Tähän viikonloppuun on kuulunut iloa yhden pienen haaveen toteutumisesta.
Olen nimittäin jonkun aikaa haaveillut Design House Hellapuun oman malliston trikootunikasta ja juuri tietyllä kuosilla nimeltään Auringonkukka. Jostain syystä en vaan ole saanut toteutusta aikaiseksi.
Viikonloppuna päätin lähteä nauttimaan Vanhan Rauman tunnelmasta ja poiketa putiikissa katsomaan, olisiko mahdollista toteuttaa tuo haaveeni.
Design House Hellapuun myymälä on ihan Vanhan Rauman ytimessä torin varrella ihastuttavassa vanhassa puutalossa.
Sattumalta putiikin edustalle saapuessani oveen mallailtiin ale-kylttiä: kaikki asut tämän viikonlopun -25% alennuksella. Siispä sisäpuolelle katsastamaan kokoelmia.
Ihan alkoi sydän vähän tykyttää nopeammin, kun huomasin, että omaa kokoani toivomaani kuosia oli vaatetangossa tasan yksi kappale jäljellä, ja värikin tuntui heti ihan omalta.
Löysimme siis toisemme - minä ja tunikani<3
Ihan alkoi sydän vähän tykyttää nopeammin, kun huomasin, että omaa kokoani toivomaani kuosia oli vaatetangossa tasan yksi kappale jäljellä, ja värikin tuntui heti ihan omalta.
Löysimme siis toisemme - minä ja tunikani<3
Nappasin löytöni ilahtuneena heti kainalooni ja vasta sen jälkeen pystyin tutkailemaan muutakin valikoimaa.
Voi, ihana näitä kangaskuoseja. Ensi kerralla käydessäni pitää tarkistaa, olisikohan tätä mallia omaa kokoani.
Ihastuin kovasti myös muun muassa Pop Poro-kuosiin, Apilapalloon ja Paratiisin kukkaan, mutta niistä valmistetut tuotteet pääsivät nyt vuorostaan haavelistalle ja Auringonkukka-tunika siis toteutuslistalle.
Auringonkukkakuosi on Hellapuun klassikoksikin nimetty ja omistajan Milona Sadekallion itsensä suunnittelema. Milona toteuttaa upeita arvoja tuotteissaan: kankaat tehdään luomupuuvillasta ja kaikki työvaiheet on tehty Suomessa - designista ja tuotekehittelystä valmistukseen ja toteutukseen - todellakin siis made in Finland.
Iloisia kotimaisia lasten ja aikuisten vaatteita ja oheistuotteita - suurella rakkaudella tehtyjä!
Malliston pohjana on myös ajatus, että vaate tuntuu niin mukavalta päällä, ettei se oikeastaan tunnu ollenkaan.
Putiikista löytyy asujen lisäksi mm. eri kokoisia kehyskukkaroita...
pikkukoruja,,,
pieniä ja vähän isompia kortteja...
sekä uutuustuotteina Milonan taiteilemia upeita tauluja.
Putiikista löytyy asujen lisäksi mm. eri kokoisia kehyskukkaroita...
pikkukoruja,,,
pieniä ja vähän isompia kortteja...
sekä uutuustuotteina Milonan taiteilemia upeita tauluja.
Tapasin putiikissa myös niin tuotteidensa oloisen ihastuttavan Milonan - oli mukava tutustua ihmiseen tämän oman toteutuneen unelmansa takana. Omaa löytöäni kassalle kiikuttaessani sain vielä kuulla häneltä, että tunikani oli todellakin viimeinen, sillä uusia ei olla näillä näkymin valmistamassa tästä nimenomaisesta kankaasta. Tulinkin siis juuri oikeana hetkenä käymään - olinpa onnekas. Ovatkohan kaikki asiakkaat täältä lähtiessään näin ilahtuneita:)
Laitan tähän Desingn House Hellapuun nettisivujen linkin klik!, josta voi käydä ihailemassa tuotteita. Sivuilta löytyvän nettikaupan varasto on valtavan suosion vuoksi juuri nyt loppuunmyyty ja täydentyy taas syksyllä, joten jos itse ei pääse käymään Vanhan Rauman putiikissa, voi tällä hetkellä tilauksia tehdä suoraan Milonalta vaikkapa facebook-sivujen kautta täältä: klik! tai nettisivuilta löytyvien yhteystietojen kautta. Instargam-sivuilla on tuotteista myös paljon kuvia, klik!
Suosittelen kuitenkin itse kivijalkamyymälässä piipahtamiseen - Vanhan Rauman tunnelmissa shoppailu on ainutlaatuinen elämys.
Nappasin vielä lähtiessäni kuvan putiikin hellapuista. Niiden tarinan voi käydä lukemassa Hellapuun omilta nettisivuilta.
On näköjään vihreä luomu-lappu edelleen helmassa roikkumassa - ottakaa hihasta kiinni, jos sitä ei ole poistettu kuljeskellessani kesäkaduilla :D
Haaveiden toteutumisen hyvän mielen viikonloppua kaikille ihanille lukijoilleni♥
halauksin