Ennen joulua isosiskoni järjesti hyväntekeväisyyspäivälliset. Hän tarjosi suvulle ruuan ja juomat, mutta jälkiruoka oli maksullista. Sitä oli pienissä annoksissa kuohulaseissa ja montaa eri sorttia, joten kolikoita taisi kertyä ihan kivasti:)
Nämä kuvat ovat kylläkin meiltä kotoa, sillä nappasin idean mukaani, ja poikani synttäreillä oli tarjolla muiden herkkujen lisäksi näitä marjamaljoja. Lasissa on pakkasesta otettuja mustikoita ja punaisia viinimarjoja ja päälle kaadettu punaisella mehulla värjättyä hyytelösokeriliuosta.
Hyväntekeväisyystilaisuudessa oli myös arvonta. Arpojen voitot olivat jotain itsetehtyä tai kierrätystavaraa. Näin saadut tulot lahjoitettiin Vaaka ry:n toimintaan. No minä sain arvonnassa minikuivakakun ja pussillisen pakastemustikoita, joita olen käyttänyt jo noihin marjamaljoihin.
Tyttäreni valitsi sinkkisen kynttilänjalan ja pojat valitsivat myös jotain herkkupuolelta. Arvonta oli hauska idea, jossa yhdistyi mukava yhdessäolo, kierrätys ja hyväntekeväisyys<3 Kierrätimme keskenämme myös vaatteitamme (lue: muut toivat ja SisustEllen hamstrasi).
Jouluna jatkoimme kierrätystä: me kolme siskosta toimme itsellemme tarpeetonta tavaraa, jota sai vapaasti ottaa ja maksaa haluamansa summan hyväntekeväisyyteen. No minähän siellä taisin haalia eniten aarteita: nappasin itselleni tosi tarpeellisen rosettimuotin (..jos ikinä saan aikaiseksi paistaa tuolla rosetteja, teen kyllä heti tänne postauksen!)
....pienen kakkuvuoan, puisia lankarullia, joihin kieputin narua ympärille, ja vielä pikkusiskon kierrätyskopasta koirakirjan koirakuumeen valtaamille pojillemme. Maksoin näistä ostoksistani muutaman kympin Uusi Lastensairaala 2017 keräykseen:)
....pienen kakkuvuoan, puisia lankarullia, joihin kieputin narua ympärille, ja vielä pikkusiskon kierrätyskopasta koirakirjan koirakuumeen valtaamille pojillemme. Maksoin näistä ostoksistani muutaman kympin Uusi Lastensairaala 2017 keräykseen:)
No pari päivää sitten käväisin taas siskon aarrevarastolla. Tällä kertaa sinne oli tullut tavaroita hänen miehensä sukulaisilta ja SisustEllen repsahti taas!!! Sain ihanan sinisen ison emalikattilan, joka saattaa tilanpuutteen vuoksi päätyä mökille...
...kolhuisen pienen emalimukin, joka vaan jostain syystä tuntui niin suloiselta omistaa...
...ja vielä pikkutarjottimen, jota ajattelin käyttää mahdollisissa tulevissa betonitöissäni muottina. Sain nimittäin pikabetonia joululahjaksi:) En ole vielä päättänyt, mitä maksan näistä aarteista - kohteen saa sisareni päättää<3
Muut käyvät kirpputorilla, minä.... siskon aarrekätköillä:D
Huh, mihin joudunkaan tämän tavaramäärän kanssa.
Jostain täytyy taas luopua, jotta jonkinlainen tasapaino säilyy. Välillä innostun myymään vanhoja romppeitamme, mutta nyt kassillinen meille turhaa tavaraa on pakattu lahjoitettavaksi SPR:lle<3
Hyväntekeväisyyden ja kierrätyksen tuottamia hyvän mielen hetkiä myös kaikille täällä piipahtaville♥
halauksin