"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

maanantai 10. kesäkuuta 2013

En malta olla kertomatta...

Aika tavalla olen tätä asiaa hehkutellut mielessäni ja miettinyt kertoisinko asiasta tutuilleni ja blogin välityksellä teille kaikille...


Mutta sitä ennen laitan kuitenkin ensin kuvia suloisesta lahjasta ja kortista, jotka sain ihanalta työkaveriltani työkuvioiden pikkuisen muuttuessa: 11 vuotta olen toiminut joka keskiviikko eri toimipisteessä, ja tämän projektin päättymisen merkeissä vietettiin pientä juhlahetkeä toukokuun lopulla.


Olo on ollut pikkuisen haikea, sillä jään kaipaamaan niitä kaikkia ihania ihmisiä, joita ole näinä keskiviikkopäivinä vuosien varrella kohdannut. Haleja  ihan teille kaikille - olemme yhdessä luoneet ikimuistoisia hetkiä <3 

 
Lahjapaketti oli paketoitu niin kauniisti, että en tapani mukaan ole malttanut avata sitä.


Tänään kuitenkin kurkistin paketin sisälle ja laatikosta löytyi vielä tämä pikkuylläri:) Täytyykin huomenna töissä kiittää myös tästä.

Kyllä oli  mieluinen lahja<3 Olemme tehneet kauan töitä yhdessä, joten työkaverini taitaa tuntea sisustusmakuni jo aika hyvin:) ♥-kiitokset vielä näin bloginkin välityksellä♥

 
 Mutta sitten siihen toiseen asiaan...


Sain sähköpostia Unelmien Talo ja Koti-lehdestä, jossa kysyttiin: tulisitko lehteemme? Aika jymy juttu!!!! Olen tosi otettu tällaisesta pyynnöstä, ja hymyä on tuon johdosta riittänyt:) Lehdessä on Ystäväkirja-juttusarja, jossa vastailen sisustukseen liittyviin kysymyksiin.


Nyt kyllä jotenkin jännittää - en itsekään tiedä, mitkä lähettämistäni kuvista valitaan juttuun...ja jännittää vähän sekin, että se on tehty omalla nimelläni ja piti vielä lähettää oma kuvakin sitä varten...huh!

Joka tapauksessa väsäsin juttua kauan ja muutin tekstiä moneen kertaan ja kuvien valintakin tuntui olevan kuin suuremmankin luokan päätöksiä :) Enkä tämän vuoksi meinannut ollenkaan ehtiä tänne blogistaniaan:D No nyt on salaisuuteni lörpitty (siis onko tuo sana edes suomea?),  ja innolla odottelen heinäkuun numeron ilmestymistä.

Tällaisia kohistuksia tällä kertaa...


Kiva huomata, että muutama uusi lukija on tupsahtanut joukkoomme. Kesähymyjä ihanille lukijoilleni ja ilahduttavien kommenttien jättäneille
Halauksin

36 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun blogeista tuttuja kauniita koteja saa ihastella myös lehtien sivuilta. Onneksi tuo lehti tippuu suoraan omaan postilaatikkoon :)

    Kivan lahjan olet saanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tippuu minullakin:) Taidan ryntäillä postilaatikolle tällä kertaa aika hurjaa vauhtia:D

      Poista
  2. Mullekkin tulee tuo lehti ja on tosi kiva lukea lehdestä tutuista kodeista :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut, nyt vain lehden ilmestymistä odottelemaan.Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
  4. Aika makeeta. Khyl nyt kelpaa onnitella. :D

    Haikea mieli on yhtäkuin kauniit hetket ja muistot. Ihanat työkaverit eivät varmasti ihan tosta noin vaan kuule poistu mielestä, eikä varmaan myöskään elämästä. Epäilen ainakin kovin.. ;)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut - heinäkuun lehti tullaan kyllä aikanaan poimimaan lehtihyllystä;)
    Ja erot työkavereista tuovat kyllä merkillistä haikeutta - minulla on useampi työkaveri jäämässä eläkkeelle vielä tämän vuoden puolella ja ensimmäinen on jo "hyvästelty" - haikeaa oli.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut sinulle - hienoa! Olen tulossa kesällä Suomeen käymään, joten lehden tulen mukaani poimimaan minäkin. Haikeaa varmasti lähteä työpaikasta, jossa on viihtynyt, mutta uusi on aina raikasta, joten onnea tämänkin asian suhteen :)

    VastaaPoista
  7. Oikein Paljon Onnea!!
    Ihan mahtava juttu. Pakko napata tuo kyseinen lehti kaupasta kotiin kun se numero ilmestyy :)
    Uih ja huituo työkavereiden hyvästely. Saan tällä viikolla tietää pääsenkö opiskelemaan ja siinä tapauksessa minullatuo sama juttu edessä. Joidenkin kanssa olen yli 20 vuotta tehnyt töitä.
    Ihastuttavaa viikkoa sinulle.
    Haleja Erica

    VastaaPoista
  8. oih, toinen lempparilehdistäni! Mukavaa, että sieltä löytyy myös tuttuja. Odotan innolla!

    VastaaPoista
  9. Onnea!
    Minullekin lehti tulee ja kiva aina saada kasvot näille blogitutuille :)

    VastaaPoista
  10. Voi, onnea!
    Kuinka siistiä!!! Mulle tulee myös lehti, joten odotan innolla sun juttua :D

    Iloa viikkosi!!!

    VastaaPoista
  11. No johan on hieno uutinen! Onnea! Pitääpä ostaa talo ja koti- lehti heti sen ilmestyttyä!Odotan malttamattomana:)!
    Kauniin lahjan oot myös työkavereiltasi saanut, on niin sun tyylinen:)

    VastaaPoista
  12. Oikein paljo onnea, nyt jäädään odottelemaan lehteä :))
    Ihanan lahjan olet saanut!

    VastaaPoista
  13. Oi miten mukavaa ja jännittävää!!! :) Kaunis lahaja <3

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea !
    Jään odottelemaan lehteä.

    VastaaPoista
  15. Onnittelut jutun johdosta! Onneksi olen lehden tilaaja, niin en missaa sitä!

    VastaaPoista
  16. Onnea lehtijuttuun, kivalta kuulostaa!!

    Ja niin suloisen lahjan olet saanut. <3

    VastaaPoista
  17. Jee, sitä lehtijuttua odottelen innolla :)

    VastaaPoista
  18. Onnittelut! innolla lehden ilmestymistä nyt vaan odottelemaan :)

    VastaaPoista
  19. Ihana salaisuus! Pitää muistaa tuo lehti sitten omaksikin hommata, äidin välityksellä tietty :)
    Varmasti juttu on tosi kiva ja kauniit kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täällähän on ollutkin kivaa säpinää poissaollessani! Kiitos teile kaikille ihanille kommenteistanne - olette kyllä blogistanian parhaita<3 Jotenkin tuntuu olo helpottunelta, kun kerroin salaisuuteni täällä:) En tiedä paljonko sukulaiseni ja live-ystäväni täällä blogissa käyvät... heille pitäisi kai myös kertoa. Tulin lipsauttaneeksi salaisuuteni ensin tänne:D
      Halit teille kaikille ja aurinkoa viikkoonne♥

      Poista
  20. Upee juttu, paljon onnee! Täytyy ostaa lehti ku ilmestyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Kiva, kun niin moni aikoo lukea tuon jutun:)

      Poista
  21. Oih, ihana juttu! Onnea uudesta pestistä ja aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  22. Oi kun kiva :-) Itse pääsin tutustumaan ko. lehteen pari viikkoa sitten kun äitini lähetti minulle pari numeroa ja tykästyin lehteen oitis. Pyysin häntä ostamaan ja lähettämään minulle lehteä jatkossakin, joten mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulen jossain vaiheessa näkemään sinunkin juttusi :-)

    oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska kuulla, että saatan juttuni kanssa päästä ulkomaille saakka:D
      Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle<3

      Poista
  23. Hei! Ja kiitos käynnistä blogissamme! Vooe että, tämä sinun blogisi on aivan taivaallisen ihana !!!
    Ja waude, lehteen.. oijoijoi!!! Mahtavaa!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  24. Mullekin tulee tuo lehti, onkin kiva lukea ensi numeroa :)! Kauniita lahjoja myös olet saanut :)

    VastaaPoista
  25. Hei pitkästä aikaa ja onnittelut! <3
    Sain tänään oman Talo & Koti- lehden postista ja sieltähän Sinä löydyitkin! :) Kesti hetken tajuta, että se olet juuri Sinä ja niinpä koko juttu tuli luettua samalta istumalta. ;)
    On kyllä mahtavaa löytää yksi suosikkibloggaajistani lehdestä! :D

    Aurinkoisia kesäpäiviä Sinulle!
    Halauksin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näitä kommentteja niin ihana lukea, kiitos teille<3 No kyllä tuntuukin tosi kivalta kuulla kuuluvansa jonkun suosikkibloggaajien joukkoon - erityiskiitokset sinulle, Emppu ♥♥♥

      Poista