Vietimme työpaikalla yhteistä piknikkiä ihanien työkavereiden, kesän ja alkavien lomien kunniaksi ja samalla vietimme myös yhden opiskelijamme läksiäisiä hänen muuttaessaan perheensä kanssa Ranskaan. Olimme suunnitelleet retkeä meren rantaan, mutta viime viikon suru-uutinen ja viileä sää muutti suunnitelmamme, ja levitimmekin peitot työpaikan pihalle:)
Kaikki toivat herkkuja, jotka jaoimme. Mukavan säväyksen toivat eri kulttuureista porukkaamme kuuluvat. Saimme maistella mm. intialaista sitruunariisiä tulisine kastikkeineen ja dipata katkaravun pyrstöjä liettualaisittain maustettuun valkosipulikastikkeeseen.
Yllä olevassa kuvassa on kuitenkin kasviscanneloneja.
Kaikista herkuista ei valitettavasti tullut otettua onnistuneita kuvia.
Hih, taisi olla kiire syömään:D
Kuvista ehkä tunnistaa SisustEllenin tuomat herkut - näitä kun on nähty blogissa ennenkin:)
Jälkiruokana nautimme mm. raparperia mascarponevaahdolla.
Olen ihan hurahtanut piknik-tunnelmiin. Nämä taisivatkin olle jo kolmannet tänä kesänä, ja loman aikanahan ehtii järjestämään vaikka mitä:)
Yllä oleva kuva on aiemmalta kesäkuun alussa tehdyltä piknik-retkeltä merenrantaan kahden ystäväni seurassa. Istuimme auringosta ja merestä nauttien ja herkuttelimme viisi tuntia, mutta emme saaneet syötyä kaikkea mukaan ottamaamme... eikä tuossa ajassa myöskään ehditty juttelemaan tarpeeksi :)
Yllä oleva kuva on aiemmalta kesäkuun alussa tehdyltä piknik-retkeltä merenrantaan kahden ystäväni seurassa. Istuimme auringosta ja merestä nauttien ja herkuttelimme viisi tuntia, mutta emme saaneet syötyä kaikkea mukaan ottamaamme... eikä tuossa ajassa myöskään ehditty juttelemaan tarpeeksi :)
Ihanaa, että on kesä!!!
Halit ihanille työkavereilleni ja merenrantapiknik-reissuillamme olleille ystävilleni - olen onnellinen teistä kaikista♥
Yhdessäoloa parhaimmillaan ja kun jokainen tuo jotain tarjottavaa ei kenenkään tarvitse stressaantua! Mukavaa juhannusta :)
VastaaPoistaNyyttärit ovat tosiaan stressitön tapa luoda gourmet-hetkiä:)
PoistaHyvää juhannusta sinullekin<3
Herranen aika, mitkä herkut! Suruviestiä on täälläkin saatu, äitini sisar nukkui pois pari viikkoa sitten ja lopputuloksena oli se, että samana päivänä oli sitten sekä ilon että surun juhlaa, kun yksi saatettiin lopulliselle matkalle aamulla ja toisen täyspyöreitä juhlittiin samana päivänä illalla. Hyvin erikoinen kokemus sinällään, sillä tuona päivänä suru oli läsnä lähinnä kaihona, eikä ilo jäänyt surun jalkoihin.
VastaaPoistaVoi ikävä kuulla, että teillä on ollut surua. On teillä ollut samana päivänä tunteita laidasta laitaan. Kyllä tämä elämä välillä järjestää yllättäviä käänteitä... Onneksi on niin ihana vuodenaika meneillään ja tosiaan ilon aiheita löytyy surun hetkien lisäksi<3
PoistaHerkullisen näköisiä tarjoiluja..:)
VastaaPoistaHerkkuja oli niin paljon, että pidimme tänään töissä vielä rääppiäiset:D
PoistaMä oon nyt sun innoittamana hurmaantunut myös noita piknikeistä ja kaksi paikkaa on ihan ehdottomia missä pitää vielä tänä kesänä evästellä mutta painin aina tuon ongelman kanssa että mikä määrä ruokaa olisi hyvä, sitä jää aina liikaa!! Ja yleensä meidän piknikkkireissut ei lopu siihen syömiseen vaan alkaa siitä joten ruokia ei saa enää edes turvaan kylmään tms.. =(
VastaaPoistaHih, kiva kuulla, että villitys tarttuu:D Ihan liikaa herkkuja tulee otettua aina mukaan. Tuo säilytys on ongelma, kylmälaukutkaan eivät kauaa pidä ruokia hyvänä. Pitäisi ottaa vain hyvin säilyviä ruokia, mutta tähän mennessä en tuohon ole pystynyt:)
PoistaHyvää juhannusta sinne<3
Ihanan värikkäitä kuvia ja niin herkullisen näköisiä piknik-eväitä :o) tekee itsekin mieli toteuttaa eväsretki tänä kesänä, kunhan ilmat hiukan lämpenevät. Mukavaa juhannusta sinulle!
VastaaPoistaKiitos<3 Ihania retkipaikkoja on paljon. Minulle sileä merenrantakallio ja aurinko ovat aika pettämätön yhdistelmä<3 Pikkusen voisi kyllä lämmetä näin keskikesän juhlan aikaan! Ihanaa juhannusta sinullekin!
PoistaIhanat piknic-herkut, niin parasta syödä ulkona kesässä♥
VastaaPoistaLeppoisaa juhannuksenjatkoa ystäväni ♥
No nyt olis sään puolesta hyvät piknik-kelit: on niin kylmä, etteivät ruuat pilaannu:D Toivotaan kuitenkin pikkuisen lämpöisempiä ksäpäiviä. Samoin sinulle♥
Poista