"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

perjantai 22. joulukuuta 2017

Terveisiä joululahjapajasta

STOP! Älä jatka lukemista, jos kuulut siihen lähipiiriini, joille perheellämme on tapana antaa lahjoja, sillä muuten paljastuu jouluinen yllätyksemme.


Otan kuitenkin riskin ja kuvailen lahjanvalmistuspuuhiani tänne, sillä olen niin innostunut joululahjapajastamme, jossa on tuoksunut voimakkaasti sitruunalta. Lahjoissa on ekologisuutta, kierrätystä, luomua, kotitekoisuutta, itse tehtyä ja vaikka mitä.


Olen kierrellyt joulukuun aikana kirppareita etsien sopivaa materiaalia lahjoihin eli kivan näköisiä pikkupulloja - aika iso osa niistä löytyi SPR:n kirpputorilta eli muutama euro meni näin siis hyväntekeväisyyteenkin. Valitsin pulloja, jotka on tehty elintarvikekäyttöön. Pesin ne kotona pulloharjalla ja tiskiaineella, keitin kiehuvassa vedessä ja vielä käytin uunissakin varmuuden vuoksi juuri ennen täyttämistä.


Ideana oli valmistaa joululahjoiksi kotitekoista sitruunaöljyä. 

Ostin luomusitruunoita ja oliiviöljyä ja käynnistin sitruunaöljytehtailun netistä löytämieni reseptien omalla sovelluksella, jossa aineiden suhteeksi valitsin: 
1 luomusitruuna 3 dl hyvälaatuista oliiviöljyä kohden. 


Mittasin veden kanssa pullojeni tilavuudet ja arvoin sen mukaan tarvitsemani aineksien määrät eli tarvitsin 6 sitruunaa ja 1,8 litraa öljyä.


Pesin sitruunat hyvin ja vuolin kuorimaveitsellä osasta kuorta pitkäksi nauhaksi. Puolitin sitruunat ja leikkasin niistä jokaisesta muutaman ohuen siivun, jotka leikkasin neljään lohkoon. Puristin  puolikkaiden sitruunoiden mehun sitruunapuristimella ja lisäsin mittakannuun.


Sujautin pullojen pohjalle sitruunakuorinauhaa pieninä pätkinä - osan nauhasta leikkasin saksilla kapeammaksi, koska siitä tuli kuorimisveitsellä mielestäni liian paksun näköistä. Lisäsin pulloon 3-4 sitruunanlohkoa vähän pullon koon mukaan määrää vaihdellen.
  

 Lopuksi kaadoin sitruunaöljyseoksen ja laitoin elmukelmulla vuoratut korkit paikoilleen. Netistä löysin ohjeeksi pitää öljyjä pari kolme päivää huoneenlämmössä ja sitten siirtää jääkaappisäilytykseen. Parasta ennen päivämääräksi voi laittaa parisen viikkoa, mutta joissain ohjeissa öljyn sanottiin säilyvän useita kuukausia käyttökelpoisena.





Loppusilaus omatekoisilla, vaikkakin tietokoneella tehdyillä etiketeillä ja pakettinarulla.


Sitruunaöljy antaa ruuanlaittoon raikkaan maun. Sitä voi käyttää salaatinkastikkeena ja oikeastaan ihan mihin vaan ruuanlaittoon.


Minusta on mukavaa antaa itse tehtyjä pieniä lahjoja. Saan niihin jotenkin helpommin ladattua tunnetta ja sydämen lämpöä ja koen voimakkaammin antamisen iloa. Sitruunaöljyjen lisäksi olen pussitellut valkosipuli- ja makeachilimaustettuja ruissipsejä ja koonnut näistä matalaksi käärittyihin paperipusseihin herkkukokonaisuuksia.


Taidan tehdä tänne postauksen vielä ihan lähipiirilleni tekemästäni tosi pienestä, mutta ajatukseltaan suuresta lahjastani oman postauksensa. Heh, taidan olla aika innoissani tästä lahjojen ja salaisuuksien jouluisesta ajasta :) Onni on ideoimisen, luomisen ja antamisen ihana ilo♥

Jouluisia halauksia ja tunnelmia 
teille kaikille ihanille lukijoilleni♥

15 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköisiä pulloja! Todella kiva lahja.
    Oikein ihanaa Joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ryhmäkuvassa on jotenkin hauskaa, kun pullot ovat kaikki vähän erilaisia:) Kiitos ja samoin sinulle♥

      Poista
  2. Itsetehdyt lahjat ovat niitä parhaita. Nämä tekemäsi öljypullot ovat myös todella kauniitakin. Mukavaa joulua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsetehtyä on kyllä kiva antaa ja saada<3 Kiitos, Anni, ja samoin sinulle♥

      Poista
  3. Ihania lahjoja olet taas tehnyt! <3

    VastaaPoista
  4. Ihana lahjaidea - ja taatusti on lahjan saaja onnellinen saadessaan tuollaisen.
    Oikein hyvää joulunaikaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ainakin lahjan antaja on aika innostunut:D
      Ihanaa jouluaikaa myös sinne♥

      Poista
  5. Kiva idea ja nätit lahjat kelpaa antaa eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ihana<3 Pianhan sitä saakin jo olla lahjoja ojentamassa:)

      Poista
  6. Ihana lahjaidea <3 Onnellista joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
  7. Ihquja pulloja. Sitruunaöljy sopii varmasti kivasti myös kalan paistamiseen. Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Sitruunaöljyä voi käyttää melkein mihin ruokaan tahansa:)

      Poista