Tänä vuonna kehittelin uusia ideoita piparilahjoiksi: piparitikkareita ja piparicocktailtikkuja.
Piparitikkareita en ole itse aikaisemmin tehnyt, mutta nähnyt niitä muiden tekeminä. Käytin tikkuna puolikasta puista grillitikkua.
Tikkarit koristelin aika pelkistetysti valkoisella kuorrutteella.
Näitä käärittin lahjoiksi tänä vuonna kaikille lapsille, ja he saivat myös lahjakortin luistinten terotukseen. Siispä lähes aineettomia lahjoja:) Rakkauteni on tullut hankkineeksi meille teroituskoneen toimiessaan aikoinaan pojan jääkiekkojoukkueen huoltajana. Nyt hyödynnämme konettamme teroitellen tuttujen luistimia.
Vinvink lähiseudun teroitusta kaipaavien luistinten omistajat:)

Aikuiset saivat lahjaksi cocktailpiparitikkuja, jotka ideoin ihan omasta päästä - en ainakaan googlettamalla löytänyt vastaavaa ideaa. Käytin sisareltani lahjaksi saamiani pikkuruisia piparimuotteja ja cocktail-tikkuja.
Tikun työnsin pipariin ennen paistamista, ja se pysyi tosi hyvin paikallaan paistamisen jälkeen.

Näitä voi käyttää jälkiruokien, kakkujen, kuppikakkujen tms. koristeluun tai piparitikkuun voi pujotella vaikka sulkaata tms. herkkua.
Pipari-cocktailtikut pussitin pieniin sellofaanipusseihin ja niittasin taitetun tekstipaperin kanssa kiinni.
Pipari-cocktailtikut olivat jo testikäytössä jouluna. Leikkasin minikokoisia porkkanakakkupaloja, sujautin piparitikkuun ananaskirsikan ja tarjosin uutena pikkuherkkuna joulupöydässä.
Osa pikkupipareista päätyi purnukoihin - kaikki isommat onkin jo syöty, mutta nämä yritetään säästää loppiaisherkuiksi.
Omien lasten lahjapaketteihin innostuin tänä jouluna kirjoittelemaan vinkkejä lahjan sisällöstä.
Lapsuuden jouluista on yksi jäänyt erityisesti mieleen: isäni lisäsi joulun odotuksen jännitystä kertoessaan hankkineensa meille lapsille lahjaksi vempeleen. Hän antoi muitakin vinkkejä, ja me yritimme arvailla lahjan sisältöä hypistellen vaatehuoneeseen ilmestynyttä pakettia. Salaisuus säilyi kuitenkin jouluun saakka, ja kaikkien suureksi yllätykseksi saimme sinä jouluna yhteiseksi lahjaksi mikroskoopin. Siitä saakka tuo vempele-sana on ollut käytössämme monessa eri tilanteessa.
Tänä jouluna molemmat lapset saivat lahjaksi lahjan saajalle sopivan vempeleen, joka ei kylläkään tällä kertaa ollut mikroskooppi:D Toivottavasti sain paluteltua heille pienen häivähdyksen joulunodotuksen tunnelmia lapsuuden joulusta<3
Nyt ajatukset alkavat kuitenkin siirtyä vuodenvaihteen tunnelmiin: ystäväjoukkomme saapuu meille vuoden vaihdetta juhlistamaan.
Olemme luvanneet uusia perinteeksi muodostuneen uuden vuoden menun, ja ideointi on vielä pahasti kesken, ja tämä yllä oleva joulumenu taitaisi olla liian yksipuolinen:D
Varmuuden vuoksi toivottelenkin jo nyt mukavaa vuoden vaihdetta kaikille täällä kävijöille♥

Lämpimin ajatuksin
Niin ja muuten olen aloittelemassa Instagramin käyttöä, joten tervetuloa sinnekin piipahtamaan!