"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

torstai 13. syyskuuta 2012

Gallunoita ja pikseleitä

 
Kesäkukat on nyt kannettu kompostiin, ja gallunat ja jäkälät aseteltu koreihin. 
Pidän tosi paljon valkoisista gallunoista, mutta jostain syystä kukinnot ovat aina ruskistuneet tosi nopeasti. Nämä kanervanpunaiset tuntuvat kestävän pikkuisen paremmin huonoa hoitoa, joten sopivat siis meille paremmin :)
Melko tuoreena bloggaajana minulle valkeni vasta äskettäin, että tänne blogiin ei mahdukaan loputtomasti kuvia ja postauksia ! ! ! Blogiälykkyyteni ei ole tajunnut moista asiaa, vaikka muille tämä on varmaankin itsestään selvää ! ! !
No, olen tehnyt pieniä korjausliikkeitä ja alkanut muutama postaus sitten tallentaa kuvat nettiä varten PlugIn - muodossa ja pienentänyt pikseleitä melkoisesti.
Testailenkin nyt, miten se vaikuttaa kuvien laatuun täällä blogissa. En oikein tiedä, mikä koko olisi ihanteellinen . . . mahtaisiko muilla olla hyviä vinkkejä?
On minulla edelleen vielä paljon ihmettelemistä näissä blogistanian meiningeissä, mutta innolla mennään eteenpäin :)


Ihanaa, kun vierailijoita on edelleen riittänyt.  Ilahtuneena olen lueskellut kommentteja ja toivottelen uudet lukijat lämpimästi tervetulleiksi :)

Haleja ja hymyjä tulevaan viikonloppuun ♥

44 kommenttia:

  1. Hei, kommentoin juuri Valkoisen Leinikin blogissa tuohon kuvaongelmaan. Nettikuvan resoluutiota voi myös pienentää, itse käytän 72 dpi ja pienennän pikseleleitä blogiin sopiviksi. Mielestäni ei vaikuta kuvien laatuun, mahdollista muuta käyttöä varten tallennan isot kuvat omalle koneelleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kävin lukemassa myös Valkoiseen Leinikkiin jättämäsi kommentin. Kiitos avusta:)

      Poista
  2. Mikä on plugin muoto??? Mistä sellaisen saa? :D

    Plugin tai plugout - kanervakori on joka tapauksessa kivan näköinen kera jäkälän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klikkaamalla: "Tallenna kuva nettiä varten PlugIn" voi siirtyä pienentämään kuvia... Tietämykseni näissä asioissa on kyllä ihan plugout:)

      Poista
  3. Hih, meillä on vielä syksy NIIN alkutekijöissään, että hetki sitten vasta kaikki pelargoniani aloittivat TAAS uuden kukinnan! :) Tänään oli kuitenkin jo tosi viileä sää, aamulla 10 astetta eikä päivälläkään ollut kovin lämmin, ellei sattunut aurinko paistamaan. Mutta vielä en siis kanna kesäkukkia rodeen ;)
    Tuo aikaisemman postauksen matkalaukku on kyllä oikea kaunotar valkoisena! JA parempihan se vaikka maalata vanha ja jatkaa siten sen elämää kuin kantaa roskiin huonon kunnon takia!
    Mukavaa loppuviikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kyllä tuo valkoinen maali on NIIN hyvä keksintö! On tosi hauskaa ihmetellä maalauksen aikaansaamia tunnelman muutoksia...
      Vähän kyllä käy kateeksi noi kukkajutut:)
      Ihanaista viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  4. Muista hei laittaa se osoite! Joko mun meili on syönyt sen tai olen puusilmä, kun en löydä sitä ;o)

    Ihania juttuja taas täällä sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Laitoin sähköpostia uudestaan - toivottavasti tuli perille.

      Poista
  5. Itsekin olen vielä untuvikko tällä blogi-saralla. Aikansa kun on tehnyt blogiaan omalla kömpelöllä tyylillään, tulee aina ihasteltua enemmän toisten hienoja sivustoja ja mietittyä, miten ihmeen lailla noin mahtavia taustoja ja kuvien reunustoja ym. saa aikaiseksi...Itse en ole koskaan ollut kiinnostunut tietokoneen saloista ja valokuvaajana olen tällainen perinteisten tyylien ystävä...aikuinen tyttäreni tulee lähiaikoina lomailemaan, joten täytyy jälleen kysellä häneltä neuvoja :) Sinun blogisi tyyli on oikein ihastuttava ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä käytän eniten Picasa kuvankäsittelyohjelmaa. Se on tosi helppo :) Meillä myös nuoriso hälytetään paikalle, kun oma tietämys loppuu:)
      Kiitos kehuista <3

      Poista
  6. Voi, että kun on taas kauniit kuvat, ihana syystunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En oikein malttanut päästää irti kesästä, mutta nyt syksy minunkin puolestani saa tulla :)

      Poista
  7. Kauniita kuvia! callunat ovat kyllä ihan parhaita syksyksi ja talven yli. Minä olen tehnyt aina kuvien kanssa niin, että pienennän ne photoscapessa kokoon 640 x 480 px, vielä ei ole bloggeri herjannut ja mielestäni kuvien laatu on riittävä. Käytän siis kaikki kuvat tuon photoscapen kautta, on ilmainen ja kevyt koneelle asennettava ohjelma. Ei ilmeisesti ole macin kanssa yhteensopiva mutta pc:llä ainakin toimii loistavasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Täytyy tutustua tuohon ohjelmaan :)

      Poista
    2. Tämmöinen neuvo olisi tullut meikäläiseltäkin ;)

      Aloittelin myös bloggailun lataamalla liian suuria/alkuperäisessä koossa olevia kuvia.. Pieni Lintu neuvoi pienentämään ja onneksi vielä ajoissa. Nyt takana yli ½vuotta bloggaamista.. ladattuja kuvia 500-1000
      ja käytetty %osuus tilasta on alle 10.
      Eli vielä onneksi mahtuu.

      Kauniita asetelmia gallunoista :)
      niin nätin syksyistä :)

      Poista
  8. Saman olen todennut, että valkoiset callunat ruskistuvat herkemmin.
    Kauniit ovat punaisetkin...varsinkin tuossa korissa....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Harmi niitä valkoisia, sillä ne olisivat kyllä niin ihania...

      Poista
  9. I am in fact glad to read this web site posts which
    includes tons of helpful information, thanks for providing such data.
    Here is my website this great website

    VastaaPoista
  10. Autuaan tietämättömänä kaikenlaisista kuvakoko-ongelmista. No, nuo syysistutuksesi ovat kyllä tosi kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kannattaa kuvajuttuja jossain vaiheessa selvittää, jotta blogin kuvatila ei täyty niin nopeasti:)

      Poista
  11. Laita reoluutioksi 72 dpi (pistettä per tuuma) ja leveys ja korkeus suoraan sen kokoiseksi, jollaisena sen haluat sivuillasi näkyvän. Toisaalta 100 dpi antaa hiukan paremman terävyyden, kun kuvia katsoo isommalta screeniltä.
    T: Liisa-sisko, graafikko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sis! Taidan soitella asiasta tarkemmin - nyt ei ihan mennyt jakeluun:)
      Haleja♥

      Poista
  12. Tässähän oppii uutta. Tuore tapaus itsekin ja samoja juttuja pohdin.
    Oikein kaunista syystunnelmaa olet luonut ! Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Mulla tais käydä tässä niin kuin kaikissa muissakin asioissa, että luen käyttöohjeet vasta joskus jälkeenpäin jos silloinkaan... :)
      Mukavaa viikkoa sinullekin<3

      Poista
  13. Kauniit syysistutukset olet tehnyt, mulla vielä tekemättä...

    Juu kyllä sitä välillä hämmästelee,mitä kaikkea pitäisi tietää ja osata...ehkä me vielä opitaan kuitenken;)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Koko ajan tässä oppii uutta, aika tavalla kokeilemalla sitä ja tätä... ja vähän totakin:)

      Poista
  14. Kaunis syys asetelma sinulla!
    Minäkin kävin korin kanssa metsässä hakemassa sammalta
    ja vaikka mitä varpua koristeeksi :)
    Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Metsän aarteita kyllä kannattaa hyödyntää. Tulen blogiisi ihailemaan, asetelmasi valmiiksi:)
      Aurinkoa sinullekin♥

      Poista
  15. Meillähän on samankaltaiset aiheet. Kuvasin myös parvekkeen callunakoria ja koristekurpitsoja tänään sivuillani :). Tuo kuva-asia täytyykin ottaa selvitykseen myös itsellä. Hyvä kun otit asian esille!
    Terkkuja lähettää Katja, Nainen Talossa-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo vierailulla blogissasi ja ihastuin <3 Kiva, kun jätit kommentin niin löysin tieni sinne :)

      Poista
  16. Hei, täällähän ollaan vihersisustuksen parissa. Kauniita kuvia jälleen.
    Sinulle olisi pihaan liittyvä haaste blogissani.
    Voih minä olen niin kömpelö näissä nettijutuissa että...
    Tuli siis uutena asiana minulle plugit ja pikseli muutokset blogissa. Auts.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hauskasta haasteesta :) Yritän toteuttaa...
      Ihan puskista nää jutut minullekin tulee. Säntäsin vain suin päin bloggailemaan, ja opettelen asioita näin jälkeen päin :)

      Poista
  17. Oikein kauniita kuvia taas kerran!
    Hauskaa maanantaita! :)

    VastaaPoista
  18. Voi miten kauniita kuvia! :) Menee aikaa ennen kuin ehdin lukea kaiken mitä olet poissaoloni aikana kirjoitellut. Ihanaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
  19. Luonnonkanervikko on nyt kauneimmillaan saaressamme. Värit ja sävyt sykädyttävät ja harmaa kallio vieressä vaan korostaa värien harmoniaa. Kuten sinun pihaistutuksissasi! Kyllä syksyssä on oma taikansa.
    - se toinen siskosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun siskotkin käyvät kyläilemässä täällä:) Haleja ja terkkuja sinne ihanaan saaripaikkaanne♥

      Poista
  20. Blogissani on sinulle tunnustus! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Kipa:) Tulenpa heti vierailulle!!!

      Poista
  21. Enpä minäkään oo mitään plugineja tiennyt tai ymmärtänyt enkä resoluutioita muutellut :D Pienennän kuvat aina paintilla (yleensä muutan suoraan kuvan kokoa 50% pienemmäksi). Täytyykin katsella, jokohan pian on kuvatila täynnä, kun 3 vuotta oon blogannut. Pölähdin tänne Jovelasta ja taidanpa jäädä seurailemaan blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotakin voisin kokeilla... Kiva, kun löysit tiesi tänne ja ihanaa, kun liityit vielä lukijaksikin - olet lämpimästi tervetullut :) Taidanpa tulla vastavisiitille lähiaikoina!

      Poista