyyhkeet :) Hyvää helmikuun viimeistä viikkoa, kevät tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Appelsiiniaika onkin nyt parhaimmilaan, joten eikun käyttämään:) Tämä yllätyslahja oli kyllä niin ihana! Tämän päivän aurinko sulatteli lumet aika vähiin - on ihan kevätfiilis.
      Kiitos ja samoin sinulle, Marianna♥

      Poista
  9. Mullakin on kirja kotona ja olen valmistanut resepteistä useita. Osa on jo jäänyt ihan vakkarikäyttöön. Juuri valmistin ilolla popsi linssejä kirjan innoittamana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linssit on minulla vielä testailematta, mutta tuon bataattiporkkanakeiton appelssiinilla maustettuna sain aikaiseksi viikonloppuna:) Kiva innostua uusista kokkailutuulista!

      Poista