"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Raw liquorice powder


Viime viikonloppuna olimme Tampereella juhlistammassa työkaverin syntymäpäivää. Poikkesimme reissulla muutamassa sisustusliikeessä, joista kotiin viemisiksi tarttui alekorista servettejä, pääsiäiskynttilä ja eurolla suklaalevitettä.  


Lakritsajauhe oli kuitenkin hauskin löytö, ja se pääsikin kotona heti koemaisteltavaksi.


Raaka lakritsajauhe oli minulle uusi, kiinnostava tuttavuus, ja päätin kokeilla sitä pannacotan maustamiseen. 


Ripottelin lakritsajauhetta vielä valmiin pannacotan päälle vahvistamaan makua. Luulin keksineeni uuden jälkiruuan, mutta jälkeenpäin löysinkin netistä lakritsa-pannacotan reseptejä vaikka kuinka :D


 Reissullamme löysimme tiemme myös ihanaan Kahvila pikkuputiikki Ansariin. Kameraa ei ollut mukana, mutta napsin muutaman kuvan kännykällä. Niin lumoava paikka<3













 Onnitteluhalit vielä ihanalle työkaverilleni näin bloginkin välityksellä<3

Nyt on juhlat ja reissut takana ja nautin täysin siemauksin kotoilusta ja ehdin myös tänne blogimaailmaankin pyörähtämään:)

Aurinkoista oloa ja iloa teille kaikille ihanille blogini lukijoille ♥



12 kommenttia:

  1. Tuo lakritsiherkku maistuisi myös minulle! Mukavia tuollaiset reissut,aina löytyy jotain kotiinviemisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se maistui minullekin:) Meillä oli kyllä mukava reissu - toivottavasti päivänsankari nautti juhlastaan<3

      Poista
  2. Oi kun kiva synttärireissu teillä ! Todellakaan ei voi välttyä ostoksilta
    kun tuollaisiin paikkoihin eksyy, ihana puoti, kivat löydöt !
    Pääsiäinen, tuo kevään tapahtuma onkin jo ensiviikolla, huimaa !
    Leppoisaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa ei mukaan tarttunut mitään suurempaa, mutta varsinkin tuo lakritsajauhe oli kiva tuliainen. On aina niin kiva testailla ja maistella uusia makuja:)
      Kiitos samoin♥

      Poista
  3. Matkailu avartaa aina ja mukavinta antia on tuliaiset ja kivat muistot. Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Tampereen seutu on minulle vähän vieraampaa, joten oli kiva kierrellä siellä päin:)
      Kiitos ja samoin sinulle<3

      Poista
  4. Tosi kivannäköinen Kahvila... pitää käydä katsastamassa, kun "eksyn" Tampereelle päin... ja kävin kurkkaamassa pajutilan sivuja ja siellä oli hurmaavia kuvia ja ihania siisustusjuttuja eli kesällä vois käydä Kangasalalla, kun suuntaan omalle pienelle yksityisretkelleni sisustusliikekierrokselle : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysimme tuon kahvilan netistä ja halusimme ehdottomasti poiketa<3 Pajutila meilläkin oli mielessä, mutta se ei ollut enää avoinna yleisölle. Sinullahan onkin ihana suunnitelma sisustuksellisesta yksityisretkestä:)

      Poista
  5. Onpa ihana tuo kahvilapuoti! Ja lakritsijauhe, oi miten hyvää! Oma lempparini sen käytössä on suklaa-salmiakkikohokas. Oh my, miten se on hyvää. Kokeilepas laittaa hitunen suolaa siihen lakritsijauhoon. Se muuttuu salmiakiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulta saa kyllä aina uusia vinkejä - oli aihe mikä hyvänsä:) Salmiakkikokeilut käynnistyvät täällä samantien! Kiitos, Jovelan Johanna<3

      Poista
  6. Ihanan kahvilapuodin löysitte!
    Tulin niin iloiseksi kun vierailit uudessa blogissani ja jätit kommentin♥
    Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, kun tulit vastavierailulle:) Kiitos ja samoin sinulle<3

      Poista