Täällä ajaudutaan villityksestä toiseen. Nyt innostuksen kohteena on taimikasvatus, ja sen päätuotteena chilin taimet. Meillä maustetaan usein ruokia chilillä, joten olisi kiva saada omaa satoa.
Poikani on myös kasvatushommissa mukana - ilman häntä taimet olisivat jo kuolleet veden puutteeseen:) Siemenet nappasimme ihan vaan kaupan tuoreista chileistä ruoanvalmistuksen yhteydessä.
Nyt on tullut aika siirrellä taimia omiin ruukkuihin. Olen joskus taitellut sanomalehdestä taimipusseja, mutta tänä keväänä tein helpoimman kautta.
Rullasin wc-paperirullan ympärille sanomalehteä ja survoin toisesta päästä rullan sisälle lehden reunat pohjaksi.
Tasoitin pohjaa sisältä päin puukorista nappaamallani puukalikalla. Sanomalehtipotin voi tehdä vahvemmaksi laittamalla sen ympäri narua tai palan teippiä.
Osa taimista on nyt omissa poteissaan...
...osa odottaa vielä vuoroaan.
Kasvu lähti kyllä huimaan pyrähdykseen taimien päästyä näihin omiin pikku sanomalehtiruukkuihin.
Kasvihuoneessa oli tänään jo päivällä 25 astetta lämmintä, mutta yöt ovat vielä liian kylmiä taimien siirtämiseen. Suippopaprikan ja ananaskirsikan siemeniä on myös laitettu esikasvatukseen. Kasvihuoneessa on tarkoitus näiden lisäksi kasvattaa myös tomaattia ja kurkkua.
Olen yleensä ostanut ne valmiina taimina - ehtisiköhän nuo vielä kasvattamaan itse siemenestä? Ihana kevät saa puuhamaan kaikenlaista mukavaa :)
Valoa, iloa ja aurinkoisia tunnelmia kevätpäiviinne!
halauksin
Söpöjä kasvatuspurkkeja! Onnea kasvatukseen ja ihana että poikasi on myös innostunut hommasta!
VastaaPoistaKiitos<3 Olen kuullut muidenkin nuorten miesten olevan innostuneita chilin kasvatuksesta:) Toivottavasti saadan maistiaisia!
PoistaSinulta aina saa kivoja ideoita! Hassua todellakin, tehtiin samaan aikaan postaukset ja samasta aiheesta :). Sinä ootkin jo pitkällä ja sielä kasvaakin jo alkuja, upeaa. Saa nähdä miten minun käy..
VastaaPoistaKiitos, Mia<3 Alut näyttävät lupaavilta, mutta vielä on paljon mahdollisuuksia saada taimet kuihtumaan:D Toivottavasti saamme kuitenkin molemmat maistiaisia itse kasvatetuista taimistamme:)
PoistaTänä vuonna en esikasvata taimia ollenkaan vaan ostan valmiit taimet kaupasta. Kevätsuunnitelmia puutarhan suhteen silti täälläkin jo kovasti. Tänään olikin ihana aurinkoinen päivä ja suunnitelmat pääsivät valloilleen :) Leppoisaa illanjatkoa!
VastaaPoistaOlen itsekin ostanut yleensä taimet valmiina - tosin muutamana keväänä olen onnistunut kasvattamaan joitain taimia alusta alkaen. Nyt innostuin kokeilemaan suurempia määriä ja uusia lajikkeita:) Ihana keväaurinko päästää tosiaan suunnitelmat valloilleen:)
PoistaKiitos ja samoin sinulle<3
Suloisuuden huippuja nuo kasvatusruukut.
VastaaPoistaKiitos<3 Täytyy tunnustaa, että valitsin ensisijaisesti sanomalehdistä tekstisivuja ja jätin räikeimmät mainossivut käyttämättä:D
PoistaChiliä voisin itsekin kasvattaa! Täytyy muistaa ensi kerralla ottaa siemenet talteen. Kivoja kasvatuspurkkeja olet tehnyt!
VastaaPoistaChilin taimet ovat valmiina kalliimpia kuin esim. tomaatit ja kurkut - myös se innostaa hauskuuden ja itse kasvattamisen tuoman ilon lisäksi kokeiluihin:)
PoistaKiitos <3
Hyvin ehtii tomskutkin vielä. Lajeja on niin monia :) Mulla on sellainen paperiruukkumuokkaajasetti, jossa on puinen palikka ja muotoilupohja, mutta kätevästipä se valmistus onnistuu ihan ilmankin näköjään :)
VastaaPoistaKiitos neuvosta - siispä siemeniä kaivelemaan seuraavasta syötävästä tomaatista:) Viljelysmääräni ovat sen verran pieniä, etten ajatellut ostella siemenpusseja. On tämä kivaa puuhaa<3 Huomasinkin joskus blogistasi tuon ruukunmuokkaajan - kyllä se on varmasti tosi kätevä ja tarpeellinen, jos paperiruukkuja tarvitaan isompia määriä. Pienet määrät hoituvat kyllä näin ihan kivasti:)
PoistaNuo itsetehdyt kasvatusruukut ovat kyllä hienoja. Meikäläisen taimikasvatus lopahti yhteen kevääseen, kun hyvin alkuun lähteneet taimet olivat yhtenä päivänä vain salaperäisesti kuolleet. Eikä tämä nykyinenkään sitruunapuun kasvattaminen/ hengissä pitäminen tunnu yhtään sen enempää menestyvän...parempaa kasvatusonnea sinne ja oikein paljon aurinkoisia päiviä! <3
VastaaPoistaSaattaa olla, että tuo salaperäinen tuho kohtaa nämäkin taimet:D On kuitenkin mukava yrittää kasvattaa omia taimia ja olisi ihan huippua saada niistä vielä satoakin! Kiitos kasvatusonnen toivottamisesta - sitä tarvitaan aurinkoisten päivien lisäksi <3
PoistaNoi kasvatuspotit on kyllä niin söpöjä! Harmi ettei ole kasvihuonetta, olis kiva kasvatella jotain :)
VastaaPoistaVoi kiitos<3 Meillä on ihan pikkuruinen kasvihuone, johon mahtuu vain pieni osa näistä taimista. Kokeilen tänä kesä, pärjäävätkö nämä ihan vaan pihalla ruukuissa:)
PoistaMiten söpöjä! Täällä ei harmi kyllä ukkelin eikä oma maha kestä lainkaan chiliä, eikä edes jalopenoa, mutta voi kun niiden maku tuo juuri kaikkeen ruokaan sen täydellisen extralisän. <3 Aurinkoista päivä <3
VastaaPoistaMeillä nuoriso käyttää chiliä ym.vahvoja mausteita tosi reippaasti, ja pidän itsekin chilin tulisuudesta kylläkin vähän miedompina annoksina:)
PoistaKiitos ja samoin sinulle<3