"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kiiltokuvanostalgiaa


 Sunnuntaina iski nostalgiabuumi. Ihan muuta etsiskellessäni käsiini osui lapsuudenaikaisia vanhoja kiiltokuviani. 


 Osan niistä olen antanut aikoinani kummitytölleni ja melkein kaikki loput omalle tyttärelleni, joten on ihan ihme, että näitä on vielä jäjlellä.


Hmmm...mahdoinko tarkoituksella säästää itselleni muutaman ihanimman :D


Kiiltokuvien keräily ja vaihtaminen olivat kova villtys lapsuudessani. Jännä miten vieläkin muistaa tunnelmia ja tilanteita, jotka liittyvät yksittäisiin kiiltokuviin.



Kissa- ja koirakiiltokuvat olivat kaikkein ihanimpia. Ihmisten kuvat eivät olleet minusta oikein minkään arvoisia  - vaihdoin ne pois heti, jos joku niitä vain huoli. 


Niin paitsi suloiset vauvakiiltokuvat, jotka olivat kissojen ja koirien veroisia.

Lintukiiltsut ja kukkaset joutivat vaihtoon, samoin enkelit, joita saatoin antaa enkelikiiltokuvista pitävälle äidilleni. Joulupukkikiiltokuvat annoin vaihtarin kaupanpäälisiksi - ne olivat arvoasteikollani todella alhaalla.


Neliskanttiset (nimi tuli kiiltokuvan muodosta) eivät olleet ihan yhtä hyviä kuin muut, vaikka niissä olisikin ollut ihania kuvia. Hopeahileellä koristellut olivat puolestaan ihan superihania<3


Järjestelin kiiltsuni osuuskaupasta saamaani kansioon omiin lokeroihin luokitellen kissat, koirat, vauvat, neliskanttiset, sekalaiset ja vaihdettavat.


Sen lisäksi järjestelin kuvat ihanuusjärjestykseen niin, että päällimäisenä oli kaikkein suloisin kiiltokuva. 
Yllä sekalaisista kiiltokuvista  ihanin<3


Nyt hymyilyttää tuo pikkutyttönä laatimani kiiltokuvien arvostusasteikko:)

Tykkäsin myös tarroista, mutta niitä tuli liimailtua kouluvihkojen kanteen, polkupyörään ja milloin mihinkin. Olihan minulla tarravihkokin, mutta sen olopaikasta ei ole varmaa tietoa. Kaikenlaisia keräilyvimmoja tuli ja meni, mutta näihin kiiltokuviin liittyy ehkä eniten tunnesiteitä ja muistoja<3

Suloista sunnuntaita täällä piipahtaville ihanille♥

Nostalgisissa tunnelmissa

47 kommenttia:

  1. Ooi, onpa tutun näköisiä kiiltokuvia! :) Minullakin on vielä pikkuinen kiiltokuvakirjani tallella. Ei varmaan tänä päivänä tulisi mieleenkään antaa pois edes noita alhaisella arvostusasteikolla olevia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kiiltokuvakirjasi on säästynyt:) No nyt pitäisin tosiaan arvoasteikon alapäässä oleviakin aarteinani, vaikka kyllä vaihtaisin, jos saisin tilalle yhtä vanhoja ihania kissoja tai koiria:D

      Poista
  2. Mulla on kaikki omat kiiltokuvani tallessa! Tyttäreni ei koskaan innostunut kiiltsuista, joten se lienee selitys, miksi tallessa. Oliskohan vajaa kymmenen vuotta aikaa, kun vielä kirjakauppoja kierrellessäni ostin aina kiiltokuva-arkin, jos kauniita näin. Ja joskus ostin kaksin kappalein, jotta toisesta voi ottaa askarteluun ja toinen jää säästöön :D Mulla on todella paljon kiiltokuvia ja paljon kokonaisia arkkejakin. Lapsena niitä tuli liimailtua valokuva-albumeihin ja siellä ne säilyi hyvinä, siisteinä. Nyt taitaa enää yhdessä albumissa olla, koska eivät irtoa sieltä repeilemättä. Pitäiskös omatkin kaivaa ja musitella menneitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin oikea aarre tallella<3 Mahtaakohan noita kiiltokuvia olla vielä kirjakaupoissa - voisi olla kiva ostaa, jos noita nostalgiamalleja löytyisi. Omalle tyttärelleni ostelin aikoinaan ainakin noita samoja kisukiiltsuja♥
      Kaiva vaan aarteesi esille ja ala tunnelmoida:)

      Poista
  3. Kiiltokuvissa on jotain taikaa minullekkin! Lapsuudesta ei niitä itselle ole jäänyt, jollei ole jossain äitini vintillä, mutta muutamia arkkeja olen kyllä aikuisenakin ostanut juuri niiden kauneuden takia ihan vain omaksi ilokseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä, miten nuo tunnelmat muistuvat niin tarkasti mieleen - lapsuuden säilyneet tavarat auttavat pääsemään muistoissa hyvinkin syvälle<3

      Poista
  4. Mahdottoman kauniita kiiltokuvia. Omat kiiltokuvani ovat aikojen kuluessa kadonneet, nyt harmittaa! Kiiltokuvia vaihdeltiin kyllä ahkerasti ja keräiltiin innolla, voi sitä kultaista aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Harmi, että kiiltokuvat ovat kadonneet - minunkin aarteistani on vain pieni osa jäljellä. Oli se todella kultaista aikaa♥

      Poista
  5. Niin nostalgiset tunnelmat tulvahtivat mieleeni kuviasi katsellessa! Mä olin kans niin kiiltokuvafani. Mulla ei taida olla enää yhtäkään kuvaa tallella, sillä osa on siskolla jemmassa:)
    Suloista sunnuntaita sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, täältä saattaa saada nostalgiatartunnan:) Sinne vaan siskon kanssa tonkimaan yhteisiä lapsuusmuistoja<3
      Samoin sinulle♥

      Poista
  6. Muistan kiiltokuvat ja kyllä koulussa niitä vaihdeltiin ja olivat tosi tärketä silloin..harmi minun muistot jäi ex-miehen äidin vinttiin..enkä minä pääse sinne koskaan hakemaan niitä, ellen laita tytärtäni asialle kun isänsä asustaa siellä samalla tontilla..mutta justiin viime perjantaina ostin kaksi kiiltoluva arkkia kun olivat euron kappale..ne on pääsiäis aiheisia koska ajattelin laittaa niitä puhallettuihi muniin tai sitten ostan niitä styrox-munia.
    kauniita kiiltokuvia sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Ai siis kiiltsuja on yhä myytävänä! Täytyypä joskus mennä katsastelemaan - vaikka eihän uusiin kuviin tietenkään tule samanlaista tunnelatausta kuin näihin omiin lapsuudenaikaisiin♥

      Poista
  7. Nyt tulee kyllä kouluvuodet mieleen, oli niin hienoa kerätä ja vaihtaa kiltsuja, ja nimenomaan hopeahileiset oli niitä arvokkaimpia meillä :)
    Harmikseni omani ovat hukkuneet jonnekin matkan varrella, tosi sääli juttu.
    Ihania nuo sun kiiltokuvat <3
    Ihanuutta alkavalle viikollesi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hopeahileiset olivat sinunkin arvoasteikolla korkealla:D Kiiltokuvat liittyvät kyllä aika monella lapsuus- ja koulumuistoihin:) Tyttärelläni Pokemon-kortit olivat kylläkin tärkeämpiä kuin kiiltsut, mutta on hänelläkin vielä samanlainen muovikansiollinen kiiltokuvia tallella:)
      Kiitos ihanuuksien toivotuksista ja samoin sinulle♥

      Poista
  8. Olisi kiinnostavaa lukea sinulta tämmöinen vastaava postaus: http://hannaliina.blogspot.fi/2013/07/minkalainen-aiti-olet.html !

    Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin visiitillä tuossa blogissa - olipa ihana postaus<3
      Minulle näiden postausten aiheet pomppoilevat milloin missäkin. Tänä aamuna en todellakaan tiennyt, että kuvailen tänne kiiltokuvia nostalgisissa tunnelmissa lapsuutta muistellen. Välillä taas suunnittelen pidemmällä aikavälillä postauksia esim. suurempien tuunauksien ollessa kyseessä. Tuo ehdottamasi aihe kuuluu niihin, joita jaksaisin pohtia keskustelujen lomassa loputtomiin - ihmissuhteisiin, tunteisiin, kasvatukseen ja perheeseen liittyvät asiat kolahtavat:) Saa nähdä saanko joskus pohdintojani myös kirjoitettuun muotoon. Kiitos ehdotuksesta - kiva saada tällaista palautetta♥

      Poista
  9. Ihania! Minä pidän vieläkin enemmän kiiltokuvista kuin tarroista. Minulla on myös jotain tallessa,kaikista tärkein oli suuret ihmiskiiltokuvat-sellaiset hienonnäköiset ihmiset sulkahatuissaan. Tätini Lahdesta laittoi minulle aina ihania paketteja ne olivat oikein aarteita,kun meidän pikkukylässä ei moisia ollut. Hevosaiheiset olivat myös suosiossa.:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sinähän olisitkin ollut minulle tosi hyvä vaihtarikaveri, sillä olisin vaihtanut kaikki ihmiskiiltokuvat sinun kanssasi:D Hevosetkin olisin voinut antaa sinulle muutamaa söpöä koirakuvaa vastaan:) Oli hauska kuulla arvostusasteikostasi:D

      Poista
  10. Kuulosti niin tutulta :o) Itseltäni löytyy samanlainen kansio, jossa kiiltokuvat lajiteltuina kuten sinulla... Muistoja tulvahti mieleen noista ajoista. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sieltäkin löytyi kiiltsufani:D
      Tuo lajittelu oli tosi mukavaa puuhaa. Suosikkikiiltokuvan vaihtuessa vaihtui myös järjestys... Ihania muistoja pikkutyttöjen puuhista<3
      Kiitos ja samoin sinulle♥

      Poista
  11. Mulla on ihan samanlaisia kissa ja vauva kiiltokuvia kun noissa kuvissa! Sillon kun olin itse pieni niin kaikilla oli enemmän tarravihkoja kuin kiiltokuvia, taisin olla vähän aikaani jäljessä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun söpöä, me ollaan tykätty samoista kiiltsuista<3
      Hymyt ja halit sinne siitä hyvästä♥

      Poista
  12. Voi miten ohanoita muisteja, meilläpäin harvoin puhuttiin kiiltokuvista. Minullakin on samanlainen kotelo missä säilytän vieläkin omiani. Hääsarja ja vauvat olivat minun suosikkeja. Ja tietenkin ne joissa oli kimallusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kotelo oli kyllä hyvä. Sen saattoi sujauttaa koululaukkuun helposti, ja kiiltokuvat pysyivät siisteinä kuljettelusta huolimatta, ja mikä tärkeintä se oli jotenkin vähän aikuismainen ja tuntui senkin vuoksi hienolta:D
      Terkkuja vaan toiselle vauva- ja kimallefanille♥

      Poista
  13. Oi, miten ihania kiiltokuvia. Ihastuin eniten tuohon hattupäiseen koiranpentuun :) Muistan myös, että mun lapsuudessa joulupukit ja enkelit eivät olleet kovin kovassa huudossa, mutta eläinkuvat olivat, niin kuin sinullakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiranpentu on kyllä tosi söpö<3On jotenkin aika ihmeellistä, että tuon arvojärjestyksen muistaa edelleen niin tarkkaan:)

      Poista
  14. Suloisia kiiltokuvia. Muistan kuinka noita ala-asteella koulussa aina ystävien kanssa vaihdeltiin <3.

    VastaaPoista
  15. Aivan tulee lapsuus mieleeni, ihania kiiltokukuvia. Ostin Tiimarin loppuunmyynnistä jälleen kiiltokuvia :)

    VastaaPoista
  16. Minullakin on tallessa kiiltokuvani! Ja yksi äidin vanha..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tuo äitisi vanha kiiltokuva onkin omiesi lisäksi aivan ihana aarre<3

      Poista
  17. Itse keräsin lapsena kiiltokuvia,harmi vaan ettei niitä ole tallessa.muistoja vain on,siksi piti tarkasti kattoo sun kiiltsikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä minullakaan ole kuin rippeet jäljellä, mutta kyllä näistäkin oli iso ilo löydettyäni ne pitkästä aikaa<3

      Poista
  18. Voi ihanuutta tuli lapsuus ja kouluvuodet mieleen.Minulla on monta samanlaista kiiltokuvaa kuin sinullakin.Täytyypä etsiä kiiltokuvat.Ihanaa kevään odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, nostalgia rules:D Tuntuu kyllä tosi mukavalta, kun nämä tunnelmat tarttuvat ja saavat muutkin etsimään lapsuuden aarteita vanhoista kätköistään<3

      Poista
  19. Ihania muistoja ja arvoasteikkosi tuntuu täsmäävän myös omaan siihen aikaiseen luokitteluuni. Joulupukinpäät olivat neliskanttisten kanssa tosiaan niitä arvottomimpia;) Mullakin on yksi kirjekuorellinen vielä vanhoja kiiltokuvia tallella. Pitäisi ottaa niistä myös kuvat, että saisi ne digitaaliseen muotoon. Visuaalinen muisti kyllä kestää ja yhdistää kuvat hyvin erilaisiin tunnelmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin hymyilyttää tuo kommenttisi arvoasteikon samanlaisuudesta ja siitä, että yleensäkin noita lapsuuden tunnelmia voi muistaa niin tarkasti<3 Tarvitaan vain pieni sysäys, niin kuin nyt nämä kiiltokuvat...
      Tuo digitalisointi onkin hyvä ajatus:)

      Poista
  20. Mikä ihana postaus. Itsellänikin on ollut samanlaisia hellyttäviä eläinkiiltokuvia ja tietenkin vauvoja. Säilytin niitä ihan samanlaisissa kansioissa, ja vielä sen jälkeen isossa suklaarasiassa, jonka pohjaan kirjoitin kiiltokuvien määrän, joka tietenkin vaihtui tiuhaan tahtiin; ei muuta kuin viiva yli ja uusi luku tilalle. Ihania muistoja!! Kiitos sinulle tästä kivasta aiheesta!!!/ Anki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sinulla ollut ihastuttavat tilastointi- ja säilytyssysteemit♥ Nuo pikku kansiot ovat tainneet olla aika yleinen villitys kiiltokuvien lisäksi:) Niitä sai kaupan lisäksi ainakin pankeista. Vaikka tuo suklaarasia kuulostaa kyllä paljon romanttisemmalta.
      Kiitos hyvän mielen kommentistasi<3

      Poista
  21. oi wau, noista tekisi mieli tehdä tauluja tai jotain....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - olisi kyllä kiva pitää muistoja jotenkin esillä, eikä vaan kaappien kätköissä:)

      Poista
  22. Ihania! Minäkin säilytän vanhoja kiiltsikoita suurina aarteina, joskus jonkun yksittäisen laitan veljen lasten tai omien lapsenlasten synttärikortteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Ihania korttejahan näistäkin tulisi, mutta en tiedä malttaisinko käyttää näitä vanhoja siihen tarkoitukseen....:D Hassua, että sitä vaan on onnellinen näiden olemassaolosta<3

      Poista
  23. Voi mitä ihania ja nostalgisia kiiltokuvia! <3 Mullakin on vielä tallessa vanhoja kiiltokuvia, nyt osaa arvostaakin et ovat vielä ehjinä ja tallessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti<3 On kyllä ihanaa, että lapsuudesta on säilynyt ihan konkreettisiakin muistoja♥

      Poista
  24. Ihana lukea näitä juttuja! Löysin blogisi sattumalta kun etsin kiiltokuviin liittyviä juttuja :) Minullakin on nimittäin jäljellä vanhat kiiltokuvani, niitä on pieni pahvirasiallinen. Yritin etsiä keräilijöitä jotka kiinnostuisivat ostamaan ne minulta :) Muuten mm. tuo koirakiiltokuva löytyy minultakin, koirakuvat sekä muut eläinkuvat olivat korkeimmalla minun keräilyssäni! Löytyy toki muitakin eli juuri noita vauvakiiltokuvia, kukkia, enkeleitä ja muita. Voi että siitä on aikaa, nuo ovat 60-70-luvun taitteesta!

    VastaaPoista