"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

perjantai 13. joulukuuta 2013

Pieniä piparilahjoja


Olen alkanut vähitellen väsäillä joululahjoja. Jonkun niistä voin kuvata tännekin ideaksi, sillä kaikki tuttuni eivät seuraa blogiani:D


Nuorille miehille on välillä vaikea keksiä kivoja lahjoja, ainakaan omatekoisia. Tänä vuonna päätin antaa miniläppäreitä... 


  ...siis piparitaikinasta tehtyjä. Näitä oli tosi hauska väsäillä! 

                                      
En oikein tiennyt mitä laittaa läppärin näkymäksi, joten pursottelin googlen aloitussivun läppäriin - tämä ei kuitenkaan ole maksettu mainos :D 


 Saa nähdä millaisen vastaanoton pipariläppärini saavat. 



 Myös mietelauseet päätyivät tänä vuonna piparitaikinaan. 


En keksinyt mitään kivaa jouluun liittyvää tekstiä, joten kirjoitin piparikylttiin: "Enjoy the little things" erilaisia fontteja käyttäen.



Näitä piparisia sisustuskylttejä olen käärinyt sellofaaniin joululahjoiksi. 


Myös joulukortit menivät tänä vuonna pipariksi - ovat kylläkin kartongista väännettyjä, tyttäreni suunnittelemia ja askartelemia:)

Piparintuoksuisia tunnelmia teille kaikille täällä piipahtaville<3

Halauksin


58 kommenttia:

  1. Voi kun kivoja ideoita, erityisesti tommoinen kyltti voisi tulla meillekin seuraavasta taikinaerästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit ideoista:) Vielä ehtii tekemään näitä piparijuttuja ennen joulua!

      Poista
  2. Kiitos ja samoin sinne... kauniiden pipareiden keskelle :)

    VastaaPoista
  3. Pipari se niin tekkee joulun...Täälläkin monena vuonna piparilahajoja vässäilty, tänä vuonna pikku tönösiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku tönöset kuullostavat ihanilta<3 Meillä onkin perinteinen piparitalomme vielä työn alla, mutta onhan tässä vielä aikaa:)

      Poista
  4. Ihastuttavia lahjaideoita :)
    Mä olen ajatellut tehdä paikkakortit joulupöytään piparitaikinasta.

    VastaaPoista
  5. Voi miten kekseliästä!!! Upeita ideoita! SisustEllenin piparitalkoissa luovuus on valloillaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanasti sanottu, kiitos<3
      Piparitalkoot ovat yksi kivoimmista jouluvalmisteluista varsinkin kun niihin yleensä koko perhe innostuu osallistumaan:)

      Poista
  6. Huippuhyvä ja maittava idea! :D Itsetehty lahja on niin parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Itsetehtyä on kyllä kiva antaa ja ilahdun ainakin itse tosi paljon saadessani syötäviä lahjoja:)

      Poista
  7. Ihania piparilahjoja, hyvä keksintö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivottavasti näistä saa joku ideaa ihan toteuttamiseenkin saakka:)

      Poista
  8. Nää olikin hauskoja piparkakkuideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti♥ Olen ennenkin antanut piparilahjoja, lähinnä pieniä piparitaloja tai koristeltuja sydämiä. Näitä kokeilin nyt ensimmäistä kertaa:)

      Poista
  9. Hei ja ihunia ideoita <3 Kolmas adventti lähestyy....

    Terkkuja, Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Niinhän se lähestyy...onneksi lahja-asiat alkavat olla hyvällä mallilla...siivous ja jouluruokien valmistus ovat vielä edessä:)

      Poista
  10. Ihania! <3 Kyllä luulisi vastaaottajan tykkäävän! Oletpa sinä taitava!! Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipariläppärien saajat ovat kyllä huumorintajuisia - toivon kovasti, että näistä tulee hyvä mieli:)
      Kiitos ja samoin sinulle<3

      Poista
  11. WAU Onpas kerrassaan mahtava lahjaidea!!! Noi on vuorenvarmasti saajille todella mieluisat, ei epäilystäkään :) Voi että, kaikke sitä näkee. Onneksi. :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti<3 Hih, kyllä nauratti tuo "kaikkea sitä näkeekin"-kommenttisi:D
      Mietelauseita minulla on seinässä, koruissa ja kirjoitettuna milloin missäkin. Uusin aluevaltaus ovat nyt nämä piparit♥

      Poista
  12. Kiitos viestistä. Löytypä sen takaa ihanat sivut! Upeita pipariluomuksia. Ehtisinköhän tollaisia väsäileen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos♥ Ihanaa, että tulit pistäytymään:) Olet lämpimästi tervetullut<3
      Kyllähän vielä hyvin ehtii piparitaikinaa sekoittelemaan. Nämä ovat helppoja muodoltaan, pelkkiä suorakaiteita:)

      Poista
  13. Hey my friend,
    What a lovely ideas...it looks so easy to make but i think it was a great job to do this.
    I love the words,...so nice, the little things in ife are so special.

    I wish you a nice weekend.
    Big hug, Eefie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much<3 It was quite easy to bake, because the shape is so easy, but to the lap I needed my own computer to be the model:D
      Lovely week with christmas athmosphere to you, my dear blogfriend♥

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos<3 Meillä puolestaan oli ihan mahti reissu siellä teidän nurkilla sunnuntaina:)

      Poista
  15. Vitsit, nämähän on tosi hauskoja. Tarttee varmaan minunkin alkaa huomenna piparitaikinan tekoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 Se huono puoli aikaisessa vaiheessa toteutetuissa piparitalkoissa on, että niitä on popsittu aika tavalla jo nyt... joten ehkä meilläkin tehdään vielä yhdet leipojaiset ennen joulua:D

      Poista
  16. Ihania pipari-lahjoja - ihastuin ihan täysillä etenkin näihin teksti-tauluihin. Aivan mahtava idea! Ja nuo Googlet ja läppärit sopii niin hyvin varmasti juuri omalle kohderyhmälleen:))) Vautsit! Olet taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥Kiitos♥ Tekstitauluihin voisi kyllä kirjoitella vaikka mitä kivaa, joka sopii lahjan saajalle... Itsekin olen aika innostunut läppäreistäni:D

      Poista
  17. Voih upeus sentään, miten hienoja!!!!! Miten niitä raaskii syödä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Micu♥ Kyllä ne varmaan tulee popsittua - pitäisiköhän käyttöohjeeseen kirjoittaa vielä: syötävä viimeistään loppiaisena:D

      Poista
  18. Hei vielä tulin sellaista huikkaamaan tälle puolelle, että en löydäkään sua vielä kirjautuneena lukijana, jolla saisi sen toisen arvonta-arvan...taisi muuten olla niin, että joskus kun olit yrittänyt kirjautua, se ei ollut jostain syystä onnistunut... Nyt pitäisi lukijagadgetin olla toiminnassa. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kerroit. Olen ollut jo kauan blogisi kirjautunut lukija, mutta tulen tsekkaamaan tilanteen:)
      Samoin sinulle<3

      Poista
  19. Kiva että kävit niin löysin tänne...
    Ihanan kiva idea antaa iso pipari lahjaksi teinille. Taidan matkia ;)
    Pakko tulla uudestaan lukemaan kaiken muunkin..olenkin sinun uusin lukija nyt.

    Terkkuja ja kivaa maanantaita
    Monica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tulee hyvä mieli, jos joku vaan saa täältä ihan konkreettisesti idoan mukaansa:) Ihanaa, että pistäydyit - olen niin ilahtunut jokaisesta uudesta lukijasta♥
      Mukavat maanantait sinullekin<3

      Poista
  20. Voi miten ihania juttuja sinulla täällä! Liityin heti lukijaksi ja laitoin listoilleni :)
    Läppäri on veikeä, hyvä idea :)
    Millä olet tehnyt noiden piparikorttien "pikeerit"? Meinasin tehdä vastaavia tänä vuonna, mutta en keksinyt mitään järkevää, millä tehdä nuo koristukset....

    - Manteli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - on ihana saada uusia lukijoita<3 Tyttäreni pursotteli koristeet kohomaalilla, jonka huonona puolena oli 72 tunnin kuivumisaika!!! Meinasi tulla kuivattelun kanssa kiire:D

      Poista
  21. Ihania ideoita! Olet sinä kyllä idearikas!

    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  22. Onko tossa yhdessä piparissa kirjoitusvirhe? Pitäisi olla little ja on litte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on:D, mutta se on jo korjattu. On tästä blogin pitämisestä niin hyötyä. Huomasin virheen itse vasta katsoessani tänne laittamiani kuvia. Sellofaani auki ja yhden kirjaimen lisäys - nyt on lahja taas valmiina:)

      Poista
  23. Mä niin repesin täällä kun näin ton läppärin!!! Ihan huikea, lahjansaajat putoavat penkiltään ja kiljuvat varmasti riemusta!! Jos et pahastu, tallensin yhden kylttikuvista ideakansiooni (en siis ikinä julkaise niitä missään, itselle vinkiksi vain), kun en ensi jouluna keksi mitään lahjaa niin tuunaan noita kylttejä, kiitos ideasta! Ehkä vielä reikä siihen yläkulmaan ja saisi roikkumaankin kuin oikean kyltin konsanaan! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mikä ihana hyvän mielen kommentti!!! Olipa kiva lukea lanttulaatikon ja kuivakakun paiston välissä:D Mukavalta tuntuu myös, jos sait täältä käyttökelpoisen idean mukaasi<3 Hyvä idea tuo reikä ripustamista varten...taidan tehdä ensi jouluna vähän jalostetumpaa mallia:)

      Poista
  24. Superihana ajatus nämä piparilahjat! Kerrassaan suloisia! Mukavaa viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Heli♥ Tässä postauksessa taitaa melkein olla jo blogini ennätysmäärä ihania kommentteja:)
      Samoin sinulle<3

      Poista
  25. :D Ei hyvänen aika Sinun kanssasi, kun täältä blogistasi löytyy aina aivan mahtavia ideoita!! Vähänkö mahtavat nuo minilläppärit piparitaikinasta!! Varmasti Teidän miesväki on ihan ihmeissään ja otettuja noin ainutlaatuisista pipareista! Tuskin malttavat niitä edes syödä! ;)
    Ja nuo pipariset tekstikyltit ovat kivoja! Kiitos näistä innostavista ideoista! <3 Mies tuossa jo tilaili kameraa piparitaikinasta, tosin se on jo sen verran monimutkainen tehdä, että saa nähdä uskallanko edes kokeilla. ;)
    Valmistitko koristeen ihan vain tomusokerista? Vai onko Sinulla siihen jokin parhaimmaksi todettu ohje? ;)

    Suloisia joulukuun päiviä Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ihana Emppu<3 Hih, toivottavasti läppärit tosiaan ilahduttavat. Piparikamerassa onkin haastetta, ainakin jos sen aikoo tehdä kolmiuloitteisena - on kyllä ihan mahtava idea:D
      Olen käyttänyt sokerikuorrutteessa pelkkää tomusokeria ja tilkkaa vettä. Teen paksun kuorrutteen suoraan vahvaan muovipussiin, solmu päähän ja pikkuruinen reikä pussin reunaan. Siis ihan perinteiset menettelmät käytössä. Osat kiinnitän toisiinsa paistinpannulla sulatetulla sokerilla.
      Kiitos samoin sinulle, ihana blogiystäväni♥

      Poista
  26. Vastaukset
    1. Kiitos:) Pipariläppärin saajan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen - taisi osua ihan nappiin:D

      Poista