Sisareni laittoi sukumme whatsap-ryhmään viime viikolla kivan viestin: "Tervetuloa sushikouluun - kurssimaksu vapaaehtoinen 4 e hyväntekeväisyyteen"
No minähän ilmoittauduin heti, ja sunnuntaina paikalla olikin 10 innokasta sukulaista euroinensa maksamassa kurssimaksua ja oppimassa uutta.
Riisi oli keitettynä ja kulhoissa oli erilaisia kasvis- ja kalaherkkuja valmiiksi pilkottuna.
Minitomaatti valkoisella servetillä toisti hauskasti Japanin lipun värejä.
Levittelimme ohuelti keitettyä riisiä leväarkin päälle ja sommittelimme riisipedille herkkukimaran omien mieltymystemme mukaan.
Tiukka rullaus ja paloittelu ja elämäni ensimmäiset omatekoiset sushit on tehtynä. Ulkonäkö kaipaa ehkä pientä hiomista, mutta maku oli kuitenkin mahtava. Vielä lisukkeet hauskasti pikkuleipämuotteihin ja herkkuhetki pääsi alkamaan.
Oli kyllä niin hauska idea kutsua tällä tavoin läheisiä koolle.
Jälkeenpäin saimme vielä raportin, miten hyväntekeväisyystuotto oli käytetty.
Kiitos, ihana rakas isosisko-kulta, joka jaksaa harrastaa monenlaista hyväntekeväisyyttä ja kutsua sukua yhteisiin hetkiin♥
Ihana idea ja mukavaa yhdessäoloa kera herkkujen!
VastaaPoistaNiin minustakin😍 yhdessäolo ja herkuttelu toimivat aina,ja tässä ekstrana vielä itse tekeminen ja hyväntekeväisyys♥️
PoistaHurrrrrrjan herkulllisen näköistä! Ja tosi kiva idis nuo pikkukakkuvuoat soijalle. Laitetaanpa idea-arkistoon.
VastaaPoistaPikkuvuokaset oli hauskasti otettu vähän eksoottisempaan tehtävään - kiva idea❣️
PoistaOlipa kiva idea! Tuollainen yhdessä tekeminen on todella harvinaista nykyään. Varmasti nautitte!
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua!
Tähän yhdessäolon hetkeen oli satsattu paljon - sisareni oli nähnyt kovasti vaivaa😊
PoistaTämä oli kyllä viikonlopun luksushetki ja tosiaan minustakin kiva idea♥️
ihan mahtava idea siskoltasi koota tuolla tavalla kaikki yhteen! Me olemme tehneet jo aika monta vuotta sushia ja todenneet, että ei se kyllä ole vaikeaa. Ehkä vaan vähän työlästä riisin keittelyineen yms., mutta kaikkein parhaiten se tosiaan sujuu talkoovoimin. Pitääpä ottaa tuo lahjoitusmaksu käyttöön ja kutsua lähisukua talkoisiin :))
VastaaPoistaNo niin minustakin. Ai siellä ollaan jo kokeneita konkareita rullien pyörittelyssä:) Tämä oli hauskaa puuhaa ja oli kiva ideoida ja kokeilla uusia makuyhdistelmiä omien mieltymysten mukaan.
PoistaLahjoitusmaksu käyttöön vaan ja sitä kautta lisää hyvää mieltä yhdessä oloon♥
Olipa vallan mainio idea... ja lopputulos siinä mielessä palkitseva, että pääsi maistelemaan aikaansaannoksia.
VastaaPoistaMukavia lokakuun viimeisiä päiviä sinulle!
Tämä oli siitäkin kiva juttu, että tämä huomioi helposti allergiset. Joukossa oli kala-allergiaa, keliakiaa, kasvispainotteista ruokavaliota ja vaikka mitä. Kaikki saivat sopivat ja mieleisensä herkut aikaiseksi:)
PoistaKiitos ja samoin sinulle♥
Oi mitä herkkuja ja mahtava idea! Tuonhan voisi vaikka kopioida jollakin mieleisellä aiheella nyt kun alkavat nämä pitkät pimeät. Nasta sisko sinulla! :)
VastaaPoistaKannattaa kopioida, niin mukavaa meillä oli♥
PoistaToivottavasti sisareni näkee kommenttisi:)