"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Kesän koukuttavimmat


Tämän kesän kaksi koukuttavinta herkkuani löytyvät terveellisyyden mukaan arvioituina aika ääripäistä. 


Lähes jokaiseen lomapäivään kuuluu terveellinen itse tehty smoothie.

Parhaalta maistuu smoothie, jossa on paljon mintun tai sitruunamelissan lehtiä ja vadelmia. Laitan joukkoon myös pinaattia, pellavarouhetta, banaania ja maustamatonta jugurttia, piimää tms. - oikeastaan mitä tahansa, mitä kaapeista sattuu löytymään. 


Ostin torilta valtavan kokoisia sitruunamelissan ja mintun taimia, jotta olisin vähän omavaraisempi noiden lemppariyrttieni kanssa.

Ystäväni kertoi käyttäneensä omiin smoothieihinsa jo kaikki oman pihan voikukan lehdet. Uutta kasvustoa odotellessa hän tunnusti jo kurkotelleensa niitä naapurinkin puolelta.

Voikukkia en vielä ole kokeillut, mutta kuulosti niin terveelliseltä vinkiltä, että menee heti kokeiluun - eikä muuten tarvitse mennä naapurin puolelta hakemaan:) 


No se toinen koukuttavin ei löydy grilliherkkujen, kesäjuomien eikä -leivonnaisten joukosta vaan ihan vaan kaupan karkkipussiosastolta.

Kovinkaan ylpeänä en voi tätä kertoa, mutta SuklaaLakuKuulat vaan maistuvat niin hyviltä, että jos niitä on kaappiin mennyt hankkimaan, ei ohi pääse maistelematta kulkemaan - ja ohi tulee kuljettua niin kauan, että pussi on tyhjentynyt.

Parasta niissä on kuulan päällä oleva salmiakkijauhe.


Veimme ystävillemme juhannuksena isoon puurasiaan pakattuna näitä kuulia tuliaiksiksi, ja aika hauska yhteensattuma oli, että he olivat ostaneet jokaiselle juhliin osallistuvalle oman henkilökohtaisen nimikoidun herkkupussin, josta koko juhlan ajan sai omassa tahdissa käydä napsimassa.

Tämä on todiste siitä, etten ole mitenkään yksin tämän heikkouteni kanssa:D


No pientä terveysvaikutusta voisi yrittää etsiä siitä, että salmiakki nostaa vähän verenpainetta, joka minulla on luontaisesti kovin matala. Niin ja suklaanhan jotkut luokittelevat terveysvaikutteiseksi. Huomaan itsekin, että perustelut ontuvat. Huoh, olen vaan niin koukussa.


SuklaaLakuKuulat ovat muuten aika kivan näköisiä erilaisissa kulhossa...hmmm...voisikohan seuraavan pussin ostamisen perustella sisustuksellisiin näkökantoihin vedoten:D

Tämä ei ole maksettu mainos, mutta laitan kuitenkin linkin: klik! Halvan sivuille, jos joku haluaa käydä katsomassa, millaisesta karkkipussista on kyse. Niin ja jos vaikka makeistehtaalta tämän postauksen myötä otetaan yhteyttä ja halutaan tehdä blogiyhteistyötä koukuttuneen herkuttelijan kanssa:D

Herkkuhetkiä ihanille lukijoilleni
toivotellen

16 kommenttia:

  1. Ai hitsi, rupesi ihan suu täällä napsamaan. Etenkin noiden "palleroiden" kohdalla. Pakko hommata ja maistaa...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin juuri blogissasi - ja reaktio oli täsmälleen sama:D Kesään niin kuuluvat herkutteluhetket♥

      Poista
  2. Tuo juoma aloittaa päivän kyllä terveellisesti. Oih ja voi, nuo kuulat näyttävätkin jo niin herkullisilta. Varmasti syntisen hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lomalla ehtii ja innostuu tekemään kaikenlaista herkkua itsekin - ja ehtii myös käymään ruokakaupan karkkihyllyjä tyhjentämässä:D

      Poista
  3. Ihanat heikkoudet! :D Mä haksahdin taannoin lakritsitaateleihin... ensin jopa kuvittelin niiden olevan jotenkin terveellisempiä, kun ihan he-vi -osastolata kaupasta löytyivät, mutta sitten tajusin, että makeitahan ne ovat kuin mitkä... Hyvät karkin korvikkeet kuitenkin, koitin itselleni huijata. ;)
    Sun smoothiet kuulostaa kyllä tosi hyvältä. Yrttimaalta puuttuukin tänä vuonna minttu. Pitääpä muistaa korvata tuo hetimiten..
    Hyvää ja kaunista heinäkuuta sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) On kyllä aika hämäävää, jos lakutaatelit ovat hedelmäosastolla ja piilottelevat hurjia kalorimääriä sisällään:D Pitääkin katsoa, löytyykö niitä täältäkin:)
      Onneksi olen koukuttunut myös johonkin tervellisempään. Smoothiesekoituksia on tosi hauska varioida vaikka joka päivä eri makuja testaillen.
      Kiitos toivotuksista ja samoin sinne♥

      Poista
  4. Olet aivan selvästi todella pahassa koukussa! Kyllä nyt Halvan kannattaisi olla hereillä ja saalistaa sinut blogiyhteistyöhön antamalla sinulle esim. Heinäkuun kuulat :)). No, paheet tulevat ja menevät ja eikös terveellisyys tule juuri tasapainosta, eli nuo ihanat smoothiet aivan varmasti kompensoivat pienen herkuttelun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todellakin koukussa! Sen huomaa myös siitä, että yritän popsia noita kuulia vähän muilta salaa... Mahtava idea tuo heinäkuun kuulat :D
      Onneksi myös marjat ja muut luontomme tarjoamat herkut ovat jo saatavilla<3

      Poista
  5. Ähh, mikä postaus. Olen juhannuksen jälkeen aloittanut eräänlaisen karkkilakon...en ihan ehdottoman, mutta yritän vähentää karkin syömistä reilusti. Ja nyt tuli niin houkuttelevia kuvia. Itsehillintä on nyt koetuksella!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sorry:) Pidä vaan kiinni lakosta...niin no pyöräreissullanne noista kuulista saisi ylämäessä kivaa lisäpotkua:D

      Poista
  6. Wautsi! Kuinka minulta on jäänyt huomaamatta nuo kuulat? Olen kova salmiakkifani ja salmiakin ja suklaan liitto on niiin...
    Kiitos vinkistä!
    Leppoisaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olen itsekin maistellut ensimmäiset kuulani vasta tänä keväänä - voi olla, että ovat vähän uudempaa makeistuotantoa. Leppoisuutta ja ihanaa kesäoloa sinullekin♥

      Poista
  7. Täällä toinen jolla lähes täsmälleen samanlaiset heikkoudet. :) Smoothie kuuluu jokaiseen aamuuni. Paatilla juuri sanoin että blenderi puuttuu. ;) No, onneksi hätä keinot keksii ja aika hienoksi haarukalla sain banaanin yms muussattua. :)
    Niin, ja suklaapallot on myös heikkouteni. Suklaata olen yrittänyt välttää, kuopus kun sitä ei saa syödä. Mutta, irtsut kelpaa myös. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, blenderi olisikin aika luksista paatissa - siis puuttuu meidänkin varusteista:D :D
      Tänään smoothie korvasi lounaan ja kokeilin laittaa joukkoon vehnäorasta - hyvältä maistui sekin<3 Voikukanlehdet pääsevät seuraavaan satsiin:)

      Poista
  8. Molemmat sinun kesäherkuista on myös sellaiset mitkä maistuu minulle myös <3 noi suklaalakupallot oli hauska ylläri herkku kun tyttäreni toi niitä minulle kerran kaupasta, ei pussissa lakut kauaa olleet :)
    Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tänään taas jo ehditty maistella molempia - sielläkin on siis samaa koukuttavuutta ilmassa herkkurintamalla:D
      Kiitos samoin sinulle<3

      Poista