"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

maanantai 29. syyskuuta 2014

Biscuits


Olemme alkaneet käydä ja järjestää pentutreffejä Hugon kanssa. Viimeksi kutsuimme ystäväperheen cockersspanielin meille leikkimään. 


Saimme ihanat tuliaiset: keksipurkit meille ja Hugolle<3 Täytyy tunnustaa, että lahjakeksit tuli syötyä sellaista vauhtia, että kuviin piti ladata uudet keksit:D


Repsahdin taas ihanaan sisustuslehteen - päätökseni olla ostamatta lehtiä näköjään pitää aika huonosti. 


Nyt käsi keksipurkille, lämmin kaakaojuoma kuppiin ja sohvannurkaan nautiskelemaan ihanista kuvista.
















 Pentuilu vie tuunailulta aika tavalla aikaa. Kun oman kodin sisustusrintamalla en ole paljoakaan saanut aikaiseksi, on ihanan nauttia ja inspiroitua tälläisien tunnelmien parissa<3 No onhan minulla pikkuruinen tuunaus aloiteltuna - siitä ehkä kuvia seuraavaan postaukseen:)

Hymyjä ja haleja viikkoonne♥

lauantai 27. syyskuuta 2014

Yli ymmärryksen


Nyt en kyllä enää tajua kameran muistikortin älyllisistä ominaisuuksista yhtään mitään. 



Kerroin viime postauksessa, että poistin muistikortilta vahingossa ystäväni tupareista ottamiani kuvia. 


Vein muistikortin töihin näytääkseni jäljelle jääneitä kuvia työkavereilleni ja ...tadaa...kadonneet kuvat olivatkin tallella!!! Olinko siis erehtynyt vai mitä tässä nyt oikein on meneillään?



Kun taas kotona laitoin saman kortin omaan koneeseeni, kadonneita kuvia ei muistikortilta löytynyt edelleenkään. Muistikortti näyttää siis eri määrän kuvia kahdessa eri tietokoneessa.


No itse opin taas uutta eli jos muistikortilta katoaa kuvia, kannattaa kokeilla, näkyisivätkö ne jossain toisessa koneessa. 


Onkohan tämä ihan yleisesti tiedossa oleva asia, josta en ole vaan blondiuksissani tiennyt mitään vai teinkö jonkun muuvin, jota itse en ymmärrä?


Ihme juttu!

No tähän postaukseen laitoin nyt noita kadonneita kuvia hyvällä maulla sisustetusta kauniista kodista:)


Syyshaleja teille kaikille ihanille ja kiitos taas kommenteistanne ja lukuisista käynneistänne♥




sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Tupareita ja syksyisiä veneilytunnelmia


Viikonloppuna olin ihanan työkaverini uuden kauniin kodin tupareissa. 


Kuplivien juomien lisäksi nautimme herkullista välimeren kasvispiirakkaa ja pikkusuolaista iltapalaa.


Otin kuvia vaikka millä mitalla tosi kauniisti sisustetusta kodista, mutta poistin vahingossa suurimman osan!!


Harmittaa tosi paljon, sillä koti on kuin suoraan sisustuslehdestä, ja sieltä olisi saanut monta kivaa sisustusvinkkiä. 


Tässä siis vain ne muutamat jäljelle jääneet otokset...


 ja kuva tuparilahjastamme.


Oli kyllä niin yleellisen ihana naistenilta - kiitoshalit vielä näin bloginkin välityksellä♥


Meillä taitaa veneilyt olla veneilty, ja haikein mielin pakataan paattitavarat taas odottamaan ensi kesää. Vaikka veneessämme on lämmitin, yöt alkavat olla aika kylmiä. ja me olemme enemmänkin lämpimien kesäpäivien merenkävijöitä. Mökillä kuitenkin piipahtelemme edelleen, ja kaupungissakin kävelyreissumme Hugon kanssa suuntautuvat yleensä merenrantaan.


Kuulaita syyspäiviä teille kaikille ihanille, jotka käytte täällä<3

Halauksin

perjantai 12. syyskuuta 2014

Black food


Kyllä nämä postausaiheet pomppivat ihan laidasta laitaan - ihan niinkuin innostukseni kohteetkin. Nyt olen ihan hurahtanut tatteihin. 


Ollaan käyty Hugon kanssa jo useamman kerran pikkulenkillä metsässä, ja sieltä olen tuonut tatteja tuliaisiksi. Olen aiemmin kerännyt lähinä suppilovahveroita ja kantarelleja, jos niitä vain jostain on sattunut löytymään, mutta nyt tattien maailma on auennut tämän syksyn runsaan sadon myötä. Tatit on helppo tunnistaa ja maistamalla olen varmistanut, ettei sappitattia eksy koriimme.

Ensimmäinen sieniruoka oli herkkutattikeitto, joka onnistui ihan yli odotusten.


Punikkitatit muuttuivat mustiksi käsittelyn myötä, ja päätinkin valmistaa aterian mustalla väriteemalla.


Siispä mustaa pastaa - linguine al nero di seppia.


Neljälle hengelle arvioutu pastamäärä.


Mustien punikkitattien paistoa mustassa valurautapannussa mustalla puuliedellä. Lisäsin kastikkeeseen sipulia ja porkkanaa silläkin uhalla, että ne eivät olleet mustia:)


Mustat pastat kattilaan pariksi minuutiksi.


Tässä punikkitattikastiketta mustan pastan kanssa maisteltavaksi.


Vesimelonipalloidea tuli nuorisolta.


Jälkiruuaksi lakritsijäätelöä<3


Musta tuntuu... että tämä postaus olisikin voinut sopia paremmin julkaistavaksi halloweenin tienoilla:D

Kaunis syyssää jatkuu, ja haaveissa olisi taas viettää aikaa tattien metsästyksen parissa - suosittelen muillekin!

Halauksin

perjantai 5. syyskuuta 2014

Portti-inspiraatiota etsimässä


Nyt on hurja portin suunnittelu meneillään.


Hugo-pentua ei enää kauaa pidättele kompostikehikosta viritelty systeemi, eikä se oikein ole muutenkaan ihan sisustustyylien kärkeä:D 


Tässä näkyy ongelmatilanteemme. Tuossa ihan talon vieressä on jo pieni aika huomaamaton portti roskiksen tyhjentämistä varten.


Päätin kuvailla muiden portteja saadakseni inspiraatiota ja ideoita. Tässä kuvausreissuni satoa sekalaisessa järjestyksessä. Osa porteista on meille liian mahtavia, mutta inspiraation lähteeksi nekin sopivat.





























Oli kiva löytää nämä viimeisissä kuvissa olevat hyvin meidän aitamme kanssa samankaltaiset yksilöt, ja niihin suunnitellut portit. 

Suunnitelu on kivaa hommaa, mutta tällä asialla alkaa olla kiire, eikä paineen alla luovuus oikein ole pulppuillut. Olen kyllä piirrellyt kymmeniä hahmotelmia, seikkaillut nettisivuilla, etsinyt ratkaisua myös valmiista mallistoista ja nyt siis kuvaillut ihania portteja pitkin kaupunkia. Vielä ei ole ratkaisua porttiongelmaamme löytynyt, joten ideointia ja inspirointia täytyy yrittää jatkaa - tämä postaus on osa tätä projektia. 

Vinkkejä otetaan vastaan!