Olen ehtinyt jo sovitellut mattoa useampaankin huoneeseen - ja sehän sopii niihin kaikkiin! Juuri tällainen moneen käyttöön sopiva sisustustuote on ihan mahtavin.
Tarina maton takana on eettisesti kestävä ja yksilöllisyyttä vaaliva.
Matot tehdään tilaustyönä omien toiveiden mukaisesti. Muutaman kuukauden päästä tilauksen tehtyäni Nepalista tuli viesti, että oma Nepalissa valmistettu huopapallomattoni on valmis lähtemään kohti Suomea. Tuntui mukavalta ajatella, että se on juuri meidän kotiamme varten tehty:)
Maton tekijän nimi on kirjoitettu mattoon kiinnitetylle lapulle, ja ajattelinkin jättää sen mattoon kiinni ikäänkuin taitelijan signeerauksena, sillä sellainenhan tämä matto onkin: uniikisti käsin tehty ja huolella ja taidolla valmistettu. Kiitos maton tekijälle Sarita Thapalle sinne Nepaliin♥
Tuntuu mukavalta tietää, että Sukhilla vaalitaan tärkeitä eettisiä arvoja: maksetaan työntekijöille hyvää asianmukaista palkkaa ja pidetään huolta laadukkaista työolosuhteista. Niistä ja työn sosiaalisista suotuisista vaikutuksista Suhkin nettisivuilla onkin video, jota voi käydä katsomassa tästä klikkaamalla, klik!
Sukhin tavoitteena onkin tehdä onnelliseksi sekä mattojen uudet omistajat kuin niiden valmistajatkin. Sopivampaa nimeä ei yrityksellä voisi ollakaan, sillä Sukhi tarkoittaa onnellista nepaliksi.
Sukhin tavoitteena onkin tehdä onnelliseksi sekä mattojen uudet omistajat kuin niiden valmistajatkin. Sopivampaa nimeä ei yrityksellä voisi ollakaan, sillä Sukhi tarkoittaa onnellista nepaliksi.
Kyllä ainakin tämän maton saajan kohdalla onnellisuus kriteeri täyttyy, sillä sekä tuote että sen takana olevat reilun kaupan periaatteet ovat saaneet tuntemaan tyytyväisyyttä ja onnnellisuutta tästä hankinnasta♥
Huopapallomatoissa oli paljon värivalikoimaa. Päädyin valitsemaan luonnonvalkoinen sävyn, sillä se sopii kotimme harmaaksi maalattuihin puulattioihin.
Sovittelin ensin mattoa makuuhuoneeseen kaakeliuunin viereen puukorin alle. Puukori taitaa kuitenkin peittää liikaa kivannäköistä mattoa.
Maalatut puulattiat ovat aika herkkiä kolhuille, joten metallisen lehtitelineen alla olisi kiva pitää mattoa.
Matto sopii kyllä hyvin makkarin tunnelmaan ja sävyihin.
Mikäli matto jää makuuhuoneeseen, tämä voisi kyllä olla sille ihan vakiopaikka.
Sovittelin ensin mattoa makuuhuoneeseen kaakeliuunin viereen puukorin alle. Puukori taitaa kuitenkin peittää liikaa kivannäköistä mattoa.
Maalatut puulattiat ovat aika herkkiä kolhuille, joten metallisen lehtitelineen alla olisi kiva pitää mattoa.
Matto sopii kyllä hyvin makkarin tunnelmaan ja sävyihin.
Mikäli matto jää makuuhuoneeseen, tämä voisi kyllä olla sille ihan vakiopaikka.
Tyttären huoneen tunnelmaan matto sopii myös tosi hyvin. Seinällä olevan peilin edessä on kiva paikka matolla, ja peili toistaa kivasti sen muotoa.
Olohuoneesakin voisi olla paikka huopapallomatolle.
Olohuoneessa sovitelin mattoa uudestaan siellä olevan puukorin alle, mutta totesin jälleen maton jäävän liikaa piiloon.
Lopulta matto päätyi ihan paraatipaikalle olohuoneen vanhan kaakeliuunin viereen vanhan puujakkaran ja Pentikin lasilyhdyn kanssa - nepalilainen ja suomalainen vanha ja uusi design sopivatkin hyvin yhteen.
Maalasin jo jokin aikaa sitten uunin lattiansävyiseksi maalatun eduspellin valkoiseksi. Nyt se erottuu mukavasti ja tämä kokonaisuus saakin jäädä tällaisenaan pidemmäksi aikaa olohuoneeseen.
Pikkuisen jännitin Hugon suhtautumista uuteen sisustusmattoon, sillä se tuhosi pentuvaiheessa huovutetun sisustuspupun ja on ollut edelleen innostunut villatuotteista, varsinkin huovutetuista. Se on kuitenkin ottanut tyynesti vastaan huopaisen ihanuuden ja antanut sen olla rauhassa.
Huopapallomattojen lisäksi ihastuin erityisesti Sukhin suorakaiteen mallisiin marokkolaisiin Beni Ourain hapsullisiin nukkamattoihin. Niitä jäänkin nyt pohtimaan mahdollisiksi seuraaviksi hankinnoiksi - sopisivat niin hyvin makuuhuoneeseemme, jossa vanhat valkoiset räsymatot ovat alkaneet hiipua rikki. Koska Beni Ourain-matoista ei ole itselläni kuvia, voitte käydä ihastelemassa tästä klikkaamalla, klik!
Kiitos yhteistyöstä Sukhi-matoille ja Millalle, joka tutustutti minut näihin ihaniin mattoihin<3
marraskuisin halauksin
marraskuisin halauksin
Kiitos itsellesi! Ihanaa, että matto pääsi oikein "kunniakierrokselle" kotona :). Lämmintä sunnuntaita!
VastaaPoistaTuli tosiaan tehtyä kunniakierrosta ja hyvä niin, sillä tämä viimeinen paikka olohuoneen kaakeliuunien vieressä taisi kuitenkin olla paras paikka matolle.
PoistaKiitos ja samoin sinulle<3
Kauniita ovat nuo matot!
VastaaPoistaSehän sopii teillä mihin vaan!
Leppoisaa sunnuntaita!
Yllättävän hyvin sopii kyllä melkein mihin vaan. Tuo kävisi myös wc:n mattona, mutta en kyllä malta piilottaa sitä ovien taakse:)
PoistaKiitos samoin sinulle♥
Voi miten ihana matto ja ehdottomasti hyvällä paikalla!
VastaaPoista♥-kiitos - tuohon kaakeliuunin kupeeseen se taitaa sopia parhaiten:)
PoistaOi, tuollaiset matot olisivat suorastaan pakko saada sängynviereen. Miten ihanaa olisi aamulla herättyään upottaa varpaat pehmoiseen huopapallomattoon.
VastaaPoistaNo siihenkin tarkoitukseen matto olisi tosi ihana - niitä pitäisi ihan selvästi olla vähän useampi tässäkin huushollissa:)
PoistaKaunis matto ja kaunis vanha kaakeliuuni! <3
VastaaPoistaKiitos ♥ :)
PoistaOi kiva, kun tutustutit minut näihin, varsinkin nuo sinun haaveilemasi matot; oih ihanuutta!
VastaaPoistaOlepa hyvä:)Näiden mattojen filosofia on kaunis - tuntuu mukavalta hankkia eettisesti kestäviä tuotteita♥
PoistaNuo sukhimatot ovat ihania - ja bonusta tulee tietenkin vielä niiden tuotantotavasta! Ja ne marokkolaismatot - oi voi;)
VastaaPoistaIhanuudesta ja bonuksesta ihan samaa mieltä:) Marokkolaismattojen hapsutus on kyllä niin viehättävä - yleensä nukkamatoissa kun hapsuja ei ole<3
PoistaKaunis, uniikki matto, jonka arvon ja ainutlaatuisuuden Hugogin tuntuu ymmärtävän :) Tämä postaus huokuu hyvää mieltä ja harmoniaa ♥
VastaaPoistaVoi ihana sinua, Ansku<3 Kiitos ilahduttavasta kommentistasi♥
PoistaHugo on antanut maton olla rauhassa - pentuaikana en olisi uskaltanut jättää mitään villaista sen ulottuville:D
Ihana matto!❤️
VastaaPoista♥-kiitos<3
PoistaTämä on kyllä niin kiva tuote ja tämä jos jokin on reilun kaupan tavaraa. Mielestäni maton ostaja saa kaksikertaisen hyvän olon. Ostamalla tietää, että sen tekijää saa elintasoa ja itse saa vielä kauniin sisustustuotteen.
VastaaPoistaKiva postaus ja mukava yhteistyö.
Oikein mukavaa viikkoa!
Kiitos, Satu♥
PoistaLähetin Nepaliin maton tekijälle sähköpostina kiitokset taitavasti tehdystä matosta. Sieltä tuli yhteyshenkilön vastaus, joka kiitteli kovasti viestistä ja lupasi välittää kiitokseni ja näyttää kuvia blogistani Saritalle:) Tuntuu mukavalta tietää mattoni tekijä:)
Tämä on ollut itselleni hyvän mielen blogiyhteistyöta♥
Mukavaa viikkoa sinullekin:)
Nämä matot ovat kertakaikkisen ihania!!
VastaaPoistaSopii mainiosti teille tuohon takan lähettyville.
Pallomatto on tunnelmaltaan ihan suomalaisen oloinen, vaikka onkin nepalissa tehty. Tuo huovutuksen tuoma tunnelma sopii niin hyvin suomalaiseen sisustukseen♥
PoistaAivan ihana matto - instassa jo ihailin <3
VastaaPoistaKauneimmillaan minunkin mielestäni kaakeliuunin lähellä!
Sovittelin mattoa aika moneen paikkaan - kaikista en edes napannut kuvia. Tuohon kaakeliuunin viereen se kotiutui parhaiten<3
PoistaSo beautiful...love that carpet!
VastaaPoistaTitti
Thank you so much ♥
PoistaNice round carpet!
VastaaPoistaSee you in my new blog...
https://dinamighty.com/
Voi, olisipa mukava saada tällainen blogiyhteistyön kautta, kun ei tuo itse tilaaminen onnistu.
VastaaPoista