"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Onni on... yhteinen loma

Perheemme yhteinen loma alkoi tai ainakin melkein, sillä tyttärellä kesätyöt jatkuvat. Onneksi hänelläkin on pitkiä vapaita vuorojensa välissä. 


Loman alkamisen kunniaksi ostin tämän pussukan...

 

...jonka sisällä oli tämä ihana puuvillakankainen riippukeinu. 
Mielestäni löytöni oli edullinen, hinta n. 29 eur (Prisman kesäpiha).


 Jospa lomalla olisi aikaa myös siinä loikoilemiseen ja vaikka sisustuslehtien lueskelemiseen...


 
Hih, siellähän se Unelmien Talo ja Koti-lehden juttukin on näkösällä. Kiitos kaikista ihanista kommenteistanne ja viesteistänne lehtijutun tiimoilta<3


Tuo riippukeinun mukana tullut säilytyspussi on myös viehättävä ja halusin saada sen jotenkin käyttöön. Toteutinkin heinäkuun helpoimman kesäkässäidean:  tyyny säilytyspussukan sisälle ja nyt se toimii kivana tyynynä keinussa ja löytyy helposti sitten, kun on aika kerätä riippukeinu pois pihalta.

Hmmm...no ehkä tätä ei ihan käsityöksi sittenkään voi laskea:D


Voi olla, että loikoiluhetket omalla pihalla jäävät lyhyiksi, sillä kyllä tuo meri houkuttelee kovasti puoleensa. Oli kuitenkin kiva järjestää loman alkamisen merkeissä yllätys perheelle.


Rakkauteni puolestaan yllätti minut muistamamalla hääpäivämme♥


 Laitoin ruusut uusimpaan aarteeseeni: sain vanhan lasipurkin äidiltäni palkkana hänen autotallinsa järjestelystä. Löytyi sieltä muutakin, nimittäin vanhoja ruosteisia nauloja, joita suunnitelen käyttäväni tuunauksissani. Kaikenlainen roina voikin tuntua yhtäkkiä aarteelta, kun jonkun vision sattuu saamaan päähänsä:) Saapa nähdä, pääseekö tämä idea toteutusasteelle.

Toivottavasti kesäsää jaksaa yllättää iloisesti kaikki lomalaiset:)

Suloista suven jatkoa kaikille täällä piipahtaville♥

Halauksin

17 kommenttia:

  1. Hey my friend, how lovely to lay in the garden between two trees and just relax and read a magazine.
    I hope i have read it well you have your birthday??? Congratulations to you!!!
    I wish you a wonderfull summer, for us just two weeks of work and then we start our holidays.

    Take care my friend, big hug to you,
    Eefie

    VastaaPoista
  2. Onnea hääpäivän johdosta - kauniita kukkaset oletkin saanut♥
    Meilläkin oli viime viikolla - ei tullut kukkasia, vaan kirsikoita, joista vähän kirjoittelinkin jo tuonne oman blogini puolelle;)
    Riippukeinu on yksi kesän parhaista jutuista ja kyllä tuo tyyny on ihan selvä DIU - eikös se tärkein ole se oivallus?

    VastaaPoista
  3. Onnittelut hääpäivän johdosta, ihania ruusuja sait! Aiva super ihana tuo riippukeinu, harmi kun pihalla ei ole sopivia puita eikä muutakaan mihin tuollaisen ihanuuden ripustais. Mukavaa lomaa teille :)

    VastaaPoista
  4. Riippukeinu pihalla olisi ihana mutta ei meilläkään ole sopivia puita eikä ihan metsään viitsi laittaa.Itikat olisi varmaan mielissään :)
    Onnea myös hääpäivästä ja vielä toistamiseen lehtijutusta.Juttu on tuonut varmaan paljon lukjoita sinulle koska minullakin on liikenne blogisi kautta lisääntynyt paljon :) Kiitos vaan!!

    VastaaPoista
  5. Onnee hääpäivän johdosta. Ihana riippukeinu, oon tota kans himoinnut. Täytyy kyl mennä hakemaan. :-) P.S. Mun blogissa on sulle tunnustus/haaste.

    VastaaPoista
  6. Onpa kauniin värinen riippukeinu...tahtovat niin usein olla turhankin kirjavia, tuo on kaunis!

    Ihanaa hääpäivää <3

    VastaaPoista
  7. Oi kyllä tuossa riippukeinussa kelpaakin lekotella,niin on mukavan näköinen!
    Ihanan leppoisaa lomaa sinulle♥

    VastaaPoista
  8. Mukavaa lomaa! Riippukeinu on mitä oivallisin lepäily/lukupaikka! Nautitaan kukin tahoillamme mukavasta ja kiireettömästä lomasta.

    VastaaPoista
  9. Voi ei miten ihana riippukeinu <3 Nyt vain kovaan käyttöön loman aikana :) Mukavia kesähetkiä <3

    VastaaPoista
  10. Kyllä komppaan edellisiä. Ihana riippukeinu. Minä se moisesta haaveilen. Harmi, ettei meillä oikein ole puita mihin moisen ripustaisi. Mutta jos olisi, niin tämän version ehdottomasti sinne laittaisin!!!

    VastaaPoista
  11. Kyllä tuollaisessa keinussa kelpaa lomapäivinä loikoilla! Me saatiin samanvärinen riippukeinu aikoinaan häälahjaksi.
    Ihanaa hääpäivää teille <3

    VastaaPoista
  12. Onnea hääpäivästä! Oli myös mukava luekea Talo&Koti -lehdestä bloggaajaesittely sinusta:) Olette kyllä melkoisen hienon huutokauppahuudon tehneet, kun tuon kauniin talonne ostitte. Riippukeinu on meidänkin pitänyt ripustaa kahden tonttimme ainoan männyn väliin, mutta voihan pihkura kun muurahaiset ovat päättäneet tehdä kekonsa juuri siihen keskelle, johon keinujan peppu osuu!

    VastaaPoista
  13. Onnea hääpäivän johdosta! Mulla on ihan sama riippukeinu Prismasta ja viikonloppuna piti tehdä siitä postaus, mut kuinka ollakkaan muistikortti oli jäänyt kotiin! (riippukeinu on mökillä). No, tällästä sattuu, ainakin mulla.:) Riippukeinussa on muuten kiva lötkötellä, tulee ihan oikeesti rento olo:)

    Ihanaista viikkoa sulle<3

    VastaaPoista
  14. Ihana riippukeinu! Voi kun vain muistaisi loikoilla siinä useasti ;) iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan oltu merellä sunnuntaista saakka ilman nettiä, joten lueskelin vasta nyt näitä ihania kommenttejanne. Kiitos teille kaikille, olen kyllä aina niin ilahtunut käynneistänne:)Taidankin tästä lähteä vastavierailukierrokselle!

      Poista
  15. Kerrassaan ihana riippukeinu, olen aina haaveillut tuollaisesta, mutta meillä ei ole sopivia puita :) niinpä sitten hankimme fatboyn. Onnea myös lehtijutusta, meille tuo lehti tuleekin ja tarkkaan luettu, hienoa :) niin ja hääpäivää unohtamatta, paljon onnea, mikä sen ihanapaa kuin kukkia omalta kullalta. Meillä myös tulossa 21-vuotis hääpäivä, juuri olin 18, kun pakotin Ukon naimisiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Sarppu:) Onnea vaan itsellesi reseptikisan voittosi johdosta! Se oli kyllä noiden edellä mainittujen lisäksi aikamoinen juttu<3

      Poista