"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 21. lokakuuta 2017

Tervantuoksuinen kokeilu



Tästä taitaa tulla tämän syksyn viimeinen mökkipostaus, sillä mökki on nyt laitettu talvikuntoon ja venekin on nostettu talviteloille.

Oli mukava puuhailla kauniissa syyssäässä -  niin kaunis viikonloppu auringonpaisteineen. 


Kuten edellisessä postauksessa tuli mainittua, meillä on mökillä hiiret olleet ikävänä riesana - siis lähinnä talviaikaan, jolloin ne hakeutuvat sisätiloihin. Mökkiremontin myötä niiden käynnit ovat mukavasti harventuneet, mutta remontoimattomassa salissa, komerossa ja myös eteisessä ne ovat vilistelleet lähes joka talvi.


Viime talvena oli kokeilussa hiirten yksinkertaiset ekologiset tervakarkottimet.


Rakkauteni keksi viime syksynä laittaa tervaa kertismukeihin huoneiden nurkkiin ja hiirten kulkureiteille, ja keväällä olikin ihana yllätys huomata, että hiiret olivat pysyneet pois mökistämme. Siivousurakka tuntui niin pieneltä, kun ei tarvinnut tolulla käydä joka nurkkaa läpi.




Siirsin tervantujaukset kertiksistä vähän tukevampiin kahvikuppeihin ja savituoppeihin, ja ne ovatkin tuoksuttaneet mietoa tervantuoksua koko mökkikauden ajan.


Lisäsin joka kuppiin tuoretta tervaa ja toivotaan, että tämä luonnonmukainen ja itseasiassa myös hiiriystävällinen DIY hiirenkarkottimen teho ei olisi ollut vain sattumaa.

Onkohan kenelläkään muulla kokemuksia tästä tervantuksuisesta hiirenkarkottimesta?


Vähän on haikeutta ilmassa muillakin kuin Hugolla.




Näillä laitureilla tassutellaan todennäköisesti seuraavan kerran vasta, kun jäät alkavat kantaa.


Syksyisissä tunnelmissa<3

halauksin

28 kommenttia:

  1. Enpä ollut kuullut aiemmin tuosta tervantuoksuisesta karkoittajasta. Toivotaan että hiiret pysyvät poissa jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut kuullut minäkään - nyt jännätään, oliko kokeilumme onnistunut tulos vain sattumaa vai saadaanko tervatuoppien avulla toinen hiirivapaa mökkitalvi:)

      Poista
  2. Ihana Hugo!
    Mielenkiintoinen tuo'tervashotti'!
    Mukavaa iltaa ja sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥
      Toivottavasti tervashottimme tepsii tääkin talvena.
      Mukavaa iltaa sinnekin<3

      Poista
  3. En olekaan tällaisesta ennen kuullut, mutta hyvä jos toimii ja hiiret pysyvät poissa.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla sattumaakin, mutta ainakin ihanaa tuoksua nuo tervakupit luovat:)
      Kiitos samoin♥

      Poista
  4. Onpas mielenkiintoinen hiirikarkotin. Pitäisköhän minunkin kokeilla meidän mökillä...?
    Mukavia hyggeilyiltoja sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on siitä kiva kokeilu, ettei ole tarvinnut minkäänlaisia raatoja irrotella loukuista:)
      Kiitos samoin - tänään onkin 100% hyggeilypäivä<3

      Poista
  5. Kiitos hyvästä vinkistä, pitääpä ehdottomasti testata tuota konstia meidän torpalla & saunakamarissa. 😊 Muutenkin aivan ihana blogi sinulla, liityin lukijaksi. Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itekin aika innostunut tästä ja toivon kovasti, että terva toimii myös tänä syksynä ja talvena. Voi kiitos ihanista sanoistasi - olet lämpimästi tervetullut joukkoon♥

      Poista
  6. No tätähän pitää kokeilla meidänkin saunakamarissa, jonne hiirulaiset vipeltävät joka talvi; kiitos vinkistä ☺️ Syksy on haikeaa aikaa, mutta onneksi tulee taas joulu, ja sitten kevät ja sitten se ihana kesäkin taas 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näitä tervakuppeja on nyt aseteltu kaikkien riskihuoneiden jokaiseen nurkkaan. Myös keittiössä olen pitänyt yhtä kuppia ihan vaan tuoksun vuoksi, vaikka hiiriä ei siellä ole enää remontin jälkeen käynyt.
      On kyllä haikeutta ilmassa<3 toisaalta on mukavaa välillä keskittyä enemmän kodin asioihin - täällä olisi kyllä aika paljon remontin ja ihan vaan raivaamisen tarvetta:D

      Poista
  7. Näistä tervakarkottimista en ole aiemmin kuullutkaan. Meillä on Sauvon farmilla sellaiset sähköpistokkeisiin laitettavat vekottimet ja ainakin viime talven ja kesän ovat hiiret pysyneet loitolla mutta Pohjois-Karjalan mökillä sähköistys on aurinkopanelien varassa ja sinne tuollainen luonnonmukainen karkote hyvin sopisi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös sähköinen karkotin ollut kokeilussa. Sen haittapuolena on se, että meillä sähköt usein otetaan kokonaan pois mökiltä lähdettäessä eli myöhään syksyllä ja talvella, kun sitä karkotinta eniten tarvitaan, ei ole sähköt enää päällä.
      Toivottavasti vinkki toimii:)

      Poista
  8. Tuo olikin uutta,että terva häätää hiiret.Meillä syyslomaillaan,joten kiireet hellittää vähäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti niin käy myös ensi talvena:D
      Minulla taitaisi olla yksi syyslomapäivä tiedossa ensi viikolla, joten sitä odotellessa..:)

      Poista
  9. Minulle tämä oli uutta tietoa. Hiiret eivät ole viime aikoina vaivanneet, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Meidän osavaltiota kutsutaan "tar heel" joten tervaa pitäisi löytyä omasta takaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva, että pistäydyit ja jätit kommentin - tervetuloa toistekin♥

      Poista
  10. En ole minäkään kuullut tervakarkottimesta, mutta oikein miellyttävä tapa häätää kaverit pois jos kerran toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minkäänlaisia takuita en voi tälle systeemille antaa, sillä kokemusta on vasta yhdeltä vuodelta:D Tervan tuoksu on kyllä ihana<3

      Poista
  11. Vau, tosi kiinnostava ja hyödyllinen postaus. Aion itsekin kokeilla tätä! Meillä hiiret ovat yksinomaan riesa keittiövajassa. Vaikka kuinka yritän pitää ruuat tiiviissä paikoissa, väistämättäkin pieniä leivänmuruja tai jauhohippuja jää jonnekin, mitkä houkuttelevat hiiret paikalle. Mutta toimisikohan terva meilläkin...? Aion kokeilla!

    Muuten, onko teidän mökki talvet kylmänä vai peruslämmöllä? Pelastetaan vanhat talot -fb-palstalla joku kirjoitti, että pieni peruslämpö houkuttelee hiiret sisään kun taas kylmäksi jäävä mökki ei. Tässä on tietysti logiikkansa, mutta kaikille kylmänä pitäminen ei ole vaihtoehto muista syistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain luin, että hiirenkolot voisi käsitellä tervalla. Emme vaan tiedä, mistä hiiret sisälle tulevat, joten tyydymme nyt tähän kuppikokeiluun.
      Meillä lämmitetään tarvittaessa puilla eli peruslämpösysteemiä ei ole. Talvet mökki on siis kylmillään. Emme myöskään jätä ruokatarvikkeita talveksi mökkiin, mutta näistä toimista huolimatta metsähiiriä on hakeutunut sisätiloihin:)

      Poista
  12. Oi,tuollaisesta tervakarkoittimesta en ollutkaan koskaan kuullut..laitetaan heti korvan taakse, meillä ei hiiriä ole näkynyt mutta ystävättär aina välillä tuskailee kun heidänkin mökillä nuo hiiret meinaa mellastaa jos siellä ei ole hetkeen liikettä:) On kyllä mukavan pehmeä keino! Kuvat oli kauniin syksyisiä ja Hugo on ihana:)♥ Mukavaa syyspäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi:) Vähän alkaa epäluulo hiipiä mieleen, kun tästä konstista ei kukaan ole kuullut aiemmin:D Hugo hurmailee täällä nytkin parasta aikaa♥

      Poista
  13. Kokeiluun menee meidänkin torpalla, joka muutama vuosi sitten oli hiirien talvivierailun kohteena. Nyt olemme pitäneet sellaisia myrkkybokseja kellarissa, josta siis hiiri hakee ruokaa (myrkkyä) ja vie pesäänsäkin mukanaan. Hiiriä ei ole sisällä näkynyt, mutta näiden leutojen talvien tuloksena lisääntyvät kyllä sitä vauhtia, että kaikki konstit on hyvä tietää.
    Terva tuoksuukin niin hyvältä ja tämä on keinona myrkkyä hellempi.
    Hugo on aivan hurmaava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Marianna♥ Toivottavasti tästä vinkistä on todellista apua eikä vain mukavaa tuoksutunnelmaa:) Hugolta terkut sinne<3

      Poista
  14. Vau..onpas mainio karkoitin!

    Ihania kuvia ♥
    Mökkikauden päätöksen haikeus välittyy kuvista kauniisti.

    VastaaPoista