"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pikkureissuja


Tehtiin reissu Helsinkiin kahdestaan tyttäreni kanssa, jonka ottama on tuo yllä oleva kuva kahvilassa nauttimastamme suklaacappucinosta.

Ylitin heti alkuvuodesta itseni ajellessani Helsingin keskustan kaduilla - onneksi oli hyvä  kartanlukija mukana:) Vietimme pari päivää pääkaupungin riennoissa shoppaillen, nauttien pikkuserkun ja hänen äitinsä seurasta.

Kiitoshalit heille ja tietenkin rakkaallelle tyttärelleni ihanasta seurasta vielä näin bloginkin välityksellä<3


Kohokohtana oli Lumikuningatar-balettiesitys, joka oli aivan mahtava ja vaikuttava elämys! Kuvia napsin kamerallani ohjelmalehtisestä, joten eivät ole kovin hyvälaatuisia.

 

Loppukumarrukset saavat minut aina herkistymään, joten siellä sitten vedet silmissä taputettiin esiintyjiä kumartamaan uudestaan.
 

Shoppailuosuudessa jostain kumman syystä haksahdin ostamaan huurrelasisia joulupalloja eli ensi joulun valmistelut voidaan varmaankin katsoa nyt aloitetuksi jo ennen kuin vanha on ehditty kerämään pois :)



Nämä kuvat ovat aikaisemmalta siskojen illan jälkeiseltä reissulta sisustusputiikki Adalmiinan helmeen vähän ennen joulua. Voi, miten ihastuttava putiikki<3 Olisin voinut viettää siellä aikaa tuntitolkulla...ja aika kauan siellä menikin:) Sai paljon inspiraatiota ja  ideoita mm. valkoisin kynttiläpidikkeisiin (ks. Joulusalaisuuksia) ja huomasin jälkeenpäin, että saamistani joululahjoista oli jotain hankittu täältä.

Siskojen ilta oli ihanaa yhdessäoloa. On kyllä niin iso onni omistaa kaksi ihanaa sisarta, joiden kanssa voi jakaa asioita<3 Pienetkin reissut piristävät ja antavat tosi paljon, varsinkin kun ne tehdään hyvässä seurassa:)

Pikkuisen on pää pyörällä töiden taas alettua loman jälkeen, mutta eivätköhän nämä aamuheräämiset ja muut pikku hiljaa ala sujua:)

Kiitos kaikista käynneistänne ja ihanista kommenteistanne - you just make my day♥

20 kommenttia:

  1. Olisipa ihanaa tehdä tuon meidän neidin kanssa samanmoinen reissu. Kahden kulkuun. Hotelissa yötä ja jokin kiva esitys, jossakin!! Pitääkin laittaa oikein to do-listalle. kerrankin ainakin voisi sano, että rahat eivät menneet hukkaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa yhdessäoloa meidän tyttöjen kesken - suosittelen lämpimästi♥ Teemme vastaavan reissun ihan varmasti uudestaan:)

      Poista
  2. Rakastan balettia...tyttären kanssa yleensä baletissa käymme. Tuota emme ole valitettavasti nähneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös me olemme tehneet muutaman tällaisen reissun aikaisemminkin, silloin oli kummitätikin mukana<3

      Poista
  3. Hyvä postaus! Kiitos vielä kun kävitte, ja tervetuloa uudestaan koska vain! ❤

    puss, Viivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Viivi!
      Oli kyllä niin kiva reissu:)
      Kiitokset ja haliterkkuja teille molemmille♥

      Poista
  4. Onpas teillä ollut ihana reissu, tuli tosi hyvä mieli jo pelkästä lukemisesta. Tuollainen pitäisi itsellekin järjestää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pojat ovat tosi usein pelireissuilla jääkiekon merkeissä. Oli kiva, kun meillä tytöilläkin oli yhteistä kahdenkeskistä aikaa <3

      Poista
  5. Olet aivan oikeassa, pienetkin reissut piristävät. Ja taas huomaan, että eipä ole tullut ystävien kanssa reissuiltua ihan hetkeen. Jotain kivaa pitää järjestää pian. Baletissa en ole ikinä käynyt, mutta ehdottomasti se kuuluu tulevaisuuden to do-listalle. Näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttäreni on harrastanut aikaisemmin balettia useamman vuoden ajan, joten se on kiinnostanut meitä molempia. Aika harvoin näitä reissuja on tullut tehtyä, mutta nyt olen tyytyväinen, että sain toteutettua äiti-tytär reissun ja myös tuon siskojen illan:)

      Poista
  6. Niin ihania kuvia teidän reissulta, oli varmasti hieno reissu! Adalmiinan helmeen pitäisi päästä käymään itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa:)Tuo Adalmiinan helmi on nimensä veroinen...siis ihan helmi! Kävin siellä nyt ensimmäistä kertaa ja IHASTUIN♥

      Poista
  7. Kuulostaa kivalta reissulta :)
    Mie en ikinä uskaltais ajaa Helsingissä ! just ja just Oulussa ;)
    Ois kyllä ihana päästä oman tytön kans reissuun , ehkäpä me joku pikku matka voitais tehdäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla tämä oli siis eka kerta Helsingin keskustassa:)Minusta oli ihana tehdä äiti-tytär-reissu...suosittelen...ihan pieni juttukin riittää, ei tarvitse välttämättä edes yöpyä<3

      Poista
  8. Kävin kans Adalmiinassa mutta se on ihan sika kallis paikka! Mun kaks vanhinta asuu hesan suunnalla elikkäs Vantaalla..aina sillon tällön ajelen sinnepäin...Onko sulla vinkkejä siellä olevista käymisen arvoisista sisustusputiikeista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No enpä ostanut tuosta putiikista mitään, joten en miettinyt niitä hintoja niin paljoa. Mutta ihastuin joka tapauksessa paikkaan, käynti oli esteettinen elämys ja nautin paikan tunnelmasta, niin kaunista<3

      Hesassa en käynyt sisustusputiikeista muualla kuin keskustan Riviera Maisonilla Mannerheimintiellä.Se oli muuttanut isompiin tiloihin, mutta Ruskolla Loviisan aitassa on kuitenkin aika tavalla isompi putiikki ja siis myös valikoima. Muuten shoppailimme lähinnä vaateliikkeissä...

      Poista
  9. Ihanan kuuloinen reissu ja baletti oli varmasti upea!
    Minullakin on sisko, josta on varsinkin näin aikuisiällä tullut hirvittävän tärkeä..sielunystävä :)
    Onni on sisko <3
    Hyvää loppuviikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kaksi siskoa <3 Olisi ihanaa omistaa myös veli, vaikka en tiedä kestäisikö hän siskojen iltojamme:D
      Olen tosi onnellinen molemmista sisaristani, siskojen illoistamme ja kaikesta yhteisestä kokemastamme <3
      Samoin sinulle♥

      Poista