"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Lyhtyjä ja lisähyllyjä


Tyttären kanssa tehtiin shoppailukierros iloisen yhdessäolon, smootieiden siemailun ja huikeiden askelmäärien merkeissä. 

Tällä reissulla kauppakassiini sattui noiden kuvassa näkyvien Clasun alen loppumyynnissä olleiden viiden euron peltilyhtyjen lisäksi sujahtamaan pari Ikean metallista kaapin sisähyllyä. 


Uusi tuote minulle, mutta vastaavaa olen itse koettanut kehitellä milloin mistäkin kumolleen asetetusta laatikosta. Näistä intoutuneena olen nyt järjestelemässä ja inventoimassa keittiön kahden kaapin sisältöä. 

Joskus on kyllä pienestä kiinni, mistä asiasta milloinkin innostuu. 


Kivasti nuo lisähyllyt antavat tilaa sekä koriste- että ruokatavarakaappiin. Aika näppärä keksintö. Näitähän täytyy hankkia muutama vielä lisääkin ja ainakin yksi isompi "kulho-vuoka ym.rompe" -kulmakaappiin tuomaan helpotusta korkeisiin astiapinoihin. 


Samalla reissulla ostin varastohyllyjä ja kunnon satsin pahvilaatikoita järjestelyä ja inventointia innostamaan sekalaista tavaraa sisältävän sekamelskakomeroomme (lue: vanhoja vaatteita, leluja, pelejä, historian havinoita, kirjoja...) 

Nyt on täällä sitten käyty vähitellen läpi tavaroita - osa on lähtenyt heti kiertoon, mutta kyllähän sitä kaappeihin edelleenkin paljon turhaakin jää. Välillä tuo tunnepuoli sanelee päätöksiä järjen sijaan:D  


 Niin ja tulihan taas jotain uuttakin hankittua. Kynttilöitähän voi vielä iltaisin poltella, vaikka ihana valoisuus lisääntyy vauhdilla:)

Iloa uuteen alkavaan viikkoonne♥

halauksin


18 kommenttia:

  1. Minulla on myös tuollainen korkea lyhty valkoisena. Sen sisällä on edelleen harmaat ledvalopallot. Luulen, että siirrän sen sitten lasiterassille kevään edetessä. Lisähyllyt ovat aina tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös ollut näitä samantyyppisiä valkoisena tuolla pihan puolella. Pikkuisen ovat rustiikkisesti ruostuneet, mutta hyvin menevät siellä edelleen:)

      Poista
  2. Lyhtyjä tarvitaan aina ja hyvät edulliset löydöt olet tehnyt. Tuollaisia hyllyjä en olekaan ennen nähnyt. Olisivat näppärät meidän "siivouskaappiin"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyllyt olivat minullekin uusi tuote - tytär kiinnitti niihin huomiota ja molemmat ostimme muutaman kokeiluun. Hyllyn voisi myös kiinnittää ruuveilla alustaansa, mutta itse laitoin ihan vaan vapaasti kaappiin lisätilaa tuomaan.

      Poista
  3. Lisähylly - tarvitsen! Kiitos siis tästä postauksesta :). Säilytysratkaisut on niin tärkeät, että ne saa toimimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, Ihana<3
      Meillä on aika vähän kaappitilaa, joten nämä kaapin sisäiset hyllyt auttavat mukavasti lisätilan luomisessa:)

      Poista
  4. Hyviä sisustuslöytöjä kaikki! Kevät tekee tuloaan ja pientä koti-inventaariota tehdään täälläkin. Konmaritukseen en kykene, mutta vaatteita lähtee jo hyvin kierrätykseen! Oikein mukavia helmikuun päiviä sinulle!
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekaan ei konmaritus sovi - teen inventaariota ihan vaan omalla kierrätystä korostavalla tyylilläni:)
      Kiitos ja samoin sinulle♥

      Poista
  5. Lyhty palaa meilläkin olkkarissa koko ajan!
    Kivoja löytöjä!
    Pirteää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri laitoin taas uudet kynttilät lyhtyihin illan alkaessa hämärtyä:)
      Kiitos samoin sinne♥

      Poista
  6. Hyvät löydöt! Itsekin katselen kaappieni sisältöä tällä hetkellä varsin kriittisesti. Karsintaa täytyisi tehdä ja aika rankalla kädellä. Kesällä olisi tarkoitus myydä rompetta ulkokirppiksellä. Mukavaa pakkasviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa oleva kirppis on kyllä hyvä motivaattori karsinnalle - minä sain innostuksen nousemaan uusilla pahvilaatikoilla ja noilla lisähyllyillä. Tosin homma on edelleen kesken ja odottaa uutta nousua:D
      Kiitos samoin♥

      Poista
  7. Todella hienoja ja käytännöllisiäkin löytöjä olette tehneet!

    Shoppailu on kyllä askeltenkartuttamista mukavammasta päästä; ihan huomaamatta kertyy, I like it:D

    Kevään valoisuus saa vaan jännästi virtaa ja uusiutumistuulta purjeisiin. Se on mahtavaa!

    Kunhan tästä lenssusta tokenen, aloitan itsekin kodin inventaariohommelit. Sormet jo syyhyää, vaan kroppa ei anna vielä armoa :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askeleita kertyy tosi paljon shoppaillessa, jos vaan on samanhenkinen seuralainen niitä askelia kerryttämässä. Perheen miespuolisten kanssa lukemat olisivat aivan toisenlaisia:D
      Paranemista sinne ja intoa inventaarioon<3

      Poista
  8. Lyhtyjä ei ole koskaan liikaa, ei koskaan!
    Tuo hylly on aivan loistava ja taidanpa hakea samanlaisen itselleni. Kiitos vinkistä.

    Kivaa kevään odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyllyä oli kahta eri kokoa ja taidan hakea molempia kokoja muutaman vielä lisää:)
      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  9. Voi miten onkin loistava tuo lisä hylly! Kiitos vinkistä:) Lyhtyjä ei ole ikinä liikaa ja mukava on vielä iltaisin kynttilöitä poltella:) Ihanaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tosiaan itsekin hakea niitä vielä lisää, sillä niiden avulla saa kyllä kaappeihin mahtumaan enemmän tavaraa.
      Kiitos ja samoin sinulle♥

      Poista