"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 31. tammikuuta 2015

Kodinonni


Kävin tänä viikonloppuna Sisustustalo Kodinonnessa. Se on tällaisen haaveilijasisustajan onnela, joka sijaitsee kauniissa maailman perintökohteessa Vanhassa Raumassa torin laidalla. Esteetikkona minulle kauniisti ja kodikkaasti sisustettu liike on aina elämys, joka inspiroi ja auttaa ideoinnissa eteenpäin.


Liikkeessä on raumankielinen opastus, joita seuraamalla löytyy vaikka mitä ihanuuksia.


 Laajalta kangasosastolta löytyy pellavakangasta, johon on painettuna vanhan Rauman ikkunoita. Kuosista on saatavana valmiita tyynynpäällisiä ja pöytäliinoja, mutta itse ommellen tai liikkestä tilaten saa ideoitua uniikista kankaasta mitä tahansa. Sen lisäksi jäin miettimään, mihin voisin laittaa kuvaamaani suloista höyhenkangasta.


Vanhan Rauman kaduilta on kuvattu myös seinällä näkyvät taulut. Ihan mahtavaa, että Kodinonni on luonut paikallisia sisustustuotteita kauniin ympäröivän miljöön inspiroimana.


Olen ostanut täältä useita lahjoja ja tietenkin ihanaa myös omaan kotiin. Silloin tällöin vain poikkean ihan vaan nauttimaan kauneudesta.


Tänne kannattaa tulla kauempaakin. Vanhassa Raumassa on paljon muitakin ihania putiikkeja ja ruokapaikkoja - suosittelen lämpimästi kokopäiväretkeä<3


Tällä kerta tämä reissu antoi inspiraation maalausprojektini loppurutistukseen, mutta siitä tarkemmion seuraavassa postauksessa, sillä nyt kuvien ottamiseen on jo liian pimeää.

Iloa ja inspiroivaa oloa kaikille täällä piipahtaville♥


14 kommenttia:

  1. Gyl Raum o ain Raum. Rauman keskusta ja koko kaupunki on aivan ihana. Arvostan nyt vanhempana ylikaiken Raumaa, kun olen asunut muualla jo melkein kolmekymmentä vuotta. Aina kaipaan kesäisin varsinkin Raumalle. Kodinonni on hyvällä paikalla keskustassa jossa viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavati sanottu:) Vanha rauma putiikkeineen ja kahviloineen sekä meri ja veneily ovat kyllä pettämätön yhdistelmä - ei ihme, että kesäaikaan syttyy kaipaus takaisin<3

      Poista
  2. Olen käynyt tuossa ihanassa liikkeessä.

    VastaaPoista
  3. Voi mikä unelma-liike ! Varmasti tuolta löytyy vaikka mitä kivaa ja inspiroivaa.... WanhaRauma on muutenkin ihana paikka....olen ollut töissäkin muutaman vuoden siellä kaupungissasi....tuttuja paikkoja paljon. Kodinonnessa en kuitenkaan ole käynyt, vielä :)
    Mitäköhän kivaa olet maalannut tälläkertaa....
    Ihanaa helmikuun alkua sinulle❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisissa inspiroivissa sisustusliikkeissä on niin ihana käydä: voi tehdä kivoja löytöjä tai sitten vaan nauttia kaikesta kauniista ja saada ideoita omaan kotiin.
      Sain jo maalausurakan valmiiksi - postaus vaan enää tekemättä:)
      Samoin sinulle♥

      Poista
  4. Hey my friend, waht a lovely shop in Rauma, all those items in black and white..so nice.
    I think i can stay a while in this shop, so much to see.
    On our way through Finland, we stay a few hours in this area, if i knew at that time, there were so many beatiful things...i stayed a few hours longer:)

    Have a nice sunday.

    Hugs, Eefie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment<3 Hope you can visit Finland again some day:)
      Same to you, my friend♥

      Poista
  5. Rauma on listalla seuraavan Suomen reissun yhteydessä. Kiitos kivasta vinkistä ja inspiroivista kuvista - aivan upea kauppa :)

    VastaaPoista
  6. Vau, mikä liike! Harmi, että sinne on meiltä vähän turhan pitkä matka. Ehkä kesälomareissulla voisi tuonne poiketa. :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Sait heti koukutettua lukijaksi. :) Kodinonni on kyllä ihan paras, siellä vierähtää tovi jos toinenkin (ellei ole lasten kanssa liikkeellä...)!

    VastaaPoista
  8. Oi oi, mikä kauppa!!! :) Tuolla kävisi kukkarolle huonosti :) :)
    Löysin hetki sitten blogisi ja taidan jäädä lukijaksi! Kauniita kuvia sinulla!

    VastaaPoista