"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Haasteellista


Olen saanut kauniin blogin tunnustuksen kolmesta ihanasta blogista Little Dreams and CloudletsSisustus-inredning-interior desingn, ja  Pesänrakennus <3

Tunnustukseen liittyy haaste, jonka tarkoituksena on jakaa kahdeksan paljastusta teidän lukijoiden kanssa ja sen jälkeen antaa tunnustuksen jatkaa matkaansa eteenpäin kahdeksalle kauniille blogille. 

Kiitos teille hyvästä mielestä - ihanaa, että halusitte antaa tällä tavoin palautetta blogilleni<3


No tässä sekalaisia, ei kovin syvällisiä tunnustuksia...

1. Minun on tosi vaikeaa keskittyä lukemaan kojeiden ym. ohjeita ja vielä vaikeampaa noudattaa niitä. Myös reseptien suhteen on hankaluuksia ja samaan kategoriaan kuuluvat nämä haasteet. Soveltelen miten sattuu ja tuotokset ovat myös aika usein mitä sattuu...

2. Opiskelin ja pääsin läpi ensiyrittämällä 70 kysymyksen testeistä ...olenkin nyt kelpoinen opettamaan autolla ajamisen saloja tyttärelleni ajolupaopettajana:)
No tämä "oma autokouluni" on jo ehtinyt järjestää oppilaalleen peuratilanteen heti toisella ajotunnilla. Peura loikki auton edestä tien poikki, mutta onneksi taitava oppilaani hallitsi tilanteen - ei kolhuja!

3. Teen kahta hommaa työkseni - päätyöni lisäksi työskentelen pienessä sivutoimisessa yrityksessäni. Pidän molemmista työpaikoistani ihan hurjasti♥ Kumpikaan niistä ei liity sisustukseen:)

4. Sisustukseen sopimattomin asia kodissamme ovat mieheni crocsit. Piilotan ne ensimmäisenä, jos tiedän jonkun tulevan meille kylään :D


5. En ole himoshoppailija. Kuljeskelen mielelläni kauniissa sisustusputiikeissa, mutta imen sieltä enemmän tunnelmaa, ideoita ja estetiikkaa itseeni kuin tavaroita...vaikka toki niitäkin sentään välillä tarttuu mukaan:)
Ehkäpä tämä liittyy siihen, että olen aika hidas ja haaveileva sisustukseen liittyvissä päätöksenteoissani.

6. Vaikka maalisuti välillä heiluukin, meillä on edelleen paljon väärän värisiä tavaroita :(
Valkoinen maali on yksi parhaista keksinnöistä!!!! Hmm...tämä ei tainnutkaan olla mikään uusi paljastus lukijoilleni... :D

7. Mieheni vitsaili haluavansa myös osallistuvansa blogini sisustus tarra-arvontaan, mutta en antanut lupaa...:D Rakkauteni olisi halunnut voittaessaan autotallin seinään tarran "The King of the Garage". Ei kuulu tarrafirman valikoimiin, mutta saisihan sellaisenkin teetettyä :) Mutta te muut, muistakaa osallistua!

8. Autotallissa ei kylläkään ole yhtään vapaata seinätilaa tarralle tai millekään muullekaan - eikä tilaa myöskään autolle - se on niin täynnä aarteita. Sitä valtakuntaa ei tullakaan ihan lähiaikoina kuvaamaan tänne...

Siispä pihakuvilla mennään tämä postaus:)
 

Laitan tämän haasteen menemään seuraaville blogeille, joista ensimmäiset ovat jo tutuiksi tulleita ihania blogeja ja jälkimmäiset minulle vähän uudempia kiinnostavia tuttavuuksia  - toivottavasti saavat hyvää mieltä kauniin blogin tunnustuksesta:)

Eefies day 
 Iloa ja unelmaa
Koti kaupungissa
Maitolaiturilla
 Ninian maailmassa
Bikken pilttuu
 Så Vitt Jag Vet
Hiljamaarian sisustuskirja
 Ripaus kardemummaa
I Lilla Kamomillas Villa
Tyrniä ja tyrskyä
Vanhan kaakelitakan talossa

Ihania ja kauniita blogeja löytyy lisää suosikkiblogieni joukosta!

 Ihania talvipäivien tunnelmia teille kaikille ja lämpöinen kiitos lukuisista käynneistänne♥
  

maanantai 21. tammikuuta 2013

Suloisia kuppikakkuja


Suloisuuden huippua on nämä pallokuosiset muffinssivuoat, jotka tyttäreni sai joululahjaksi ihanilta kummeiltaan. Halit heille<3


 Ei oikein malttaisi edes käyttää...

 

Pikkuveljensä syntymäpäivän innoittamana tyttäreni kokeili kuitenkin niihin ensimmäisiä leipomuksia ja tuloksena oli kuppikakkuja. Reseptin hän nappasi jostain netin syövereistä hakusanalla "suklaakuppikakku".
 
 
Suklaakreemin päälle on raastettu valkosuklssta. Todella herkullisia kaloripommeja:)

Sunnuntain zumba-tunnilla kului 125 kaloria askelmitarilla mitattuna - mahtaako se edes riittää sulattamaan tätä pommia...varsinkin, kun niitä tuli syötyä viikonloppuna useampia...?


Nämä omasta kaapista löytyneetkin ovat ihan ihania vuokia,
mutta eivät sentään pallokuosisten veroisia.


Olen saanut muutaman haasteen, joihin yritän palata myöhemmin. Kiitos niistä<3
Tuolla facebookin puolellakin on alkanut olla kivasti kävijöitä :)
Kaikki uudet lukijat toivottelen lämpimästi tervetulleiksi ♥
 
HerkutEllen alkaneeseen viikkoon!
P.S. Muistattehan osallistua edellisen postauksen sisustustarra-arvontaan, klikkaa alla olevaa kuvaa!!!

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

SisustEllenin ensimmäinen arvonta!!!

SisustEllenin ensimmäinen arvonta käynnistyy tänään yksivuotisen taipaleensa kunniaksi!!! Palkintona on sisustustarra Designtarrat.fi:stä oman valinnan mukaan, joten palkinto on taatusti mieleinen :)


Arpoja arvontaan saa seuraavasti:
*Yhden arvan saa jättämällä kommentin ja kertomalla, mikä on suosikkitarrasi Designtarra.fi- sivuilla.
*Toisen arvan saa, kun olet kirjautunut tai kirjaudut nyt SisustEllenin lukijaksi.
*Lisäarvan saa linkittämällä arvonnan blogiisi käyttäen yllä olevaa kuvaa tai jakamalla kavereillesi facebook-sivullasi.
*Jos SisustEllen on blogissasi lisätty suosikkiblogeihisi, saat vielä bonusarvan:)

Huom! Kirjoita kommenttiisi, monellako arvalla (1-4 arpaa) olet mukana!!! Anonyymeinä osallistuvat laittaisitteko nimimerkin kommenttiinne.

Osallistumiset 10.2. mennessä. Voittajan ilmoitan blogissani, joten tulkaahan tarkistamaan mahdollinen voittonne osallistumisajan jälkeen! Onnea kaikille...ihan tässä jännittää itsekin.

Laitoimme eilen tyttäreni huoneen seinään joululahjaksi tulleen "Follow your dreams" -tarran, joten nyt kodissamme on jo kolme tekstitarraa, jotka kaikki ovat tuolta Desingntarrat.fi:stä:)

Tarra aseteltiin pianovanhuksen päälle, joka on lapsuudenkodistani. Se on niin vanha, että viritykset eivät enää tahdo oikein pysyä. Meillä soitellaan aika vähän, joten eipä se haittaa:)

Tässä näykyy myös viime postauksessa esitellyt puulaatikot, ja tyttäreni varastosta raahaama yhdeksänkymmentäluvun(?) valaisin, jota soviteltiin kokeeksi nurkkaan kuvien ottamishetkellä... hmm...mietitään saako se jäädä vai tulisiko sen kiltisti palata varastoon. Karvalankamatto on juuri meille saapunut kierrätystuote sisareltani. Se on ihana - kiitoshalit siitä sisko-kullalle♥


Olohuoneessa on tarra "Family is everything"

Keittiössä  hellan yläpuolella "Enjoy the little things", jonka voitin Erican Vaaleita Unelmia-blogin arvonnassa:)

Aloitin siis blogin pitämisen vuosi sitten. Haaveilin omasta sisustusblogista, vaikka sitä ennen en ollut juurikaan tutustunut blogimaailmaan. Olen niin tyytyväinen, että toteutin haaveeni<3.

Itse olen löytänyt blogimaailmasta ihan mahtavia juttuja:
 Luovuus pulppuaa ja muiden blogeista löytää ihan huimia ideoita, inspiraatiota ja innostusta. Täällä tutustuu uusiin samanhenkisiin ihmisiin ja saa ystäviä ympäri maailman. Täällä tuetaan, kannustetaan, ihastellaan, pohditaan....  Minua ihastuttaa tämä kaikki positiivisuuden ja yhteisöllisyyden määrä...täältähän lähtee aina pois hymyillen!
Toivon, että hymyä tarttuisi mukaanne myös SisustEllenistä:)

Olen onnellinen kaikista kommenteista ja täällä käynneistänne - ne saavat blogini elämään:)   

Hymyjä ja haleja sekä kiitokset teille ihan jokaiselle♥

Niin ja huhuu, muistakaahan osallistua arvontaan:)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Omppulaatikoita

Nämä rustiikkiset harmahtaviksi patinoituneet puulaatikot on hankittu ihanasta Sisustus-verhoomo Makasiinista Vanhasta Raumasta.



Laatikot ovat vanhoja omenalaatikoita, ja kyljessä on vuosiluku 1978. 

 
Ne on nyt aseteltu päällekkäin kirjahyllyksi, mutta laatikot saa helposti kasattua eri tavoin mööbelseerausvimman iskiessä.


Ostin nämä jo ennen joulua, mutta kuvia laitoin tänne vasta nyt, koska ne olivat joululahja tyttärelleni:)
Kuvat ovat siis hänen huoneestaan. Tuo myrtti tarttui mukaamme Bauhausista. Ihana kasvi - toivottavasti pysyy hengissä:)


Sain Little Dreams and Cloudlets-blogista tämän Kaunis blogi- tunnustuksen. Tulipa mukana iso annos hyvää mieltä - isot kiitoshalit ihanalle blogiystävälleni♥

 Aika hyvä ajoitus tunnustuksen saamiselle, sillä blogini yksivuotispäivät lähestyvät...Suunnitelmissa on blogin ensimmäiset arpajaiset, jotka ajattelin pistää pystyyn seuraavassa postauksessa - kannattaa siis tulla pian uudestaan :)

Suloista sunnuntaita teille kaikille ihanille, 
jotka piipahtelette täällä♥
 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pikkureissuja


Tehtiin reissu Helsinkiin kahdestaan tyttäreni kanssa, jonka ottama on tuo yllä oleva kuva kahvilassa nauttimastamme suklaacappucinosta.

Ylitin heti alkuvuodesta itseni ajellessani Helsingin keskustan kaduilla - onneksi oli hyvä  kartanlukija mukana:) Vietimme pari päivää pääkaupungin riennoissa shoppaillen, nauttien pikkuserkun ja hänen äitinsä seurasta.

Kiitoshalit heille ja tietenkin rakkaallelle tyttärelleni ihanasta seurasta vielä näin bloginkin välityksellä<3


Kohokohtana oli Lumikuningatar-balettiesitys, joka oli aivan mahtava ja vaikuttava elämys! Kuvia napsin kamerallani ohjelmalehtisestä, joten eivät ole kovin hyvälaatuisia.

 

Loppukumarrukset saavat minut aina herkistymään, joten siellä sitten vedet silmissä taputettiin esiintyjiä kumartamaan uudestaan.
 

Shoppailuosuudessa jostain kumman syystä haksahdin ostamaan huurrelasisia joulupalloja eli ensi joulun valmistelut voidaan varmaankin katsoa nyt aloitetuksi jo ennen kuin vanha on ehditty kerämään pois :)



Nämä kuvat ovat aikaisemmalta siskojen illan jälkeiseltä reissulta sisustusputiikki Adalmiinan helmeen vähän ennen joulua. Voi, miten ihastuttava putiikki<3 Olisin voinut viettää siellä aikaa tuntitolkulla...ja aika kauan siellä menikin:) Sai paljon inspiraatiota ja  ideoita mm. valkoisin kynttiläpidikkeisiin (ks. Joulusalaisuuksia) ja huomasin jälkeenpäin, että saamistani joululahjoista oli jotain hankittu täältä.

Siskojen ilta oli ihanaa yhdessäoloa. On kyllä niin iso onni omistaa kaksi ihanaa sisarta, joiden kanssa voi jakaa asioita<3 Pienetkin reissut piristävät ja antavat tosi paljon, varsinkin kun ne tehdään hyvässä seurassa:)

Pikkuisen on pää pyörällä töiden taas alettua loman jälkeen, mutta eivätköhän nämä aamuheräämiset ja muut pikku hiljaa ala sujua:)

Kiitos kaikista käynneistänne ja ihanista kommenteistanne - you just make my day♥

lauantai 5. tammikuuta 2013

Iloinen yllätys


Iloinen yllätysviesti  tuli Erican vaaleita unelmia- blogista jo ennen joulua:) Voitin Erican blogiarvonnasta vapaavalintaisen sisustustarran Desingtarrat.fi nettiputiikista...samasta mistä olen  tilannut tuon Family is everything- postauksessani olevan tarran!!! Isot halit ja kiitokset vielä kerran Ericalle♥


Valitsin tekstitarran, koska pidän niistä tosi paljon:)


Päätin ottaa riskin ja kokeilla tarraa maalaamiini keitiön kaakeleihin (ks. Kaakelimaalausta). Ainakaan kaakelien saumat eivät haitanneet tarran paikalleen laittoa.


Testailen nyt käytännössä, miten teksti pysyy hellan takana nauttien tarran tuomasta muutoksesta.


Uudenvuoden juhlat juhlittiin perinteisesti ystävien seurassa.
Juhlinta sujui mallikkaasti - ainoastaan tinojen valu unohtui (!!!!!) herkuttelun ja rakettien ampumisen tuoksinnassa! Ennustukset jäivät siis tekemättä, joten saapa nähdä mitä uusi vuosi tuokaan tullessaan:)

"Enjoy the little things"
Nautitaan elämän pienistä ihanista asioista - niistä löytyy onnellisuus<3


tiistai 1. tammikuuta 2013

Onnellista uutta vuotta 2013!


"Ihmiset unohtavat, mitä olet sanonut tai tehnyt,
mutta he eivät koskaan unohda tunteita, joita olet heissä herättänyt."
- Maya Angelou
 
Onnellista, positiivista ja tunteikasta uutta vuotta kaikille teille ihanille♥