Vanhaa Arabiaa

Kesämökillämme on ollut vähän pulaa ruokalautasista, ja etsinnässä on jo jonkin aikaa ollut kivat lautaset. Vanhan kesämökkimme tunnelmaan sopivat vanhat astiat, joten kirppareita kierrellessä on katsasteltu vanhoja Arabian astioita sillä silmällä.

Lastasin spr:n kirppiksellä valkoisia siniraitaisia lautasia jo ostoskoriin, kun vielä jäinkin miettimään valintaani ja sinnehän ne jäivät.

Sattumalta myöhemmin samalla viikolla sain tyttäreltäni kuvaviestin samoista lautasista viestillä "ostanko mökille?"  Tämä ratkaisi asian, sillä selvästi lautasissa oli juuri sitä jotain, koska me molemmat satuimme tarttumaan niihin.

Myöhemmin löysin vielä yhden lautasen ja muutaman voisin vielä hankkia lisääkin. Tämä astiasarja on ollut Arabian tuotannossa ilmeisesti joskus 50-60 - luvulla.

Miettimään jäin ainoastaan sitä, että olikohan toisella sisareistani noita samoja lautasia mökillään - hmmm... välillä tehdään siskojen kanssa samansuuntaisia valintoja toisistamme tietämättä.

Osassa lautasista on Arabian leiman lisäksi tällainen teksti - mahtaakohan siitä päätellä jotain valmistamisvuodesta?



Olen saanut myös lahjaksi vanhaa Arabiaa. Edellisvuonna lapseni antoivat tämän upean valkoisen taikinakulhon joululahjaksi.

 Tänä kesänä synttäriyllätyksenä oli upea Kaj Frankin suunnittelema vanha maitokannu.

Voi että, miten tykkääkään näistä. Kulho ja kannu oli ajateltu mökille vietäviksi, mutta sopivat myös kotimme sisustushenkeen ja ovat ainakin vielä täällä ilahduttamassa.

 Niin ihanat lahjat ja löydöt.

Molemmat lahjani ovat kovasti käytössä - tänään vanha kulhoni täyttyi peratuista mustikoista:)


Elokuisin halauksin

Olympiaviesti 1952

Parhaillaan meneillään oleva olympiahuuma sai minut palauttelemaan muutaman kuukauden takaisia tunnelmiani tänne blogiin. 

Ilmassa oli tällöin kovasti vaarin eli isäni ikävää, joka aina välillä nostaa haikeana päätään. Se sai minut googlettamaan hänen nimeään netissä. Yllättäen haku johti urheilumuseon sivuille, josta löytyi vaarin kuva nuorena poikana olympiasoihtua kantamassa yhtenä oman kylänsä Pyhäjoen edustajana. 

Muistan kyllä vaarin puhuneen tästä upeasta kunniatehtävästä, mutta kuvaa en ollut aikaisemmin nähnyt. Ihan mahtava yllätys juuri vähän ennen uuden olympiavuoden alkua. Kihisin ihan innosta, kun sain idean antaa kuvan joululahjaksi kaikille läheisilleni. 

Ostin siis kuvan oikeudet urheilumuseolta itselleni ja tulostin tarvittavan määrän mustavalkokuvia. Kuvaan liitin alla olevan tekstin, josta kylläkin otin henkilökohtaiset osuudet pois ennen blogiin laittamista.

Soihtuviesti 1952

Helsingin olympiakisojen soihtuviesti kulki halki Suomen heinäkuussa 1952. Soihtuviesti lähti liikkeelle Lapista Pallastunturilta mm. Rovaniemen,  Oulun, Raahen ja 11.7. Pyhäjoen kautta  ensin rannikkoa alas, josta se jatkoi matkaa Keski-Suomen halki mm. Jyväskylän  ja  Tampereen kautta Helsingin olympiastadionille 19.7.1952

Soihtuviesti kesti kaikkiaan 13 vuorokautta, ja olympiatulta kuljetti yhteensä 1680  juoksijaa ja lisäksi tuhannet juoksivat soihdun saattueissa ja osallistuivat soihtujuhlien järjestämiseen.

Pyhäjoella juhla oli saanut kansan liikkeelle - paikalle oli saapunut olympian liekkiä ihmettelemään n. 2000 henkilöä Pyhäjoelta ja lähiseuduilta.  

Soihtuviesti saapui vaarin kotikuntaan urheilukentälle ja siellä pidettiin klo 15  alkaen tunnin mittainen juhla, jossa puheen piti soihtuviestin kuntapäällikkö ja osuuskaupanhoitaja Iisakki Marjomäki. Tilaisuudessa esiintyi naiskuoro ja Pyhäjoen Pyryveikkojen naisvoimistelijat antoivat näytteen voimistelutaidoistaan vannevoimisteluesityksessä.

Täältä soihtuviestiä lähti kuljettamaan kylän urheilijoita kukin n. kilometrin mittaisen matkan Kalajokea kohti. Yksi näistä tämän suuren kunnian saaneista oli vaarimme.  

Jokaisen soihdunkantajan rinnalla juoksi saattaja. Myös vaarin ystävistä ainakin Kalervo ja Veikko olivat saaneet myös soihdunkantajan kunniatehtävän.

Kylän raitille ja koko matkan varrelle oli kerääntynyt paljon ihmisiä, ja suuri joukko kulki koko soihtuviestin matkan seuraten mm. polkupyörillä. 

Vaarin ystäväpiiriin kuuluva Briitta on päässyt mopon kyytiin.

Alimmassa kuvassa vasemmalla taustalla näkyy Pyhäjoen osuuskauppa.

Kuvat ja teksti koottu urheilumuseon sivuilta sekä kirjasta ”Tuli olympiasta”

Tämä valokuvalahja ja muisto vaarin nuoruuden suuresta tapahtumasta tuntui olevan tosi mieluinen läheisilleni, joten antajalle jäi onnellinen olo<3

Vaikka kyllä oli muuten vaikuttava soihtukulkue ja sen saapuminen nyt meneillään olevien PyeongChangin kisojen avajaisissakin. Lähtemättömän vaikutuksen tekivät varsinkin yli tuhannen dronen muodostamat valokuviot taivaalle - ihan huikea idea ja toteutus!

Jännittäviä kisahetkiä !

Olympiahuumassa

Retrolöytöjä mökkikomeron kätköistä

Kuvailin mökin komerorempan yhteydessä löytyneitä vanhoja tavaroita, sillä ne tuntuivat mukavilta löydöiltä ja saivat hymyilemään, vaikka eivät arvokkaita olekaan.

Tässä ensimmäisessä kuvassa näkyy rautalankahäkkyrä, jonka voi kivasti ripustaa komeron seinälle.

Sitten vähän oranssimpaan suuntaan:D 

Komeron kätköistä löytyi puiset retrosävyiset taittojakkarat...

...oranssinpunainen pihapatja...

...ja samalla sävyllä maalattu jakkara, joka on ollut käytössä remonttijakkarana. Ensin ajattelin maalata oranssit piiloon, mutta kaikkien näiden oranssien tavaroiden joukossa se alkoi näyttää ihan hauskalta. Niinpä se saa olla tuollaisenaan komerossa odottamassa seuraavia remontteja.

Huomaan, että näissä väriasioissa itselläni sietokynnys kasvaa, kun ympäristö ei enää ole niin räikeä. Harmoonista taustaa vasten oranssin ja keltaisen pilkahdukset näyttävät ihan kivoilta:)

 Naulakon päältä löytyi alkuperäispakkauksessaan Riemuset aurinkosuihku, jonka muistan isäni tuoneen kovalla innolla ja kohinalla mökille. En kuitenkaan kohistuksesta huolimatta muista, että sitä koskaan olisi käytetty.

Tämähän olisi ihan tämän päivän trendituote: lämmintä vettä aurinkoenergian avulla! Testattavahan tämä on ensi kesänä:D

 Iloiset värit loistavat myös komerosta löytyneissä siivousvälineissä. 

Tässä lattianpesuväline Taru-Liisa pesusieni n:o 2.

Tuon liikuteltavan puuosan avulla sieni pysyy suorassa ja sen avulla myös  pesusienen saa rutistettua kuivaksi. Näppärää:D Vielä en ole testannut tätä lattiapesuria, mutta tuntuisi hauskalta käyttää wanhan talon pesu-urakoissa tällaisia wanhoja wälineitä.

Olisikohan tämä vähän uudempaa mallistoa? 

Pitkän puuvartensa ansiosta tällä saa katonrajoistakin hämähäkinseitit pyyhittyä pois. 

Niin ja eihän tässä nyt mekaanisilla välineillä pelkästään tarvitse pärjäillä, sillä Nilfisk sähköimuri otetaan komerosta esiin tarvittaessa. 

Täällähän on tätä siivousvälinearsenaalia enemmän kuin kotona:D 

Komerosta löytyi myös tällaisia muovihenkareita, joiden vuosilukua en ihan hahmota. Olisivatkohan nekin 70-luvulta?

Vaatteita komerossa oli myös - niistä osa sai jäädä ja osa pakattiin muualle. Nämä 70- tai 80- luvun sen ajan modernit ja muodikkaat kotimaiset tikkikangashousut saivat kuitenkin jäädä meille varavaatteiksi. 

En ihan muista, minkä ikäisinä vanhempani ovat näitä käyttäneet, mutta sovittelin heti valkoisia housuja, ja mitämitämitä, housujen vetoketju tuskin meni kiinni ! Arvaatte varmaan kriisini, sillä olen aina pitänyt itseäni huomattavasti äitiäni hoikempana, jonka muistan aina kamppailleen kilojensa kanssa ...hmmm...pitäisiköhän siis minunkin...kamppailla??:D  

 Porin rullakartiinitehtaan KARE- paperikaihdin säilytetään komeron kätköissä, vaikka sille ei kyllä mitään todellista käyttöä olekaan. Siellä mahtuu olemaan muutama tavara ihan vaan iloksi ja vanhan säilyttämiseksi.

Kiinnitysohjeet ovat seikkaperäiset ja toteavat, että "Tämä kaihdin on tehtaallamme koiteltu..." - siis varmasti laatutavaraa. 

Paljon tavaraa kannettiin varastoon, joten näiden säilytettävien lisäksi saamme komeroon mahtumaan käytössä olevia takkeja, aurinkotuolin patjoja ym. omaa tavaraa. Mielestäni otin kuvia komerosta tavaroiden järjestelyn jälkeen, mutta eipä niitä löytynyt kamerasta eikä kännykästä. 

No tulihan tässä jo aika monta kuvaa tänne laitettuakin, joten sanonkin teille kaikille ihanille heipat ja toivottelen hyvää mieltä viikkoonne♥

halauksin 

Pipariperinteitä

Meillä piparileipojaiset kuuluvat yksiin mukavimmista jouluvalmisteluista. Olen istuttanut lapset ihan syöttötuoli-ikäisestä keittiön pöydän ääreen tonttulakki päässä ihmettelemään taikinan tekoa, leipomista ja taikinan maistelua. Olemme joka joulu myös tehneet piparitalon.

Perinteet kantavat, sillä jo monena vuonna piparitalon luomisesta ovat vastanneet lapset. Erityisesti tämä homma on innostanut tytärtäni, joka tänäkin vuonna loi tämän hänen itsensä ottamissaan kuvissa näkyvän ihanan luomuksen. 

Tänä vuonna sinivalkoinen sävytys ja räystäillä tippuvat jääpuikot ovat uusia tuulahduksia, samoin tuo talon alaosaa kiertävä ruudutus. Uutta on myös pieni kuisti, joka näyttääkin tosi suloiselta.

Kiitos tyttärelleni näistä ihanista kuvista♥

Itse tein leipojaisissa taas joitain pieniä piparilahjoja. Tekisikin niin kovasti mieli laittaa niistä jo nyt kuvia tänne muidenkin nähtäviksi - lueskelenhan itsekin muiden blogeja etsiskellen uusia kivoja joululahjaideoita. 

Hankaluutena on kuitenkin salaisuuden paljastuminen lahjojen saajille liian aikaisin.  Miten oikein ratkaisisin tämän jouluisen postauspulmani? 

Joulumielellä♥

...kunhan on siivet sydämessä...

Joulukorttiasiassa olen osittain palannut vanhaan perinteeseen ja tehnyt muutaman joulukortin postitettavaksi - korttien taiteilu on mukavaa puuhaa, joten en malttanut jättää ihan kokonaan tekemättä. 

Korteissa enkelien mekot on tehty nenäliinasta repimällä ja pää ja siivet painettu maaliin kastetulla sormella. Näihin enkeleihin suloisimmat siivet syntyisivät pienten lasten sormenjäljistä, mutta minun piti tyytyä vähän isompiin. Korttien kuva tulee nyt paljastettua täällä ennen kuin ehdin niitä lähettämään, mutta jospa tästä saisi joku lukijoistani helpon vaikka lasten kanssa tehtävän askarteluidean, jonka ehtii vielä väkertämään ja lähettämään ennen viimeistä korttien postituspäivää.

Kortteihin laittamani runo ei oikeastaan ole jouluinen, mutta se vaan on minusta niin ihana ja halusin laittaa sen enkelikortteihini. 

  

"Enkeli osaa lentää ja lintu ja kuka vaan,
kunhan on siivet sydämessä ja tuuleen uskaltaa."

Suurimman osan postimerkki- ja joulukorttirahasta lahjoitan kuitenkin viime joulun tapaan hyväntekeväisyyteen. Tällä kertaa päädyin hankkimaan aineettomista lahjoista vuohen, joka auttaa kehitysmaiden köyhimpiä ihmisiä hankkimaan toimeentuloa.

Minulla itselläni on erityinen sympatia vuohia kohtaan, mikä juontaa lapsuudestani. Olemme aina asuneet kaupungissa, mutta isämme hankki meille useana kesänä paritalomme pihalle kesäeläimiä lemmikeiksi. Se oli "nykyaikana" aika erikoista, ja liittyy vahvasti isäni persoonalliseen huumorintajuun, josta me kaikki nautimme kovasti. Se oli myös yhdenlainen tapa saada nauttia lemmikeistä allergiaperheessä, johon kissaa tai koiraa ei voitu ottaa. 

Kahtena kesänä meillä oli vuohia: Hoto ja Ville. Hoto sai nimensä ruokailutyylistään; se laskeutui polvilleen ja hotki ruokansa hurjaa vauhtia Villen nutustellessa rauhallisena vieressä. 

Kilipukit kävivät isäni kanssa juoksulenkillä pitkin kaupungin katuja ohikulkijoiden riemuksi. Ne kulkivat vierellä kuin koirat.  Vuohet kulkivat mukanamme myös reissuilla, ja ne tuntuivat nauttivan merellä olosta ja veneen keulassa istumisesta tuulen vireessä. Näppärinä kiipeilijoinä saarissa kulkeminen ei tuottanut niille ongelmia.  Riemukkaita hetkiä ne järjestivät myös muille mm. tullessaan veneellä vierailupäivänä partioleirille meitä leiriläisiä katsomaan. 

Tässä pojat paistattelevat päivää, ja Hoto maistelee luonteensa mukaisesti tietenkin myös lepolassea.

Vuohet myös tykkäsivät ajella autolla ja hyppäsivät heti oven avauduttua takapenkille. Sisäsiisteinä sekä paatti että auto pysyivät täysin papanavapaana. Lomamatkalla mummiloihin piti pitkän matkan vuoksi pysähtyä välillä jalottelemaan. Kerran pysähdyspaikaksi valikoitui Vaasan tori. Isäni käveli kilipukit perässään kyselemään torikioskista maitoa vuohipoikien juotavaksi. Taisi koko tori seurata hymyillen Hoton ja Villen ruokahetkeä kaupungin keskustassa. 

Terveisiä vaan sinne Vaasaan - vieläköhän käyntimme siellä muistetaan?

Yllä olevat kuvat olen kuvannut lapsuuden albumistani, siitä johtuu tavattoman huono laatu. Valkoinen väri on aikojen saatossa muuttunut kummallisen hohtavaksi. Pojat olivat kuitenkin ihan tavallisia valkoturkkisia vuohia:)

Postaus näköjään muodostuikin tällä kertaa lapsuuden muisteluksi, vaikka joulukorteista lähdettiin liikkeelle:) Näinhän tässä välillä käy - ei itsekään aina etukäteen tiedä, mihin näissä jutuissaan päätyy.

Vielä edellisten yhteenvetona välitän näin blogini välityksellä omani ja koko perheemme joulutervehdyksen kaikille tutuille, ystäville ja sukulaisille sekä kaikille blogini lukijoille näiden enkelikorttien ja vuohijuttujen myötä<3

jouluisin halauksin