Badding-fiiliksistä siirrytään nyt pudding-tunnelmiin.
Puddingia tai oikeastaan ihan tavallista kiisseliä keittelin vähän erikoisemmista aineksista. Vanhempani ovat aina olleet taitavia kasvattamaan puutarhassaan kaikenlaista, ja sainkin sieltä ison pussillisen itse ulkona eteläseinän vierustassa kasvatettuja viinirypäleitä - ne kun piti nopsasti pelastaa yöpakkasten alta.
Ne ovat pikkuruisia ja sisällä on paljon siemeniä, joten syömiminen on hidasta puuhaa. Maistiaisten jälkeen päätin keitellä osan viinirypäleistä kiisseliksi.
Enpä tiedä, onko tällaista jälkiruokaa olemassakaan, sillä en ole koskaan kuullut viinirypälekiisselistä.
Maku oli jännä, vähän hapan ja vivahdus punaviinin aromia.
Perheraadin mielestä maistui pienen kermalorauksen kanssa tosi hyvältä.
Joka tapauksessa uusia kokkailu- ja makuelämyksiä on aina hauska kokeilla.
HerkutEllen uuteen viikkoon:)
Maku oli jännä, vähän hapan ja vivahdus punaviinin aromia.
Perheraadin mielestä maistui pienen kermalorauksen kanssa tosi hyvältä.
Joka tapauksessa uusia kokkailu- ja makuelämyksiä on aina hauska kokeilla.
HerkutEllen uuteen viikkoon:)
Varmasti erikoinen maku noissa rypäleistä!
VastaaPoistaKivaa viikkoa sinulle!
Viinirypäleet maistuvat melko samoilta kuin kaupasta ostetutkin. Niissä on vaan hedelmälihan ja siemenien suhde aika haastava. Kiisselissä maku on kieltämättä erikoinen, mutta herkullinen:)
PoistaOi, viinirypäleitä omasta puutarhasta. WAU!
VastaaPoistaOli kyllä varmaan hyvää ja kerma on aina sallittua. :) Niin, ja oli mukava nähdä Badding -musikaalissa!
No tuo viinirypäleiden kasvatus omalla pihalla on varmaan melko harvinaista täällä Suomessa:)
PoistaKermalla ja sokerilla saa varmaan tehtyä herkkua melkein mistä vaan:D
Oli tosiaan kiva nähdä musikaalissa - mukava ilta muutenkin<3
Kauniin väristä kiisseliä. Toimisi varmasti hyvin jouluisena jälkiruokana!
VastaaPoistaTosiaan, tämähän menisi ihan jouluherkkuna, ja mausteeksi sopisi hyvin ripaus kanelia:)
PoistaIhanaa, viinirypälekiisseliä! <3 näyttää kyllä tosi hyvältä ja raikkaalta. Ja voin niin kuvitella, että kerman kanssa maku on parhaimmillaan.
VastaaPoistaKiitos, Ellis<3
PoistaKiisseli meni kyllä hyvin kaupaksi:)
Ihanan eksoottista, kun nuo ovat täällä koto-Suomessa kasvaneita...oliskohan niistä voinut kuivattaa rusinoita? :)
VastaaPoistaOlisihan niistä voinut kuivattaa rusinoita ja se kävi itsellänikin mielessä. Siemenien perkaaminen tuntui vaan liian isolta urakalta ja pienet rypäleet menivät rikki siemenien poiston yhteydessä, joten päätin vaan keitellä ne kiisseliksi:)
PoistaOo...kuinka veikeä kokeilu!!
VastaaPoistaEipä olisi itselle tullut mieleen.
Mutta noin juuri, kaikkea pitää kokeilla. Mistä sitä muuten tietää mikä toimii ja mikä ei :)
Kiitos♥ Tykkään välillä poiketa tavanomaisesta ja kokeilla uusia juttuja. Osa niistä menee pieleen, mutta tämä kokeilu onnistui:)
PoistaTuo kuulostaa jännältä, kiva kun pääsee maistelemaan uusia makuja..Eikös ne parhaimmat reseptit olekkin kokeilemalla syntynyt:) Mukavaa alkavaa viikkoa sinne♥
VastaaPoistaViinirypälekiisseliä voisi kokeilla joskus kaupan tummista viinirypäleistä - maku olisi todennäköisesti aika samankaltainen:)
PoistaKiitos ja samoin sinulle♥
Hauska kokeilu! Vau, viinirypäleitä omasta takaa :)
VastaaPoistaOlisi vielä hauskempaa, jos olisin itse kasvattanut rypäleet. Vanhempieni puutarha-aarteiden vaalimisen geeni ei ihan ole minulle saakka periytynyt:D
PoistaHarvinaisempaa herkkua taitaa olla! Ja tuo viljeleminenkin kuulostaa jotenkin taitolajilta.
VastaaPoistaHarvinaista herkkua tosiaan:) Olisi itsekin niin mukava kasvattaa erikoisiakin hyötykasveja, mutta omalla pihallamme viihtyvät parhaiten kivikkokasvit ja syreenit:)
Poista