"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

perjantai 25. lokakuuta 2019

Rouhean rustiikkisia tuliaisia


Nyt on huikeita elämyksiä koettuna, sillä olimme viime viikonloppuna katsomassa Helsingin kaupunginteatterin Pieni Merenneito -musikaalia. Niin mahtava esitys, joka kyllä sai lumoutumaan ja hämmästelemään, miten tekniikka on onnistuneesti saatu tukemaan taianomaisia hetkiä. Eipä esitystä ole turhaan määritelty suurmusikaaliksi. 


Reissuun sisältyi hotelliyöpyminen, joka mahdollisti pitkäksi venyneen herkkuaamiaisen lisäksi myös visiitin uuteen Tripla-ostoskeskukseen. 


Nautin myös kävelyistä Helsingin rantakaduilla. 


On täällä vaan niin kauniita kivitaloja - kuvauksellisia yksityiskohtia on vaikka kuinka. 


Poikkesimme reissulla myös Salossa Ylhäisten sisustustehtaassa, ja sieltä löytyi tuliaisiksi eteiseen rouhean rustiikkinen Panama Juuttimatto harmaan sävyisenä. Olen kyllä tyytyväinen tähän luonnonmateriaalista valmistettuun hankintaani, ja mukava olo jäi myös niin tosi ystävällisestä palvelusta.


Meillä sisustaminen alkaa tuntua yhteiseltä harrastukselta, sillä Hugo testaili mattoa sellaisella innolla, että oli iso haaste saada napattua kuvia ilman karvakuonoa. 


Matto on ollut rullalla, joten reuna vielä vähän kipristelee - en vaan malttanut odotella sen tasoittumista vaan nappasin kuvat heti maton levittämisen jälkeen.


Nyt on siis räsymaton tilalla vaihteeksi juuttimatto, jonka rouheisuudesta pidän tosi paljon. 


Näitä reissun jälkitunnelmia on fiilistelty koko kulunut viikko ja viikonloppu tuokin taas rakkaimpien yhdessäolon hetkiä - ainakin ruokailujen merkeissä♥

Mukavia syksyisiä päiviä teille kaikille ihanille:)

halauksin



perjantai 11. lokakuuta 2019

Hiekkasadetta ja hiirikomeroremppaa

Nyt ovat voimia vievät syystuulet tuivertaneet elämässäni sen verran vahvoina, että olen joutunut pitämään pienen tauon sekä oman että muiden blogien osalta - pahoitteluni tästä. 

Nyt kuitenkin pieniä mökkikuulumisia, vaikka aktiivisempi mökkikautemme on tältä syksyltä jo ohitse. 


Pitkään on ollut mielessä, että pitäisi hankkia pellavarivettä. Rautakaupasta sitä kysellessäni en yhtään osannut ajatella minkälaista tuote mahtaisi olla. No sehän myytiin rullana ekologisesti ilman suojapapereita, ja sellaisena vähän rapisevana pehmoisena käärönä sen sitten kannoin kotiini. 

Niin ja mökillä tätä pellavarivettä oli ajatus käyttää. 



Puuhellan yläpuolella olevasta kattolistan reunasta on nimittäin ripsinyt hiekkaa hellalle ja lattialle niin, että aina tullessamme on jouduttu harjaushommiin. Ajattelinkin tunkea pellavarivettä noihin rakosiin. 


Leikkasin leveästä nauhasta suikaletta ja tungin sen ruuvimeisselillä paikoilleen. Siihenpä on tämä paikallinen hiekkasade loppunut eli ihan onnistunut pieni uudistus. 

Pellavarivettä tarvittiin myös eteisessä sijaitsevan hiirikomeron kattoon, sillä sen lautojen raoista puolestaan on rapissut turvetta ja sahanpurua komeron hyllyille ja lattialle. Tosin tämä ei suinkaan ole ollut tuon komeron suurin haaste vaan ihan muut jutut, kuten sen nimestä voi arvata. 


Komeron kunnostus on jäänyt mökin remppaurakoista muiden kivammalta tuntuneempien hommien jalkoihin.  Etenen yleensäkin mökin uudistuksissa aina innostukseni mukaan, koska vapaa-ajalla haluan tehdä itselleni mieluisia asioita - vaikkakaan etenemistahti ei tällä periaatteella aina ole ollut ihan järkevimmästä päästä.

Ruokakomerossa on vanhempieni täällä isännöidessä ollut jääkaappi. Se oli esteettisesti hyvä ratkaisu, mutta käytännöllisyydestä ei ollut tietoakaan, sillä ruokien kuskaaminen eteisen kautta ruokakomeroon tuntui hankalalta. Hankimmekin keittiöön retrotunnelmaisen jääkaapin, jota voin käydä katsomassa aiemmista postauksistani täältä: klik ja klik


Huh, miltä komeron lattian tilanne näyttikään poistettuamme sen lattiasta vanhat epämääräiset pellinpalat ja erikokoiset listanpätkät.


Puupalikka poikineen piti vuolla peittämään koloja.


Ennen maalamista useamman pesukerran ja listojen laiton jälkeen näytti tältä. Kummasti sitä vaan pienen komeron lattian kunnostukseenkin saa menemään tunteja.


Nyt on kuitenkin lattia maalattu harmaaksi, ja komero otettu säilytyskäyttöön. Seinät ja katon jätin vanhoille komeroille tyypillisesti käsittelemättä, mutta hyllyihin vedin ohennetulla maalinlopulla valkaisukerroksen. 

Nyt odotellaan jännityksellä talven yli - toivottavasti saamme keksiä komerolle uuden nimen:)


Syksyisin halauksin <3