"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 23. tammikuuta 2016

Parasta ennen päivämäärien pauketta tuunausrintamalla




Parasta ennen päivämäärät ovat pahasti paukkuneet rikki tämän postauksen osalta. Tuunailuprojektini  päivämäärää en edes kehtaa tunnustaa.

Jostain syystä en vaan saanut otettua kuvia valmiista hommasta, ja sitten se jäi jonkun muun jalkoihin. Edelliseen postaukseen viitaten tätä on ollut  liikkeellä:D


Varaston siivouksen yhteydessä silmäni osuivat vanhaan työkaluarkkuun, joka on yksi talomme mukana tulleista tavaroista. Tummanvihreänä ja huonokuntoisena sitä ei ole kelpuutettu sisätiloihin. Hmmmm...tästähän vosi saada ihan kivan maalaamalla.

Maalipinta oli tosi paksu, joten päätin pitkästä aikaa käyttää kuumailmapuhallinta ja kaapia maalit kokonaan pois.


Aikamoista mömmöä tämä maali olikin.


 Sisäpuolen maalipinta oli myös vihreä - näissä kuvissa se näyttää todellisuutta paremmalta sävyltä. Pinta oli melko huonokuntoinen, joten päätin maalata arkun kauttaaltaan. Pohjatyöksi sisäpinnoille riitti kuitenkin pelkkä maalipesu.

Irrottelin varovasti nahkasta tehdyt osat, jotta maalaminen olisi helpompaa.


Heloja en edes yrittänyt ottaa irti, sillä ne ajattelin maalata samalla sävyllä.


Tässä pohjatyöt tehtynä ja mukavin homma eli maalaaminen oli vuorossa. Hmmm...ja pohjatöiden ajankohtakin käy kuvasta ilmi:D



Tumma pinta vaati useamman maalikerroksen, mutta hyvin sain vihreydet piiloon.



Maalina käytin Teknoksen Futura Aquaa. Maali on oikeastaan ajateltu kesämökin lipaston maalaamiseen, mutta ajattelin pikkuisen testailla ennen tuota isompaa urakkaa, ja hyvältähän tuo vaikutti. Mökkituunailuthan ovat kylmyyden vuoksi tauolla,


Nahkaosat naputtelin varovasti takaisin paikoilleen nupeineen päivineen. Vanha vasara sopi vanhojen nupien naulaamiseen hyvin.


Olen jonkin aikaa haaveillut sänkymme päätyyn jotain kivaa penkkiä tms, jonka päälle voisi asetella päiväpeiton ja tyynyjä silloin, kun ne eivät ole paikoillaan. 

Päätinkin testailla, sopisiko  työkaluarkku tuohon hommaan.


Arkku ei oikeastaan ole tarpeeksi suuri sängyn päätyyn, mutta päätin antaa sille mahdollisuuden. Jos kiva penkki osuu myöhemmin kohdalle, tälle löytyy kyllä joku muukin paikka. 


Harmaan vanhan pärekorin kelpuutin sen rikkinäisyydestä huolimatta myös makkariin.  En ole malttanut heittää sitä pois ja nyt sitä katsellaan ainakin vähän aikaa arkun kaverina sängyn päädyssä. Sen tarkoitus on kompensoida arkun liian pientä kokoa.


Taas on sudittu valkoista maalia. Saapa nähdä, miten kauan tätä jatkuu :)

There is something about white:D

Hymyjä päiväänne :)

31 kommenttia:

  1. Vaikka tämä tuunausprojekti ollut pitkänlainen lopputulos on hurmaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni<3
      No nyt kyllä venahti oikein kunnolla, sillä niin kuin kuvista näkyy, päivänkakkarat kukkivat pohjatöiden aikoihin:D

      Poista
  2. Hyvä on lopputulos ja tuo valkoinen väri on oikein hyvä...jatka samaan tyyliin vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synkän vihreä ei ole koskaan päässyt suosiooni, joten arkulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä sisätiloihin ilman maalausta:D Kiitos sinulle<3

      Poista
  3. Upea tuli ja täällä heikkona arkkuihin, meillä on niitä useita, niissä vaan on sitä jotain. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samaa heikkoutta täätläkin löytyy:)
      Samoin sinulle, Tiia<3

      Poista
  4. Kaunis lopputulos!
    Mukavaa viikonloppua sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei ole paklattu ja hiottu, vaan jätetty kolot ja muut elämisen jäljet esille. Tähän mielestäni sopi tällainen rouheisempi lopputulos, sillä onhan kyse työkaluarkusta:)
      Kiitos ja samoin sinulle<3

      Poista
  5. Kaunis arku ja lopputulos. Sopii mielestänihyvin tuohon sängynpäätyyn ja pärekorin kaveriksi. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän suurempaa huonekalua tuohon haaveilin, mutta olen kyllä iloinen, kun omista nurkista löytyi pienellä tuunauksella käyttökelpoista tavaraa. Katsellaan näitä nyt ainakin vähän aikaa tässä paikassa:) Ihanaa viikonloppua sinullekin♥

      Poista
  6. Oi, tulipa lopputuloksesta kaunis ja siisti :)! Ja ihanan näköistä teillä makkarissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti<3 Kyllä maalaaminen on aikas kiva keksintö:)

      Poista
  7. Söpö arkku, tosi kivan näköinen lopputulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä iloinen, että tuokin arkkurumilus tuli säilytettyä aikoinaan. Nyt se saa maalauksen jälkeen tuollaisia kommentteja osakseen:)

      Poista
  8. Söpö arkku, tosi kivan näköinen lopputulos :)

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti sanomani, että UPEA arkku! :) Olen tuollaista etsiskellyt, mutta ei ole löytynyt kenenkään nurkista.

      Poista
  10. Niin kaunis lopputulos ihastuttavalle arkulle! Tuollainen arkku on kyllä tosi monikäyttöinen. Kaunista teidän makkarissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon<3 Meillä on aika vähän vaatteiden säilytystilaa, joten taidan laittaa arkkuun vaatteita ja noita ylimääräisiä tyynyjä voi aina yöksi asetella arkun päälle.

      Poista
  11. Ihanan levollisen näköistä teidän makuuhuoneessa. Kaunista tunnelmaa. Ja arkkukin kotiutuu sinne varmaan hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa luettavaa - kiitos sinulle♥ Peti on kuvissa aika huolettomasti pedattu - en ehtinyt kiinnittää arkkua kuvatessani siihen niin huomiota:D Päiväpeitto on ison pussilakanan sisällä, ja tuo kangas on pellavatyyppistä ja helposti rypistyvää:)

      Poista
  12. Upea tuli arkusta maalattuna ! Krapaaminen on kovaa hommaa, mutta kannattavaa :) Pärekori on kans ihana. Kaunista ,kaunista <3
    Mukavia talvipäiviä sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo ulkonäkö minustakin parani:) Käytän tosi harvoin kuumailmapuhallinta ja skrapaa, mutta nyt kovin epätasainen pinta sai valitsemaan tuon työtavan. Pärekoriressukka on suloinen, mutta valitettavasti aika rikkinäinen.Sitä en ole itse maalannut vaan se on löytynyt täältä tuollaisena ihanan harmaana<3
      Kiitos ihanasta kommentistasi<3

      Poista
  13. Kaunis ja rauhallinen tunnelma teidän makuuhuoneessa! Sinä aina jaksat tuunailla kaikenlaista. Itselläni nämä kunnostushommat keskittyvät aina kesään. Arkkuhan sopii mainiosti sängyn päähän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana<3 Minulla tuunailuinto nostaa päätään ihan ympäri vuoden, mutta kylläkin epäsäännöllisin välein:D Kesä ja loma ovat kuitenkin minullakin tuunailun kulta-aikaa:)

      Poista
  14. Huima muodonmuutos arulla. Arkusta tuli huisin hieno :)

    VastaaPoista