"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulun tunnelmia

Niin ihanaa joulutunnelmaa - tähän meinaa ihan pakahtua <3

Laitan tähän linkin yhteen minulle rakkaimpaan joululauluun, joka on Mel Tormén Joululaulu (The Christmas Song) tässä A cappella yhtye Rajattoman esittämänä. Tämä lauluyhtye on aivan huippuporukka!


Yksi ihanimmista hetkistä joulun aikaan on se, kun koristelemme joulukuusen. Avaamme konvehtirasian ja suklaata syöden kuuntelemme Rajaton-yhtyeen joululauluja koristeita ripustellen.
Rakastan kuusen tuomaa tuoksua ja yhdessäolon tunnelmaa♥


Tänä vuonna emme laittaneet kuusennauhoja ollenkaan, vaan koristelimme vähän pelkistetympään tyyliin. 


 En malta olla laittamatta muutamaa kuvaa saamistani lahjoista.


 Marimekon meikkipussin sain lapsiltani <3


Kaikkea ihanaa en kuitenkaan ole pystynyt kuvaamaan: jouluiset tunnelmat ja yhdessäolon hetket ovat lahjoista parhaimpia.

Niistä ja kaikista muistamisista kiitoshalit - olette kaikki rakkaita♥

Joulun tunnelmallista jatkoa kaikille lukijoilleni♥

10 kommenttia:

  1. Ihana jouluinen tunnelma huokuu kuvistasikin! Kaunis kuusi ja kivat lahjat :)

    VastaaPoista
  2. Ihania lahjoja oletkin saanut! Mukavaa Tapania :)

    VastaaPoista
  3. Kaunista, saatan aistia kuvien kautta ihanan tunnelman :)
    Ja ihania lahjoja olet saanut!
    Hyvää Tapaninpäivää!

    VastaaPoista
  4. Ihan huikeaa. Minusta on niin ihanaa, että aikuinenkin pääsee vielä tuollaiseen joulun tunnelmaan. Aivan upeita lahjoja olet saanut!

    VastaaPoista
  5. Ihanuus mitä lahjoja ja tunnelmaa! Meilläkin soi Rajaton paljon jouluna, haemme joulufiilistä ennen joulua myös heidän joulukonserteistaan. Ihana tunnelman luoja!

    Leppoisaa Tapania!

    VastaaPoista
  6. Rajaton se joulutunnelman tuo....oikea yhtye välittämään joulun henki jo varhaisessa vaiheessa :). Kivoja lahjoja olet saanut. Ajatuksella annettuja, kun tyylillesi niin hyvin sopivat :). Iloa loppuvuoteesi!

    VastaaPoista
  7. I have listened to the christmas carol and i love it also in your language...
    I hope you have beautiful days...with lot of great moments with your family.
    I wish you great days...and a happy new year.

    Big hug and smiles to you,
    ★Eefie★

    VastaaPoista
  8. Tunnelma on tärkeintä! Mitä ihmeen kuivattuja lehtiä olet saanut? Onko joku kuivannut sinulle teeksi vai mausteeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille kaikille ihanille kommenteistanne ja hyvää Tapaninpäivää <3
      Kuivatut lehdet ovat sisaren mökin tuotoksia sveitsin minttua ja sipulinvartta:)
      Loppuvuoden haleja kaikille♥

      Poista
  9. Ihanalta ja tunnelmalliselta näyttää! Miten tuo joulu hujahtaa ohi niiiin nopeasti? Rajaton on soinut myös täällä jo muutamia viikkoja ennen joulu <3

    Ihanaa loppuviikkoa

    VastaaPoista