Kamera on kotiutunut ja huojentuneena latailen nyt kuvia viimeaikojen viikonloppupuuhista.
Yli sata vuotta vanhan mökkikeittiömme kirkkaan sininen lattia on vähitellen vaihtanut väriään alkuperäiseen suuntaan, ja toinen puoli keittiöstä kestää jo Hugonkin tassuttelut!
Maalaaminen on koko hommassa ollut hauskin osuus - on vaan niin ihanaa katsoa valmiis jäljen syntymistä. Hankalin vaihe minun kannaltani oli mahdollisten hiirenkolojen tukkiminen, joka lankesikin puutyöt ja paklauksen paremmin hallitsevalle miehelleni.
Mökkikeittiön vanha maalipinta oli yllättävän hyvässä kunnossa, ja maali tuntui olevan myös tiukasti kiinni, joten päätin jättää hiomisvaiheen kokonaan pois ja luotan maalipesu voimaan.
Olen alkanut oikein fanittaa Teknoksen BIOkleen-maalipesua, sillä sitä ei tarvitse pestä pois ja se antaa hyvän tartuntapinnan maalille. Arvostan tosi paljon myös tuotteen ympäristöystävällisyyttä: se on biologisesti hajoava tuote. Pesin lattian maalipesiaineella kostutetulla liinalla, ja pinnan kuivumisen jälkeen annoin maalisudille kyytiä. Niin helppoa.

Oli kyllä ihanaa saada jättää hiomisen tekemättä, sillä se ei kuulu mielihommiini. Vanhat lattialankut ovat kuluneet kauniisti, ja ainakin koneellinen hiominen olisi vaurioittanut lattialankkijen pintaa tasoittamalla niitä liikaa. Onneksi on siis tuo maalipesun mahdollisuus:)
Lattia on maalattu siniseksi aikaisempien omistajien toimesta, joten emme tiedä maalityyppiä. Halusimmekin valita maalin, jota voi käyttää vaikkei vanhan maalin alkuperää tunnekaan. Toisena toiveena oli vesiliukoisuus, sillä saariolosuhteissa se on erittäin hyvä ominaisuus.
Kiiltävyysasteellekin oli vaatimuksensa: emme halunneet täyskiiltävää pintaa, vaan etsimme puolikiiltävää tai puolihimmeää vaihtoehtoa.

Lopulta lastasimme paattiin Teknoksen Teknofloor Aqua lattiamaalia, joka täytti kaikki kriteerimme. Maalia voisi halutessaan käyttää puupintojen lisäksi myös betonipinnoille. Sävyksi valitsimme sävytetyn harmaan, sillä se on ollut lattian värinä myös aikaisemmin ennen tuota sinistä kautta.
Olin varautunut kolmeen maalikerrokseen, sillä aikaisempien kokemusten perusteella nämä hurjat retrovärit ovat vaatineet monta maalikerrosta peittyäkseen. Teknofloor Aqua-maali yllättikin tosi iloisesti, sillä peittävyys oli aivan omaa luokkaansa. Tässä näkyy tilanne yhden maalikerroksen jälkeen, ja kuvassa erottuu myös puun elävä pinta, jota halusimme vaalia.
Jo yhdellä kerroksella siniset hurjat sävyt olivat siis kadonneet, ja toinen kerros vedettiinkin lähinnä huolimmattomasti vedeltyjen vetojen vuoksi. Ajattelin myös maalipinnasta tulevan kestävämmän kahden maalauskerran taktiikalla. Huoh, tällaista peittävyyttä kun olisi ollut keittiön kattoakin huonossa asennossa maalatessa - se kun piti maalata kolme kertaa ja vielä neljäskin kerros oli harkinnassa!
Kannattaa tosiaan satsata laatuun maalia valitessa, sillä siinä säästää todella paljon vaivaa ja työtunteja. Tällä samalla Teknofloor Aqualla maalaamme tulevina kesinä myös kamarin sinisen ja salin kirkkaanpunaisen lattian.

Maalaamiseen on mennyt useampi viikonloppu, sillä emme saaneet tyhjennettyä huonetta kokonaan, joten maalaus piti suorittaa kahdessa erässä ja antaa joka välissä pintojen kuivua.
Yllä olevassa kuvassa näkyy, miten toiseen kertaan vedetty maalikerron näyttää vaaleammalta. Sävy on kuivuttuaan siis pikkuisen tummemempi.
Sadepäivänä piti turvautua lisävaloon.
Pinta on valmistajan mukaan uudelleenmaalattavissa noin neljän tunnin kuluttua, mutta lämpötila ei enää mökissä ollut ehkä ihan ihanteellinen kuivumista ajatellen, joten otimme varman päälle ja annoimme pintojen kuivua maalausten välillä vähintään vuorokauden. Lopullisen pinnan kuivumiselle annoimme aikaa seuraavaan viikonloppuun, jotta maali ehtisi kovettua täysin ennen huonekalujen ja tavaroiden siirtelyä. Valmistajan suositus on juuri tuo seitsemän päivää.

Tänä viikonloppuna vetäisin viimeisen maalikerroksen, joka erottuu kuvassa vaaleampana. Olen niin tosi onnellinen tästä aikaansaannoksesta.
Maalasin muuten jalkalistat valkoisiksi. Samalla tavalla olemme tehneet kotiremontissakin. Monet kylläkin maalaavat ne lattian sävyllä. En tiedä mikä perinnemaalauksen kanta on tähän asiaan - ehkäpä joku lukijoistani tietää. Laittkaahan siis kommettilootan, jos tiedätte listojen värisuosituksista perinnekohteissa!
Todellisuus toisella puolella keittiötä on tällä hetkellä tällainen eli kaikki huonekalut ja esineet tungettu aikaisemmin valmiiksi maalatun lattianpuoliskon päälle. Seuraavilla mökkireissuilla tavaroita saa jo alkaa järjestellä paikoilleen. Se onkin sitten sellaista chillailua ja nautiskelua sekä pikku hiljaa sisustamista. Valmiista keittiöstä onkin sitten jossain vaiheessa tulossa oma postauksensa:)
Suloista sunnuntaita täällä piipahtaville<3
halauksin
*Postaus toteutettu yhteistyössä Teknoksen kanssa. Lisätietoja Teknofloor lattiamaalista ja Biokleen maalipesuaineesta saat Teknoksen sivuilta KLIK*