"Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"

”Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista”

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Matonpesua lankkupöydällä

Kiitos vielä kerran ihanista kommenteista edelliseen postaukseen - saan niistä kyllä niin paljon hyvää mieltä ja postitiivista energiaa...ja sitä onkin tarvittu, sillä kesäloman loppumisen myötä aikaistuneet herätykset eivät ole ihan helpoilta tuntuneet.

No onneksi kesää on vielä jäljellä ja tänä sunnuntaina veneillään taas mökkirantaan<3


Rakkauteni teki mökille viime kesänä lankkupöydän käyttäen pöydän tasona kahta haapalautaa. Sen pinta on talven aikana kivasti harmaantunut. 


Tässä viime kesän kuva juuri valmistuneesta pöydästä. 

Lankkupöytä on ollut mökin pihalla hyvänä tarjoilupöytänä, mutta  se toimi hyvin myös matonpesupaikkana. Hugo-pentumme jahtailee ihan hulluna liikkuvia harjoja, joten tämä oli ainoa mahdollinen pesupaikka siinäkin mielessä:D


 Kesän helleaallossa matonpesu oli kivaa puuhaa - roiskeet eivät haitanneet, ja matot kuivuivat tosi nopeasti.


Jynssäyspuuhissa huomasin vanhan maton pään olevan aika risainen. 


Purin kudetta jonkun verran ja solmin loimilangat maton hapsuiksin reilut seitsemänkymmentä uutta solmua tekemällä.


Vanhoissa räsymatoissa on kyllä ideaa: vanhat rikkimenneet vaatteet ym. kankaat on leikattu matonkuteiski ja käytetty hyödyksi. Ihailen tekijöiden taitoa ja taiteellista silmää: raitojen ja värien sommittelut ovat harmooninen kokonaisuus, vaikka samanvärisiä kuteita ei välttämättä ole niin suurta määrää ollutkaan.


 Kotona matot pestiin vähemmän romanttisesti painepesurilla. Se on kyllä siinä mielessä hyvä vempele, että sen avulla saa houkuteltua miespuolisia koneenkäyttäjiksi :D

Kuvissa näkyy näköjään pikkuisen kesämökin terassilautoja. Projekti on vielä aika keskeneräinen, ja sitä ollankin nyt menossa taas jatkamaan (lue: rakkauteni nikkaroi, minä ja Hugo toimimme ..hmmm..avustajina).

Aurinkoista oloa ja iloa<3
halauksin

6 kommenttia:

  1. Ihana matonpesupaikka. <3 itse juuri tänään pesin ison maton kylpyhuoneen lattialla ja mietin että juuri tuollainen pöytä olisi erittäin jees. :) kaunista mökkisunnuntaita teille! <3

    VastaaPoista
  2. Räsymatot on niin parasta! Kiva matonpesupaikka, mutta mutta pesuainevedet maahan - ai ai ai.

    VastaaPoista
  3. Samoissa puuhissa ollaan oltu! Mäntysuopaa ja juuriharjaa ollaan täälläkin lemmitty :)

    Ihana tuo pöytä!

    Mäntysuopa on luontoystävällinen pesuaine, joka ihan suositellaan kaadettavaksi suoraan maahan, sillä maassa se hajoaa nopeasti. Vesistöön sitä taas ei suositella ollenkaan pesuaineeksi, koska mäntysuopa sisältää hartsia (joka ei hajoa vedessä) ja näin ollen se haittaa kaloja :)

    VastaaPoista
  4. Räsymatot on niin ihania ja tuo vinkki pään korjauksesta tuli juuri tarpeeseen...eikun solmuja tekemään!

    VastaaPoista
  5. Mäntysuovalle tuoksuvat puhtaat matot. Siinä on jotain niin ihanaa. Meillä matot myös pesty helteillä ja nyt odottelen vielä hetken että tulee kylmemmät ilmat ja saan levitellä puhtautta tuoksuvat matot lattioille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista<3 Meillä ei mökillä ole vesi- ja viemäröintisysteemejä, joten on valittava, valuvatko matonpesuvedet mereen vai maahan. Suositusten mukaisesti niitä ei kannata mereen valuttaa, joten tämä on meillä ainoa vaihtoehto. Onneksi mäntysuopa on luontoystävällinen saippua:)

      Poista